Mitä minä siis olen kuvannut? Itse Kristuksen.
Millä tavoin? Siten, että hän on teidän seassanne ristiinnaulittu.
Tässä hän todellakin käyttää kaikkein ankarimpia sanoja.
Yllä hän oli sanonut, että ne, jotka pyrkivät tulemaan vanhurskaiksi lain nojalla, tekevät Jumalan armon mitättömäksi, ja vielä, että Kristus on heihin katsoen suotta kuollut.
Mutta tässä hän lisää sen, että tuollaiset myös ristiinnaulitsevat Kristuksen, joka heissä ennen eli ja hallitsi. On kuin hän sanoisi: Tehän ette ainoastaan ole tehneet Jumalan armoa mitättömäksi, eikä Kristus ainoastaan ole turhaan teihin katsoen kuollut, vaan on mitä häpeällisimmin teidän keskuudessanne ristiinnaulittukin.
Samaan tapaan puhuu myös Hebrealaiskirje, sen 6. luku (Hepr. 6:6): »He jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät».
__________________________________________________
***) Totisesti pitäisi jokaisen perin peljästymän vain kuullessaan
mainittavankin munkkia, paljaslakea, viittaa, sääntöä - paavvilaiset
tosin ihailevat noita iljettävyyksiä ja kerskuvat niitä ihanimmaksi jumalanpalvelukseksi ja pyhyydeksi, ja emmehän mekään ennen evankeliumin kirkastumista voineet näitä toisella tavalla arvostella, kasvatettuja kun olimme ihmissäännöissä, jotka pimittivät Kristuksen ja tekivät hänet meille kerrassaan hyödyttömäksi
_______________________________________
- kun tässä kuulee Paavalin sanovan niitäkin, jotka pyrkivät tulemaan vanhurskaiksi jumalallisen lain nojalla, ei ainoastaan kieltäjiksi ja murhaajiksi, vaan myös Kristuksen hirvittävimmiksi ristiinnaulitsijoiksi!
Jos Kristuksen ristiinnaulitsijoita ovat ne, jotka lainvanhurskauden ja tekojen nojalla pyrkivät tulemaan vanhurskaiksi, niin sanohan, mitä ovatkaan nuo, jotka etsivät autuutta ja iankaikkista elämää ...
*) ihmisvanhurskauden ja pahojen henkien opin saastasta?
Ote M. Lutherin Galatalaiskirjeen selityksestä
21
166
Vastaukset
- Jeesus on Herra
Ihminen pääsee Jumalan lasten iloon ja vapauteen vasta sen jälkeen, kun hän kohtaa Jeesuksen henkilökohtaisesti kasvoista kasvoihin sellaisena kun hän on. Vasta silloin ihminen hylkää ulkoa oppimansa ihmisopit. Syntyperäisenä lestadiolaisena tiedän tämän ja olen elänyt tuon vaiheen itse lävitse.
ON erittäin ihana tunne, kun vuosikymmeniä sitonut omanvanhurskauden ote kirpoaa ja Kristuksen täydellinen vanhurskaus puetaan ylle. USKON KAUTTA LAHJAKSI, syntiselle! MIkään tässä maailmassa ei voita sitä kokemusta, kun Jeesus astuu sinun sydämesi Herraksi. Silloin ei enää pelota mitä ihmiset puhuvat,
- vaikka tutut saarnaajat kateederilta. Heille uskonvanhurskaus ei ole vielä kirkastunut silloin.
Jumala ei tee kuitenkaan sirppihallaa kenekään kohdalle, joka on taivasmatkalle lähtenyt. Tämän saat nyt uskoa sinäkin, joka tänään tunnet kalvavaa epäilyksen tunnetta siitä, että mahtaako näin kelvoton ja syntinen matkamies päästä perille.
Emme me kukaan omassa voimassamme pääse perille, siksi vihollinen tuputtaakin samaa valettaan joka päivä: "Ei Jeesus noin syntistä ja pahaa ihmistä huoli, paremmaksi sinun pitäisi tulla että Jeesus sinut huolisi seuraansa." Tämä on saa'tanan vale, siksi rakas veli ja sisar Herrassa, teet elämäsi suurimman virheen jos tuota saarnaajaa alat kuuntelaan, - ja vielä uskomaankin.
__
Kuuntele sen sijaan herkällä korvalla mitä rakastajasi Jeesus sanoo sinulle profeetta Jesajan kautta:
"Mutta nyt, näin sanoo Herra, joka loi sinut, Jaakob, joka valmisti sinut, Israel: Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun. Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta.
Sillä minä olen Herra, sinun Jumalasi, Israelin Pyhä, sinun vapahtajasi: minä annan sinun lunnaiksesi Egyptin, sinun sijastasi Etiopian ja Seban.
Koska sinä olet minun silmissäni kallis ja suuriarvoinen ja koska minä sinua rakastan, annan minä ihmisiä sinun sijastasi ja kansakuntia sinun hengestäsi. Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; minä tuon sinun siemenesi päivänkoiton ääriltä, päivän laskemilta minä sinut kokoan.
Minä sanon pohjoiselle: Anna tänne!
ja etelälle: Älä pidätä!
Tuo minun poikani kaukaa ja minun tyttäreni hamasta maan äärestä -
kaikki, jotka ovat otetut minun nimiini ja jotka minä olen kunniakseni luonut, jotka minä olen valmistanut ja tehnyt.
Tuo esiin sokea kansa, jolla kuitenkin on silmät, ja kuurot, joilla kuitenkin on korvat. - 12
Ymmärränkö oikein, että tässä yritetään kritisoida Vanhoillislestadiolaisten uskon ymmärrystä?
Yritetään siis mitätöidä sitä käsitystä, että kun on saanut uskon, niin synnistä ei tarvitse enää muistuttaa tai nuhdella?
Raamattu kuitenkin sanoo seuraavaa:
Hes. 22:26
"Sen papit rikkoivat ehdoin tahdoin minun lakiani ja saastuttivat sen, mikä oli minulle pyhitetty. He eivät tehneet eroa pyhän ja epäpyhän välillä, eivät opettaneet, mikä on saastaista, mikä puhdasta, eivätkä kantaneet huolta minun sapattini pyhittämisestä. Niin he häpäisivät minun pyhyyteni."
Hepr. 10:26
"Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi."
Tästä tietenkin päädytään siihen, että pitääkö Raamatussa kerrottuja asioita enää syntinä, selittäen että "tänä päivänä nämä asiat eivät ole enää syntiä".
Otetaan esimerkkinä avioero, joka on hyvin yleistä nykyään:
Luuk. 16:18
"Joka emäntänsä hylkää ja nai toisen, hän tekee huorin, ja joka sen mieheltä hyljätyn nai, hän tekee huorin."- Muista tämä
Vl-opit ovat ittestään perkeleestä!
- 12
Pitääpä vähän korjata, eli että me Vanhoillislestadiolaiset ymmärrämme että synnistä pitää juurikin muistuttaa ja nuhdella senkin jälkee kun on saanut parannuksen, koska liha on parannuksenkin jälkeen paha ja taipuvainen vain syntiin.
- hannestapani
Allekirjoita adressi:
http://www.adressit.com/srk_ryn_ja_rauhanyhdistysten_johto_vaihdettava
- Jeesusta tarjotaan
Päin vastoin, synnistä pitää muistuttaa, ja siksi muistutin Martti Lutherin sanoin vanhoillislestadiolaisia kaikki voittavasta omavanhurskaudesta, joka ei tunnista lainkaan olemassaoloaan. Nyt ollaan jo tässä tilassa.
Tuleeko sitä parannusta? Minun on toistaiseksi mahdoton uskoa että tulee, paatumuksenne ja hengellinen ylpeytenne on niin syvä.
Siinähän käärsitte, ei se minulta pois ole. Toivottavasti väki saa yhä enenevässä maarin kohdata Jeesuksen, ja käsittää sen vanhurskauden joka tulee uskosta Kristukseen, se muuttaa siinä liikkeessä kaiken toisenlaiseksi.- 12
Itse ymmärrän omavanhurskaan siten, että hän on niin kasvanut uskossaan, ettei hänen tarvitse kuulla enää armoevankeliumia.
Omavanhurskaan ei tarvitse käydä pyytelemässä elämän matkalla tulleita syntejään anteeksi, koska hän on niin onnistunut elämässään.
Monestiko olet kuullut esimerkiksi kirkossa saarnattavan syntejä anteeksi?
Monestikko olet kuullut Rauhanyhdistyksellä saarnattavan syntejä anteeksi? - 12
12 kirjoitti:
Itse ymmärrän omavanhurskaan siten, että hän on niin kasvanut uskossaan, ettei hänen tarvitse kuulla enää armoevankeliumia.
Omavanhurskaan ei tarvitse käydä pyytelemässä elämän matkalla tulleita syntejään anteeksi, koska hän on niin onnistunut elämässään.
Monestiko olet kuullut esimerkiksi kirkossa saarnattavan syntejä anteeksi?
Monestikko olet kuullut Rauhanyhdistyksellä saarnattavan syntejä anteeksi?Lisäyksenä siis, että noista kysymyksistä voi miettiä, että missä sitä armoevankeliumia halutaan kuulla ja missä koetaan suurta syntisyyttä.
Jeesuskin sanoi, ettei rikkaat tarvitse parantajaa vaan köyhät eli uskossaa köyhät.
Siinä näkyy se hengellinen puoli, että uskovainen kokee niin suurta köyhyyttä ja heikkoutta uskossaan, että hänen on jatkuvasti käytävä pyytelemässä syntejään anteeksi.
Tietenkin, jos se anteeksipyytäminen on teeteltyä, eikä lähde ihmisen vilpittömästä sydämestä, niin se on vain näyttelyä. - synnit saa anteeksi
12 kirjoitti:
Itse ymmärrän omavanhurskaan siten, että hän on niin kasvanut uskossaan, ettei hänen tarvitse kuulla enää armoevankeliumia.
Omavanhurskaan ei tarvitse käydä pyytelemässä elämän matkalla tulleita syntejään anteeksi, koska hän on niin onnistunut elämässään.
Monestiko olet kuullut esimerkiksi kirkossa saarnattavan syntejä anteeksi?
Monestikko olet kuullut Rauhanyhdistyksellä saarnattavan syntejä anteeksi?Kuule, ei ihmisen koko ajan tarvi tuntea syntisyyttä.
Olen jättänyt vl-uskon ja olen helpottunut, kun koko ajan ei tarvi tuntea syntisyyttä.
Silloin, jos olen loukannut lähimmäistäni, tunnen siitä syntisyyttä ja haluan pyytää sitä anteeksi häneltä.
Miksi minun pitäisi tuntea koko ajan syntisyyttä?
Jumalanpalveluksessa saarnataan myös kaikki synnit anteeksi, Jeesuksen nimessä. Kuten myös, Isä meidän rukouksessa pyydetään syntejä anteeksi Jumalalta. - gb
12 kirjoitti:
Lisäyksenä siis, että noista kysymyksistä voi miettiä, että missä sitä armoevankeliumia halutaan kuulla ja missä koetaan suurta syntisyyttä.
Jeesuskin sanoi, ettei rikkaat tarvitse parantajaa vaan köyhät eli uskossaa köyhät.
Siinä näkyy se hengellinen puoli, että uskovainen kokee niin suurta köyhyyttä ja heikkoutta uskossaan, että hänen on jatkuvasti käytävä pyytelemässä syntejään anteeksi.
Tietenkin, jos se anteeksipyytäminen on teeteltyä, eikä lähde ihmisen vilpittömästä sydämestä, niin se on vain näyttelyä."Siinä näkyy se hengellinen puoli, että uskovainen kokee niin suurta köyhyyttä ja heikkoutta uskossaan, että hänen on jatkuvasti käytävä pyytelemässä syntejään anteeksi."
Kyllä tälläinen riittämättömyys ja epävarmuus tulee suoraan viholliselta, älä kuuntele sitä. Se haluaa saada ihmisen Jumalalle kelpaamattomaksi. Kun Pyhä Henki todistaa tuo Jeesuksen sovitustyön, se on täydellinen ja riittää joka hetki.
Lankeamiset ja kompuroinnit saamme viedä rukouksella Jeesuksen eteen koska vain. Meillä on lupa kaikkein pyhimpään joka hetki. Usko sinäkin tuon sovitusveren voutavan tänäänkin, meidän kaikkien edestä, sinunkin. Kiitos Herrallemme Jeesukselle Kristukselle, nyt, aina ja iankaikkisesti. - Jumalan palvelija
12 kirjoitti:
Itse ymmärrän omavanhurskaan siten, että hän on niin kasvanut uskossaan, ettei hänen tarvitse kuulla enää armoevankeliumia.
Omavanhurskaan ei tarvitse käydä pyytelemässä elämän matkalla tulleita syntejään anteeksi, koska hän on niin onnistunut elämässään.
Monestiko olet kuullut esimerkiksi kirkossa saarnattavan syntejä anteeksi?
Monestikko olet kuullut Rauhanyhdistyksellä saarnattavan syntejä anteeksi?Vai sillä tavalla sinä tusina ymmärrät omavanhurskaan? Kyllähän minäkin jotakin tiedän yli 60 vuotta lestadiolaisuudessa eläneenä.
Mutta otetaanpa nyt vihdoin Raamattu ja katsotaan mitä siellä sanotaan.
Todellinen omavanhurskas on nimittäin sellainen henkilö jolle ei Kristuksen tarjoama täydellinen vanhurskaus kelpaa lahjaksi, niin että jo täydellistä vanhurskautta pitää ryhtyä omilla toillä ja seurakunnan edessä näyttelemisillä paikkaamaan.
USKO KRISTUKSEEN TEKEE VANHURSKAAKSI,
PALJAS USKO ILMAN OMIA TÖITÄ TEKEE VANHURDSKAAKSI.
Joka muuta oppia opettaa hän on harhassa.
Mitä meiltä puuttuu, se USKOSTA puuttuu.
On hyvä että Jumala on antanut meille heikoille armovälineitä, jotka kaikki yhdessä todistavat samaa, eli yksin uskolla Herraan Jeesukseen tullaan vanhurskaiksi.
Omavanhurskaus piru on etevä vanginvartija, niin että moni JUmalan sanaa ymmärtämätön rakastaa liekanaruaan jolla hän on pirun vangiksi sidottu.
Matt. 23:4 He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellakaan liikuttaa.
Matt. 23:5 Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat.
He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi
Matt. 23:6 ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa,
Matt. 23:7 ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä 'rabbi.'
Matt. 23:8 Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä.
Matt. 23:9 Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.
Matt. 23:10 Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus.
_____
***) Matt. 23:11 Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne.
Matt. 23:12 Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään. - 12
synnit saa anteeksi kirjoitti:
Kuule, ei ihmisen koko ajan tarvi tuntea syntisyyttä.
Olen jättänyt vl-uskon ja olen helpottunut, kun koko ajan ei tarvi tuntea syntisyyttä.
Silloin, jos olen loukannut lähimmäistäni, tunnen siitä syntisyyttä ja haluan pyytää sitä anteeksi häneltä.
Miksi minun pitäisi tuntea koko ajan syntisyyttä?
Jumalanpalveluksessa saarnataan myös kaikki synnit anteeksi, Jeesuksen nimessä. Kuten myös, Isä meidän rukouksessa pyydetään syntejä anteeksi Jumalalta.Olet iha oikeassa, ei se ole mikään itseisarvo jos kokee syntisyyttä.
Jos se todellakin on tuota, että "minun pitää kokea syntisyyttä", niin ollaan menty pahasti vikaan.
Se vain kuitenkin on niin automaattisesti, että kun Pyhä Henki asuu ihmisessä, niin se valaisee armon kirkkauden edessä oman syntisyyden.
Jos siinä lähdetään psyykkaamaan tai kaivelemaan tuntoa, niin ollaan menty vikaan eli ymmärretty asia väärin.
Kyllä se juuri noinkin on, että se on Sielunvihollinen, joka sitä uskoa horjuttaa, mutta Jumala sallii sen, jotta uskovainen säilyisi nöyränä oikealla tiellä.
Raamattu vertaa uskoa suitsevaan kynttilään eli ei kovi vahva kuva elävästä uskosta. Jes. 42:3 - 12
Jumalan palvelija kirjoitti:
Vai sillä tavalla sinä tusina ymmärrät omavanhurskaan? Kyllähän minäkin jotakin tiedän yli 60 vuotta lestadiolaisuudessa eläneenä.
Mutta otetaanpa nyt vihdoin Raamattu ja katsotaan mitä siellä sanotaan.
Todellinen omavanhurskas on nimittäin sellainen henkilö jolle ei Kristuksen tarjoama täydellinen vanhurskaus kelpaa lahjaksi, niin että jo täydellistä vanhurskautta pitää ryhtyä omilla toillä ja seurakunnan edessä näyttelemisillä paikkaamaan.
USKO KRISTUKSEEN TEKEE VANHURSKAAKSI,
PALJAS USKO ILMAN OMIA TÖITÄ TEKEE VANHURDSKAAKSI.
Joka muuta oppia opettaa hän on harhassa.
Mitä meiltä puuttuu, se USKOSTA puuttuu.
On hyvä että Jumala on antanut meille heikoille armovälineitä, jotka kaikki yhdessä todistavat samaa, eli yksin uskolla Herraan Jeesukseen tullaan vanhurskaiksi.
Omavanhurskaus piru on etevä vanginvartija, niin että moni JUmalan sanaa ymmärtämätön rakastaa liekanaruaan jolla hän on pirun vangiksi sidottu.
Matt. 23:4 He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellakaan liikuttaa.
Matt. 23:5 Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat.
He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi
Matt. 23:6 ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa,
Matt. 23:7 ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä 'rabbi.'
Matt. 23:8 Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä.
Matt. 23:9 Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.
Matt. 23:10 Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus.
_____
***) Matt. 23:11 Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne.
Matt. 23:12 Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.Neuvooko Pyhä Henki näin: "Jeesus on kuollut sovittaaksesi sinunkin syntisi, nyt voit vapaasti tehdä ja elää synnissä mielin määrin".
Ei neuvo.
Minulle tulee ainakin huono omatunto, jos lankean syntiin. Omatuntoni neuvoo myös, että synti ei ole Jumalan tahdon mukaista vaikka Jeesus onkin minunkin kurjan synnit sovittanut.
Sen tähden haluan taistella syntiä vastaan, enkä koskaan siinä onnistu.
Aina joudun palaamaan tyhjänä Jeesuksen luokse ja kysyä, että vieläkö tällaisenakin on lupa uskoa.
Raamattu sanoo tästä Jumalan tahdosta:
Matt. 7:21
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon." - Kuuntele sen ääntä
12 kirjoitti:
Olet iha oikeassa, ei se ole mikään itseisarvo jos kokee syntisyyttä.
Jos se todellakin on tuota, että "minun pitää kokea syntisyyttä", niin ollaan menty pahasti vikaan.
Se vain kuitenkin on niin automaattisesti, että kun Pyhä Henki asuu ihmisessä, niin se valaisee armon kirkkauden edessä oman syntisyyden.
Jos siinä lähdetään psyykkaamaan tai kaivelemaan tuntoa, niin ollaan menty vikaan eli ymmärretty asia väärin.
Kyllä se juuri noinkin on, että se on Sielunvihollinen, joka sitä uskoa horjuttaa, mutta Jumala sallii sen, jotta uskovainen säilyisi nöyränä oikealla tiellä.
Raamattu vertaa uskoa suitsevaan kynttilään eli ei kovi vahva kuva elävästä uskosta. Jes. 42:3Pyhä henki puhuu omassatunnossa.
- Ihan rakkaudella
12 kirjoitti:
Neuvooko Pyhä Henki näin: "Jeesus on kuollut sovittaaksesi sinunkin syntisi, nyt voit vapaasti tehdä ja elää synnissä mielin määrin".
Ei neuvo.
Minulle tulee ainakin huono omatunto, jos lankean syntiin. Omatuntoni neuvoo myös, että synti ei ole Jumalan tahdon mukaista vaikka Jeesus onkin minunkin kurjan synnit sovittanut.
Sen tähden haluan taistella syntiä vastaan, enkä koskaan siinä onnistu.
Aina joudun palaamaan tyhjänä Jeesuksen luokse ja kysyä, että vieläkö tällaisenakin on lupa uskoa.
Raamattu sanoo tästä Jumalan tahdosta:
Matt. 7:21
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon."Arveletko voivasi estää sen että olet syntinen koko ajan?
- hannestapani
Jumalan palvelija kirjoitti:
Vai sillä tavalla sinä tusina ymmärrät omavanhurskaan? Kyllähän minäkin jotakin tiedän yli 60 vuotta lestadiolaisuudessa eläneenä.
Mutta otetaanpa nyt vihdoin Raamattu ja katsotaan mitä siellä sanotaan.
Todellinen omavanhurskas on nimittäin sellainen henkilö jolle ei Kristuksen tarjoama täydellinen vanhurskaus kelpaa lahjaksi, niin että jo täydellistä vanhurskautta pitää ryhtyä omilla toillä ja seurakunnan edessä näyttelemisillä paikkaamaan.
USKO KRISTUKSEEN TEKEE VANHURSKAAKSI,
PALJAS USKO ILMAN OMIA TÖITÄ TEKEE VANHURDSKAAKSI.
Joka muuta oppia opettaa hän on harhassa.
Mitä meiltä puuttuu, se USKOSTA puuttuu.
On hyvä että Jumala on antanut meille heikoille armovälineitä, jotka kaikki yhdessä todistavat samaa, eli yksin uskolla Herraan Jeesukseen tullaan vanhurskaiksi.
Omavanhurskaus piru on etevä vanginvartija, niin että moni JUmalan sanaa ymmärtämätön rakastaa liekanaruaan jolla hän on pirun vangiksi sidottu.
Matt. 23:4 He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellakaan liikuttaa.
Matt. 23:5 Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat.
He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi
Matt. 23:6 ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa,
Matt. 23:7 ja tahtovat mielellään, että heitä tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat heitä nimellä 'rabbi.'
Matt. 23:8 Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä.
Matt. 23:9 Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa.
Matt. 23:10 Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus.
_____
***) Matt. 23:11 Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne.
Matt. 23:12 Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.Omavanhurskaille kyllä kelpaa syntien anteksiantamus, mutta ilman katumusta. Omavanhurskaille kelpaavat kaikki pahat puheet lähimmäisestä ja sen jälkeen tuon lähimmäisen he raatelevat hengiltä. Näin oli hoitokokouksissa. Näin on yhä.
12 kirjoitti:
Itse ymmärrän omavanhurskaan siten, että hän on niin kasvanut uskossaan, ettei hänen tarvitse kuulla enää armoevankeliumia.
Omavanhurskaan ei tarvitse käydä pyytelemässä elämän matkalla tulleita syntejään anteeksi, koska hän on niin onnistunut elämässään.
Monestiko olet kuullut esimerkiksi kirkossa saarnattavan syntejä anteeksi?
Monestikko olet kuullut Rauhanyhdistyksellä saarnattavan syntejä anteeksi?12.
Mosestikko olet Raamatuusa lukenut saaranttaman syntejä anteeksi, ellei oteta huomioon itse kaikkivaltaista Herraa, Jeesusta?
Saarnasiko Paavali, saarnasiko Filippos, saarnasiko Ananias.
Voitko selventää tämän, että tulee Raamaatun Henki mukaan.
Kes.- WWF.
Kesitas kirjoitti:
12.
Mosestikko olet Raamatuusa lukenut saaranttaman syntejä anteeksi, ellei oteta huomioon itse kaikkivaltaista Herraa, Jeesusta?
Saarnasiko Paavali, saarnasiko Filippos, saarnasiko Ananias.
Voitko selventää tämän, että tulee Raamaatun Henki mukaan.
Kes.Onko kaikki vapaakirkkolaiset vankilassa ja siksi sinä yksinäisyydessäsi vakuutat itsellesi omaa olemassaoloasi uskovaisten palstalla?
Ruumista ja siulusta sinulle siunusta! - etsivä-xx
12 kirjoitti:
Itse ymmärrän omavanhurskaan siten, että hän on niin kasvanut uskossaan, ettei hänen tarvitse kuulla enää armoevankeliumia.
Omavanhurskaan ei tarvitse käydä pyytelemässä elämän matkalla tulleita syntejään anteeksi, koska hän on niin onnistunut elämässään.
Monestiko olet kuullut esimerkiksi kirkossa saarnattavan syntejä anteeksi?
Monestikko olet kuullut Rauhanyhdistyksellä saarnattavan syntejä anteeksi?12 kirjoitat:
Monestiko olet kuullut esimerkiksi kirkossa saarnattavan syntejä anteeksi?
Voi hyvänen aika. Jokaiseen messun kaavaan kuuluu synninpäästö. Kyllä seillä saarnataan synnit anteeksi ja sitä ennen niitä pyydetään anteeksi. Olen kuullut sarnattavan näin joka viikko. Yhtä hyvin voistaisiin vanhoillislestadiolaisissakin seuroissa sanoa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kuin Jeesuksen nimessä ja veressä.
Useasti käytety muoto messussa on:
Jeesus sanoo
"Ystäväni ole rohkealla mielellä, sinun syntisi annetaansinulle anteeksi."
Hänen palvelijanaan julistan sinulle tämän synninpäästön
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Kyse ei ole sanoista vaan kokonaisuudesta, missä tämä on osa. - avaajan terveiset
etsivä-xx kirjoitti:
12 kirjoitat:
Monestiko olet kuullut esimerkiksi kirkossa saarnattavan syntejä anteeksi?
Voi hyvänen aika. Jokaiseen messun kaavaan kuuluu synninpäästö. Kyllä seillä saarnataan synnit anteeksi ja sitä ennen niitä pyydetään anteeksi. Olen kuullut sarnattavan näin joka viikko. Yhtä hyvin voistaisiin vanhoillislestadiolaisissakin seuroissa sanoa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kuin Jeesuksen nimessä ja veressä.
Useasti käytety muoto messussa on:
Jeesus sanoo
"Ystäväni ole rohkealla mielellä, sinun syntisi annetaansinulle anteeksi."
Hänen palvelijanaan julistan sinulle tämän synninpäästön
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Kyse ei ole sanoista vaan kokonaisuudesta, missä tämä on osa.Juuri näin, etsivä-xx
Valitettavasti ihmisen kuulo on sellainen, että se kuulee asiat sellaisena kun itse HALUAA kuulla.
Kuulijat ja lukijat poimivat kohtia saarnoista ja kirjoituksista vain omaan korvasyyhyynsä ja omiin tarkoituksiinsa.
Niinpä Raamatustakin on tullut monille hyvä astalo, jolla on hyvä lyödä ja vahingoittaa uskovia veljiään ja sisariaan, joista ei pidä ja joita pelkää.
- Ajankohtainenko
Jälleen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640