Olen 18v poika ja minua ei yksinkertaisesti kiinnosta mikään.Ei ole minkäänlaisia tavoitteita tai unelmia.Tuntuu myös kuin olisin hukannut itseni jonnekkin vuosien varrelle.Aivan kuin pääni olisi tyhjä kaikesta,aivan kuin minulla ei olisi ollenkaan persoonallisuutta.Tähän on varmasti johtanut monet seikat mutta päällimmäisenä on varmaanki luottamuksen menettäminen kaikkiin.
Minulla alkoi murrosikä kunnolla vasta lähes 16-vuotiaana ja tästä tietysti seurasi se että "kaverit" hylkäsivät koska jutut olivat mitä olivat,ja ulkomuotoni ei ollut myöskään eduksi tässä suhteessa sillä olin kohtalaisen pönäkässä kunnossa.
Sitten iski kauhea epävarmuus siitä mikä oikein olen.Seksuaalisuus alkoi hämmentää ja pelottaa.Halusin olla omissa oloissani piilossa koko paskalta maailmalta.Sitten rakastuin.
Laihduin ja se antoi elämälle uutta puhtia,mutta nyt kun olen hoikka ja ajatukset ovet jotenkin selkeytyneet(näen maailman uusin silmin)olisin valmis luopumaan elämästäni ja antamaan sen jollekkin toiselle,koska koen että täällä ei ole enää mitään nähtävää eikä koettavaa.
Rakkauteen kyllästyin heti siinä silmänräpäyksessä kun tajusin että siinä ei ole mitään kaunista.Ulkonäkö on todellisuudessa ainut asia millä on merkitystä,vaikka ihmiset sanovat että rakastuivat persoonaan he puhuvat täyttä potaskaa.Ja sitten vielä ihmisten suhtautumien torjutuksi tulemiseen on todella ikävää.Miksi leimataan tunteettomaksi?Rakkaus on vain yksi osa tunteita ja minusta se on joillekkin niin helvetin vaikea ymmärtää.Minut on torjuttu useasti mutta en silti vihaan torjujia.Toivon heille vain hyvää.En tiedä sitten torjuttaisiinko enää nykyisin...en vain enää jaksa osoittaa mielenkiintoa kehenkään en edes kaverillisesti.Pysyttelisin mieluummin etäällä koko rakkaudesta nähtyäni kuinka julmaa touhua se todellisuudessa on.Toisen onni on aina joltain toiselta pois,ehkä teen näin jonkun onnelliseksi itseni sijaan jättäytymällä pois.
Viihdyn enää vain mielikuvitukseni parissa,joka on ainoa jäännös lapsuudestani.Kaikki epätodellinen on minusta paljon kiehtovampaa kuin todellisuus.Todellisuus on niin rajattu ja ohjailtu.
En osaa enää pelätä,vihata,kadehtia,suuttua osaan vain rakastaa ja ilkeillä.
Mainittakoon nyt vielä se että välitän kaikista läheisistä ihmisistä vaikka teksti saattaa vaikuttaa hieman kylmähköltä ja kolkolta.Välitän hieman liikaakin...jos pitkään elän yhtä kärsimystähän tämä on.Ja sydämmeni on varmaan vuokralla sillä yhdellä lopun ikääni vaikka hän ei vuokraa koskaan maksaisikaan.
Tiivistelmä:
ELÄMÄ ON TYLSÄÄ.
Onko kukaan kokenut mitään vastaavaa?Onko tämä ohi menevää,jotain murrosiän jämiä?
Sisällötön elämä.
7
566
Vastaukset
- Vanhempi ihminen
Se on elämää. Sitä se on. Ei elämä ole yhtä korkealentoa.
Sitä täytyy vaan yrittää pitämällä itsensä jotenkin järjissään hoitamalla työnsä/opiskelunsa, harrastamalla jotain ja tapaamalla ystäviä jne.- matkustus avartaa
18v. ja kaikki takana.. aah olisipa nuori taas ;)
- Ihmiskunta Sinde
Eli yrittäisit taas supistaa ympäristöä...
-"Taustoina pitkä nänni puremmattomuus." Sillä hoidettaisiin tällä hetkellä hänen aiheuttamaansa, asen naisen, psykiatrista traumaa. Mua oksettaa tälläkin hetkellä ajatus, hänestä, siitä naisesta, ja hänen isästään kopeloimassa mua, köyrimässä Vesalla ja hänen sisarellaan, kun oli vauva, sikiötä. Sikiön kehitys tapahtui silloin näin tasatuissa syketasoista, mun kehosta, alastomasta vauvan vaatteiden peittämästä kehosta. Se käytti se/hän-pyöreäpäisyydellä hyväkseen mun nostalgista-progressiivista tunne-aukkoa , luoden yhteisiä aivoja yhteisestä näöstä. "
Ja sitten nämä ovat oikeudessa keskenään nämä organisaatiot; joita kirkko ei saa käytää hyväkseen, eikä Tehy Amnestyn puolelta. Ja sitten nämä ristiinkerrotaan.
Tehy yrittää käyttää kirjallista tekstiä sikiön kehityksestä kirkkoa ja seurakuntaa vastaan oikeudessa.
Kirkko yrittää käyttää psykiatriaa Amnestyna Käräjiä vastaan oikeudessa.
- Ei mulla ole sisältö-pohjaa näihin, sanoin Niklas.
-Onpahan sulla sisältö pohja.
- No, miksi sitä saa sitten genitaaleista arvioida? No, koska se auttaa mm. fyysisessä ja psyykkisessä kunnoss:, absurdissa kuten järjestysluvut, ja onnistumisen elämykset, kuten sukupuolenmääräytymienn.- K-PKSS:Sinde82
Sää joka veit lapsenkasvatuksen, että kehitysvammainen saa kehittää itseään ikäisensä naisen pillusta, trilleri-eleviittomaa käyttäen.
- "Jaa, tuliko siittäkin jo valvoja?"
- Joo, tuli. Ja seksiterapeutti, ei psykiatriaa....
Ei se sinne mene trilleri-eleviittomaa käyttäen, se, Hän on asetettu lapsenvahti poliisista, koska kallosi ei reagoi syke-tasoihin.
Mulla on ollut tämä jo pikkusena, nuorena lapsena.
- Ei, sulle ei voi varsinaisesti enää asettaa sellaista.
Siksi et saa enää maaseudulta opiskella.
- Läpäläpäjäpäjäpä...
Hei pikkupoika, tee päätöksesi tai elä eteenpäin. Ei sinulla ole ikää nimeksikään.
"Olen 18v poika ja minua ei yksinkertaisesti kiinnosta mikään."
Ei tuolla asenteella.
".Ei ole minkäänlaisia tavoitteita tai unelmia.."
Ei tuolla asenteella.
"Tuntuu myös kuin olisin hukannut itseni jonnekkin vuosien varrelle.Aivan kuin pääni olisi tyhjä kaikesta,aivan kuin minulla ei olisi ollenkaan persoonallisuutta.Tähän on varmasti johtanut monet seikat mutta päällimmäisenä on varmaanki luottamuksen menettäminen kaikkiin.
Minulla alkoi murrosikä kunnolla vasta lähes 16-vuotiaana ja tästä tietysti seurasi se että "kaverit" hylkäsivät koska jutut olivat mitä olivat,ja ulkomuotoni ei ollut myöskään eduksi tässä suhteessa sillä olin kohtalaisen pönäkässä kunnossa.
Sitten iski kauhea epävarmuus siitä mikä oikein olen."
Läpäläpäläpäläpä....
"Seksuaalisuus alkoi hämmentää ja pelottaa.Halusin olla omissa oloissani piilossa koko paskalta maailmalta."
Voi herrranjestas.. Pidätkö sinä sitten muista pojista?
"Sitten rakastuin.
Laihduin ja se antoi elämälle uutta puhtia,mutta nyt kun olen hoikka ja ajatukset ovet jotenkin selkeytyneet(näen maailman uusin silmin)olisin valmis luopumaan elämästäni ja antamaan sen jollekkin toiselle,koska koen että täällä ei ole enää mitään nähtävää eikä koettavaa.
Rakkauteen kyllästyin heti siinä silmänräpäyksessä kun tajusin että siinä ei ole mitään kaunista.Ulkonäkö on todellisuudessa ainut asia millä on merkitystä,vaikka ihmiset sanovat että rakastuivat persoonaan he puhuvat täyttä potaskaa.Ja sitten vielä ihmisten suhtautumien torjutuksi tulemiseen on todella ikävää.Miksi leimataan tunteettomaksi?Rakkaus on vain yksi osa tunteita ja minusta se on joillekkin niin helvetin vaikea ymmärtää."
Läpäläpäläpäläpäläjäpäpäpäpjäpäpäjpjäpjäp...
".Minut on torjuttu useasti mutta en silti vihaan torjujia.Toivon heille vain hyvää."
Vihaat. Sinä vain luulet toista. Olet heille katkera.
"En tiedä sitten torjuttaisiinko enää nykyisin...en vain enää jaksa osoittaa mielenkiintoa kehenkään en edes kaverillisesti.Pysyttelisin mieluummin etäällä koko rakkaudesta nähtyäni kuinka julmaa touhua se todellisuudessa on.Toisen onni on aina joltain toiselta pois,ehkä teen näin jonkun onnelliseksi itseni sijaan jättäytymällä pois.
Viihdyn enää vain mielikuvitukseni parissa,joka on ainoa jäännös lapsuudestani.Kaikki epätodellinen on minusta paljon kiehtovampaa kuin todellisuus.Todellisuus on niin rajattu ja ohjailtu."
LÄPÄLÄPÄLÄPÄLÄPÄLÄJÄPÄJÄPÄJÄPÄJÄPÄPÄ.....
"En osaa enää pelätä,vihata,kadehtia,suuttua osaan vain rakastaa ja ilkeillä."
Palturi puhetta. Sinä olet pelosta lamaantunut ja häiriintynyt. Sinä vihaat niin että et sitä tajuakkaan. Sinä kadehdit kaikkia muita. Ketä sinä rakastat? Tai ilkeilet?
"Mainittakoon nyt vielä se että välitän kaikista läheisistä ihmisistä vaikka teksti saattaa vaikuttaa hieman kylmähköltä ja kolkolta.Välitän hieman liikaakin...jos pitkään elän yhtä kärsimystähän tämä on.Ja sydämmeni on varmaan vuokralla sillä yhdellä lopun ikääni vaikka hän ei vuokraa koskaan maksaisikaan."
LÄPÄLÄPÄLÄPÄLÄPÄLÄPJÄPÄPÄPÄPJÄPÄLÄPÄLÄPLÄPÄLJÄPÄJÄPÄJÄPÄLÄPÄLÄPÄLÄPÄ......
"Tiivistelmä:
ELÄMÄ ON TYLSÄÄ."
Niin on tuolla asenteella.
"Onko kukaan kokenut mitään vastaavaa?Onko tämä ohi menevää,jotain murrosiän jämiä? "
Läpäläpäläpä... Sinä olet vielä pieni lapsi, pikkupoika. Täysin tavallisia murrosikäisen pikkupojan puheita..- Herra Psy
Huomaa että olet aika itsekeskeinen henkilö. Ei ihme että pyörit mielenterveyspalstoissa auttamatta ketään. Mene hoitoon.
- Vanhempi ihminen
Älä välitä tuosta Käkiprovoilijasta..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652