Kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps) on tehnyt asemansa eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana kestämättömäksi.
Tilanne oli jo kyllin vaikea, kun Halla-aho sai korkeimmalta oikeudelta sakkotuomion uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Hän astui syvemmälle suohon luonnehtimalla tiedotteessa päätöstä vääräksi ja epäoikeudenmukaiseksi – muutaman ihmisen henkilökohtaiseksi tulkinnaksi, jota "ei kannata pitää minään taivaallisena totuutena".
Kannanotto osoittaa, ettei Halla-aho ymmärrä alkuunkaan vallan kolmijako-opin mukaista asemaansa kansanedustajana. Lainsäätäjän ei pidä puuttua oikeusistuinten yksittäisiin ratkaisuihin, saati vähätellä tai kyseenalaistaa oikeusistuinten tuomiovaltaa. Näin tekemällä Halla-aho kaivaa maata myös itse säätämiensä lakien alta.
Halla-aho on saanut kansanedustajan valtakirjansa äänestäjiltä, mutta valiokunnan puheenjohtajan tehtävässä hän tarvitsee myös muiden ryhmien luottamusta. Eduskunnan järjestäytyessä hallintovaliokunnan puheenjohtajuus annettiin ryhmien välisellä sopimuksella perussuomalaisille, jotka sitten valitsivat Halla-ahon puheenjohtajan paikalle. Tähän saakka muut ryhmät ovat hyväksyneet – jotkut pitkin hampain – Halla-ahon puheenjohtajuuden, mutta korkeimman oikeuden tuomio ja Halla-ahon sen jälkeiset lausunnot ovat muuttaneet tilanteen.
Alemmista oikeusasteista poiketen korkein oikeus tuomitsi Halla-ahon myös kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Vaikka tuomion perusteena on Halla-ahon ennen kansanedustajaksi valintaansa kirjoittama blogiteksti, tällaisen lainvoimaisen tuomion saanut ei monen mielestä sovi muun muassa maahanmuuttoasioita käsittelevän hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi.
Eduskuntaryhmien puheenjohtajat ja puhemiesneuvosto käsittelevät asiaa tänään keskiviikkona. Jos perussuomalaiset pitävät Halla-ahon asemasta tiukasti kiinni, puhemiesneuvostoa voidaan pyytää asettamaan hallintovaliokunta uudelleen. Se on tarpeettoman raskas mutta umpikujassa mahdollinen menettely.
Perussuomalaisten on aika tunnustaa tosiasiat. Puolue on oppositiossa hallitusta mutta tuskin eduskuntaa tai vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä vastaan. (HS)
Se on menoo nyt!
8
56
Vastaukset
- Ei ihme, että oli
HS:n teksti, kun eivät ollenkaan halua antaa ihmiselle mahdollisuutta olla eri mieltä saamastaan ja itseään koskevasta tuomiosta. Ainakaan siis jos ihmisen nimi on Jussi Halla-aho.
- xccccccccccccc
Ei Suomi nyt ehdi käsitellä euroopan kriisejä ,Halla-ahon asia on kiireinen.
- Kataisen täytyy
nyt vain sanoa Merkelille, että sori nyt ei pysty kun on juuri paras Halla-ahogausti menossa kotimaassa.
- Pöljä-Soini
Pöljyys on vallannut persupuolueen ylimpään johtoon asti. Persuedusjan öykkäröinti ylintä oikeusastetta vastaan ei havahduttanut Soinia. Hän meni mukaan ja nyt koko puolue saa kärsiä. Huomattava valiokunta hajoitetaan sen persupuheenjohtajan epäkelpoisuuden vuoksi.
Soini olisi selvinnyt helposti vaihtamalla tämän epäkelvollisen kelvolliseen omista riveistä. Kun hän ei uskaltanut tätä tehdä peläten epäkelvon kostoa, Soinin puolue menettää paikan kokonaan - puheenjohtaja valitaan muusta puolueesta.- Eipä harmita
Ja hyvä näin, että persu vaihdetaan jonkun muun puolueen edustajaan. Sitten taas persut itkee kuinka heitä kiusataan. Mutta kun Soini ei halunnut ottaa tähänkään asiaan sen kummemmin kantaa, nyt puolue menettää valiokunnan puheenjohtajan paikan, voivoi...
- 32
Eipä harmita kirjoitti:
Ja hyvä näin, että persu vaihdetaan jonkun muun puolueen edustajaan. Sitten taas persut itkee kuinka heitä kiusataan. Mutta kun Soini ei halunnut ottaa tähänkään asiaan sen kummemmin kantaa, nyt puolue menettää valiokunnan puheenjohtajan paikan, voivoi...
On mahdollista, että Halla-aho tietoisesti pyrkii marttyyrin asemaan kannattajiensa silmissä.
- Halla-ahon ei
32 kirjoitti:
On mahdollista, että Halla-aho tietoisesti pyrkii marttyyrin asemaan kannattajiensa silmissä.
tarvitse siihen pyrkiä. Halla-aho saavuttaa sen tahtomattaankin aina avatessaan suunsa ja ajojahdin käynnistyessä milloin mistäkin. Ja tämä kaikki vain siksi että Halla-aho on toisinajattelija.
- Sekö muka pyhittää
Halla-ahon ei kirjoitti:
tarvitse siihen pyrkiä. Halla-aho saavuttaa sen tahtomattaankin aina avatessaan suunsa ja ajojahdin käynnistyessä milloin mistäkin. Ja tämä kaikki vain siksi että Halla-aho on toisinajattelija.
henkilön kun on "toisinajattelija" tekemään rangaistuksetta rasistisia rikoksia?
Voihan vedota siihen, että myymävaraskin on toisinajattelija -vastustaa hinnan maksamista kaupan olevista tuotteista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1064572Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293393No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452380- 391418
- 361343
- 381196
- 141102
- 1591026
- 27978
- 6944