Prometeuksen käsikirjoitus on sekavaa. Logiikka ontuu paikoin pahastikin. Esimerkiksi puhuttiin ihmisen suunnittelijoista, mutta
näillä väitettiin olevan sama DNA kuin meillä. Serkuiksi niitä kutsuisin.
Juonenkäänteissä ei ole mitään yllätyksellistä. Mato silmässä ei ole edes scifiä. Loismato kasvaa muka naisen sisällä eri tavalla kuin miehen sisällä. Pelkkää loogista puuroa.
Elokuvan käsikirjoituksen voi tiivistää kahtaan lauseeseen: Etsittiin ihmisen suunnittelijaa ja löydettiin matoja, jotka olivat hyökänneet niiden kimppuun.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin kovasti halusin tykätä tästä leffasta, mutta...
Käsikirjoitus oli kyllä ihan kuraa. Suurin osa hahmoista oli hyvin mitäänsanomattonmia. Ei jännitystä, ei suuria tunteita. Ei ollut mun mielestä leffalipun hinnan arvoinen.
Onkohan ihmiset, jotka antavat näille arvosteluille miinusta, oikeasti nähneet Prometheuksen? Koska eihän se nyt oikeasti hyvä ollut. Okei, visuaalisesti ihan hieno ja Fassbender oli hyvä, mutta ei siitä oikein muuta hyvää sanottavaa ole.
Odotus oli kun meni katsoon, että oltais alien elokuvien tasolla samall jännityksellä. Mutta ei, enemmänkin avaruus seikkailu 2001 tyylin verkkaista pitkästyttävää ja nukuttavaa.
Ylipitkä, suht pitkästyttävä, ei jännitystä saati sit kauhua ja ei mitään mikä pitäisi katseen kankaalla tiiviisti. Ei minunkaan mielestä lipun arvoinen, kannattaa odottaa br/dvd.
Ehkäpä elokuva oli liian vaikea monelle, se kun pelaa symbolisella tasolla erittäin vahvasti. Hieno leffa, kun ymmärtää!
Teknisesti leffa oli kieltämättä huippuluokkaa, varsinkin tuo iMax 3D -versio, mutta juoni ja kaikki muu oli vähä-älyisille (tai