Mattovarkaita liikkeellä!

Järvensivulainen

Varokaa mattovarkaita varsinkin Järvensivulla! Tänään vietiin minulta rannasta kuivumasta n. 2 m pitkä valkoruskea matto. Yleensä en jätä sinne, mutta nyt ajattelin jättää, kun ei edes ollut niin hieno matto. Kaikki näköjään kelpaa. :(

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • R.ealisti

      Kyllä se nykyään on niin, että ihmiset eivät tunne eroa toisen ja oman omaisuuden välillä. Kaikki mikä on jätetty valvomatta lähtee jonkun mukaan. Ikävää, mutta näin se vaan menee. Älkää jättäkö mattojanne mihinkään yleisille paikoilla kuivumaan valvomattomina, niin ei tule ikäviä yllätyksiä.

    • minkäs teet

      Löytyykö montaakaan itse mattonsa pessyttä ettei olisi voro vienyt sitä pestyä puhdasta mattoa.
      Itseltäni vietiin 2,4 x 3 m matto kyllä harmitti kun juuri painon vuoksi en sitä saanut rannasta kotiin kuivumaan.

      • Lentävä matto.

        On syytä jäädä paikalle vahtimaan siksi aikaa, että matto valuu ja kevenee. Jos ei ole aikaa vahtia, voi syyttää ainoastaan itseään, mikäli matto ottaa hatkat.
        --Nykyään nämä uudet maan tulokkaat ainakin keräilevät heitteille jätetyt omaisuudet pois, ettei vaan kukaan kerkiä niitä varastamaan. Se tapa on osa heidän kulttuuriaan. Luulevat, että löytäjä saa pitää kaiken irrallisen, jota ei ole vähintään naulattu kiinni. (Siinä onkin hyvä idea. Naulatkaa mattonne siihen kuivatus piiruun, niin ei ihan hewillä lähde kenenkään matkaan ainakaan ihan huomaamatta.)
        --Haarlan matonpesupaikalle uskaltaa maton jättää päivällä muutamaksi tunniksi kuivumaan, mutta yöksi jättäminen on sama asia, kuin haluaisi matoistaan päästä eroon. Ja pääseekin, lähes sata varmasti.. Järjen käyttö on sallittua myös tässä tapauksessa.. ,)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2016
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1065
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      880
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      768
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      759
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      739
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      689
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      676
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      672
    Aihe