TV -dokumentti Nokian Romanian lakkautetusta puhelintehtaasta oli oppitunti kapitalismin kaksinaamaisuudesta, ahneudesta, järjettömyydestä ja myös siitä, millaisia seurauksia suitsimaton ahneus jättää jälkeensä. Ei siis ole ihmetteleminen, jos suhtautuminen kapitalismiin alkaa hiipua globaalistikin. Viimeaikoina etenkin sivistysvaltioissa. Erityisesti Ranskassa, jossa porvaripresidentti vaihtui sosialistiseen. Ranskahan tunnetaan vapauden, veljeyden ja tasa-arvon maana. Muut maat ovat sitten mitä ovat, etenkin Suomi.
Mainitussa tv -dokumentissa entisen tehtaan työläiset eivät suinkaan olleet tyytyväisiä edes työolosuhteisiinsa silloin, kun tehdas vielä toimi, vaan eräskin haastateltu vertasi olosuhteita Romanian entisen hallitsijan "Karpaattien neron" aikoihin, varsinkin kyttäämisen määrän suhteen. Sen lisäksi, että työläinen joutui tekemään 12 tunnin työrupeamia seisten, niin työtä valvottiin koko ajan tv -kameroilla ja vessaan poistuminen piti ilmoittaa esimiehille punaista nappia painamalla. Myös palkka oli suomalaiseen hintatasoon nähden pieni: 200 - 300 euroa.
Tehtaan innoittamana kaupungin johto oli ryhtynyt mittaviin rakennushankkeisiin infrastruktuurin parantamiseksi. Nokiaa varten rakennettiin rautatieasema, teitä kunnostettiin ja luvattiin jopa ilmainen tontti uusille tuotantolaitoksille. Työläiset olivat saaneet pankkilainaa nokialaisen työsuhteen perusteella ja olivat ryhtyneet rakentamaan itselleen uutta taloa, joka sitten töiden loputtua jäi keskeneräiseksi.
Tämän jälkeen Nokiassa lienee syntynyt ahaa -elämys tai sitten tiedon tason roima nouseminen sen verran, että oivallettiin Aasiassa asuvan mittavasti enemmän ihmisiä kuin Euroopassa. Sitten ilmeisesti yhtiön merkonoomi laski, että puhelimen roudaaminen Euroopasta Aasiaan maksaa enemmän kuin puhelimen roudaaminen Aasiasta Aasiaan, jolloin olisi kannattavampaa tehdä puhelimet paikan päällä Aasiassa. Semminkin vielä, jos uudet tehtaat saavat samanlaisia tukiaisia kuin Euroopassa.
Ei muuta kuin lakkauttamaan tehtaita Euroopassa. Niinpä sitten myös Romanian tehtaalle pantiin lappu luukulle. Myös Suomessa messuttiin jonkin aikaa paljon siitä, että työpaikat menevät Aasiaan, jos työläiset yrittävät vaatia työstään jonkinlaista palkkaa. Sen lisäksi konttorien lähtöä maasta povattiin, ellei valtakunnallista veropolitiikkaa saada Nokian vaatimusten mukaiseksi. Onneksi sentään saatiin urkintalaki niin etteivät työläiset voineet enää vuotaa tietojaan kilpailijoille.
Nyt olisi kiintoisaa tietää, paljonko Suomen valtio, tai millä summalla, paapoo Nokiaa. Ainakin tv -dokumentti Romaniasta antoi viitteitä siitä, että tehdastelu Romaniassa oli käytännöllisesti katsoen ilmaista. Suoranaista riistoa siis. Ja kun sekään ei sitten riittänyt, lähti Nokia dokumentin mukaan pystyttämään uutta tehdasta Vietnamiin. Eräs haastatelluista tiesi, että palkkataso Vietnamissa olisi puolet Romanian palkkatasosta. Tuosta päätellen Nokian kurssi pörssissä kasvaa kohisten.
Tässä olisi Keskustallekin tehtävää, saada uusia tehtaita perustetuksi syrjäseuduille. Esimerkiksi juuri Romaniassa tehdas oli perustettu melko syrjäiseen paikkaan ja luulen, ettei myöskään Vietnam poikkea kovinkaan paljon vaikkapa Savon olosuhteista. Jos valtio sitten tulee vastaan kuljetuskustannuksissa, niin luulisin, että puhelinpaketit saadaan menemään aasiaan pikavauhtia, mikä tietäisi Finnairillekin lähes kuolleista heräämisen tasoista ihmeparantumista.
Nokia, kuinka valloitan maailman
Seppo_Ilmarinen
2
<50
Vastaukset
- lex-nokia joo
Dokumentista sai hyvin selville miksi ezko aho siirrettiin muihin tehtäviin Nokian ulkopuolelle!
- Eskohan miekii
Esko Aho ja Nokia, suomalaisen rehellisyyden symbolit mualimalla..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647