Perussuomalaiset boikotoi

ei tuu mittään

Perussuomalaiset boikotoi keskiviikkona eduskuntaryhmien palaveria Halla-ahon savustamiseksi pois valiokunnan johdosta.

Kyllä on lapsellista sakkia persut, heistä ei yksinkertaisesti ole vastuulliseen eduskuntatyöskentelyyn. Ei eduskunta ole mikään mielenosoituskerho, jossa heti lyödään hanskat tiskiin tai marssitaan ulos, kun tulee kova paikka eteen tai ei muuten vaan olekaan kivaa.

Kaikki tämä kertoo vaan persujen turhautumisesta omaan kyvyttömyyteensä.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .-

      Valtiosääntöoikeuden emeritusprofessorin Mikael Hidénin mukaan perussuomalaisten kansanedustajan Jussi Halla-ahon olisi syytä erota hallintovaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä.

      Professori pitää syntynyttä tilannetta pitkällä tähtäimellä kestämättömänä. Hänen mukaansa eduskunnan luottamuksen kannalta on vahingollista, että hallintovaliokunnan puheenjohtaja on tuomittu korkeimmassa oikeudessa.

      - Uskoakseni puheenjohtajan tehtävään tulee tavalla tai toisella vaihdoksia, se on eri asia millaisella menettelyllä. Halla-ahon ja perussuomalaisten eduskuntaryhmän pitäisi nyt nähdä, että tässä on kyseessä epäkohta ja he ovat vastuussa sen selvittämisestä, Mikael Hidén sanoo Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

    • Kenkää tulee

      takuulla ainakin Halla-aholle. Nyt kun persut ryhtyivät niskuroimaan koko puolueen voimin, pitää koko puolue heittää ulos valiokunnasta vaikka poiketaankin normaalikäytännöstä.

      Jos persut jatkavat samalla asenteella, heidät pitää sulkea kaiken parlamentaarisen yhteistoiminnan ulkopuolelle. Vasta Soinin nöyrä anteeksipyyntö ja ehdoton lupaus käytöstapojen parantamisesta parlamentaariksesti hyväksyttävälle tasolle, voi palauttaa tilanteen normaaliksi.

      • konjakkirupsu

        Ja myös piereskelyn isossa saliissa sekä kokoushuoneissa on loputtava


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe