MISSÄ PERSU SIELLÄ ONGELMA

K.OLUMNI

Jos pitäisi nimetä vaikutusvaltaisia poliitikkoja, ensimmäisenä ei tulisi mieleen perussuomalaisten Timo Soini. Pienen oppositiopuolueen hyvälihainen ja pahasuinen puheenjohtaja kun ei millään vastaa käsitystä suuresta valtiomiehestä.
Vaikka patsaita hänelle tuskin tullaan pystyttämään, luulo ei ole tiedon väärti painoarvoa punnittaessa. Jos Soinia ei olisi, hänet pitäisi kiireesti keksiä, sillä monet asiat olisivat ilman häntä nykyistä hullummin.
Usein kuvitellaan, että Soini olisi jonkinlainen muutosta liikkeellepaneva dynamo. Tosiasiassa hän on tehokas filtteri, johon ääriliikehdintä Suomessa on tähän saakka onnistuneesti siivilöity.
Soinin maltillisuuden ansiosta populismi ei ole noussut meillä merkittäväksi poliittiseksi voimaksi. Perussuomalaisista on tehty vaaraton yhteiskunnallisen tyytymättömyyden kanava, josta on syleilty kuoliaaksi äärioikeistolainen uho.
Aikanaan puolue ratsasti nyrkkeilijä Tony Halmeen suosiolla, kesytti hänet takarivin taaviksi ja työnsi hyödyn saatuaan kehäraakkina poliittiseen unohdukseen.
Nyt Soini teki saman Jussi Halla-ahon muukalaisvastaisuudelle: otti ensi hyödyn, sitten pesäeron ja lopuksi siirrätti sateentekijänsä marginaaliin. Syksyn ääniharava ei kelvannut kesän vaaleihin, tuskinpa enää mihinkään muuhunkaan.
Suostuessaan suomalaisen populismin paimeneksi Soini on voinut istua eduskunnan suuren salin perällä, nostaa hyvää palkkaa ja nauttia muiden arvonannosta. Suutaan hän saa soittaa, kunhan muistaa pitää huolen, ettei sieltä löydy sellaisia hampaita, jotka oikeasti purisivat päätöksentekijöiden nilkkaan.
Valtapuolueille asetelma sopi hyvin niin kauan kun perussuomalaisten kannatus pysyi alhaisena. Ainahan Suomessa on ollut änkyröitä, mutta niin kauan kun marginaalisen joukon äänet kanavoituvat harmittomalle puolueelle, järjestelmällä ei ole ollut hädän päivää.
Viime vaaleissa Perussuomalaiset menestyivät niin hyvin, että kabineteissa alettiin kysellä, mitä Soini rasistisia puheita pitävien kannattajiensa kanssa oikein mielii? Eiköhän enää maltakaan pysyä lestissään?
Pelin poliitikkona Soini taitaa kuitenkin säännöt. Asettumalla ehdolle eurovaaleihin hän käänsi maahanmuuttokysymyksen väittelyksi Euroopan unionista. Ehkä paria parlamenttipaikkaa lukuun ottamatta hän ei saa mitään aikaan, mutta eipä sillä niin väliäkään. Poliittisia paineita lantratessaan kummelipoliitikko hoitaa taas kerran yhteiskuntavastuutaan.
Kolumni Metro-lehdessä 24. huhtikuuta 2009.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        108
        4711
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        29
        3443
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2400
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        49
        1524
      5. Minulla on käsitys

        Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
        Ikävä
        36
        1423
      6. Harmittaako sinua yhtään?

        Tuntuuko pahalta ollenkaan?
        Ikävä
        38
        1246
      7. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        14
        1162
      8. 164
        1050
      9. On varmaan turn off

        Mutta olen tosi kokematon.
        Ikävä
        27
        1048
      10. rakas J siellä jossain

        Niin ikävä sua. -P. Nainen
        Ikävä
        6
        954
      Aihe