”Voidaan kysyä, miten pitkäksi aikaa minkäkinlainen rikos invalidoi henkilön erilaisiin tehtäviin”, katsoi kansanedustaja Jussi Halla-aho eilen tiedotteessaan. Halla-aho ilmoitti samalla, ettei aio erota eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajan tehtävästään.
Oikeushistorian professori Jukka Kekkonen vastaa Halla-aholle:
–Lainsäätäjään kohdistuu kovia eettisiä vaatimuksia. Erityisen ongelmallista on, jos syyllistyy rikoksiin, jotka ovat tuomittavia ihmisoikeusnäkökulmasta tai oikeusvaltioperiaatteiden kannalta, sanoo Kekkonen.
Halla-aho tuomittiin uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kekkosen mielestä Halla-ahon kysymys ei näin ollen ole ”hirveän relevantti”.
Kekkonen tuomitsee myös vähättelyn, jota Halla-aho kohdisti korkeimman oikeuden tuomioon. Halla-aho kuittasi tuomionsa eilen ”muutaman ihmisen henkilökohtaiseksi tulkinnaksi”.
Useat median haastattelemat oikeusoppineet pitävät Halla-ahon lausuntoa vallan kolmijaon halveksuntana.
–Minusta tämä [lausunto] on lisäsyy sille, että hänen pitäisi erota, sanoo myös oikeustieteen professori Kaarlo Tuori.
Halla-ahon pitäisi erota
11
<50
Vastaukset
- Ja jo tiedetään
professoreiden aatteen punainen väri sekä sen tuomat suojatyöpaikat. Kumma kyllä, kun ajattelun vapaus on professorien mielestä kaikkein tuomittavin rikos. Ehkäpä kyseiset professorit pitäisi erottaa ja ottaa jotkut ihan oikeasti pätevät tilalle.
- ilman hihamerkkiä
Kyllä te persunatsit osaatte selittää!
- pSS rasistiroikaleet
Missä Soini - siellä natsi.
- Hallis ulos
Jos Halla-aho ei ymmärrä itse erota, niin kyllä Halla-aho voidaan hoitaa niskapersotteellakin valiokunnasta ulos. muiden puolueiden tarvitsee vain ilmoittaa että kansanryhmän vastaisesta toiminnasta tuomittu ei voi päättää kyseisen kansanryhmän asioista, kyse on läpinäkyyvyydestä päätöksenteossa.
- Samalla ulos sitten
jokainen rikoksesta tuomittu kansanedustaja kaikista valiokunnista ja luottamustehtävistä?
- Vivat Libertas
Miksi Kimmo Sasi johtaa valiokuntaa, vaikka syyllistyi kuolemantuottamukseen? Mistä lähtien uskonnon kritisoiminen on ollut tuomittavampaa kuin ihmishengen riistäminen?
Myös Jan Vapaavuori on tuomittu väkivaltarikollinen
- Vivat Libertas
Useimmat nuo ns. oikeusoppineet ovat kommunistisen Demlan jäseniä eli toisin sanoen he ihailevat Neuvostoliiton näytösoikeudenkäyntejä, joiden periaatteita he nyt soveltavat myös Suomessa.
- palkattuja katajia..
Varmaan suojatyöpaikkansa edestä laitettu kaata perusuomalisia!
Mene usko noihin pahveihinkuin! - No voi taivahan tosi
palkattuja katajia.. kirjoitti:
Varmaan suojatyöpaikkansa edestä laitettu kaata perusuomalisia!
Mene usko noihin pahveihinkuin!Täh?? Voiko puunkin (kataja) palkata?
- kieroomus
Halla-aho on oikeassa sanoessaan, ettei k.o:n tuomio ollut vä'lttämättä taivaan tosi.
Tuskin maan päällä on erehtymätöntä oikeuslaitosta.
Sen sijaan Kanerva sanoi suoraan lahjustuomiotaan vääräksi. Miksei Kanervaa ole erotettu??????????????????????????????????????????????????????
Miksei hänen sanomisistaan ole noussut kohua?????????
Miksi Kanerva saa halventaa oikeutta??????????????????
Onko oikeuden halventaminen vain kokoomuspuolueen oikeus???????????????????????????????????????? - yksinkertaista
Tuomarit on katsos kokoomuslaisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944