Halla-aho eroaa hallintovaliokunnan puheenjohtajan tehtävistä

Hyvä!

Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho ilmoittaa eroavansa hallintovaliokunnan puheenjohtajan tehtävistä.

Halla-aho kertoo asiasta Homma-forum-sivustolla.

15

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PS INFO

      "Muut eduskuntaryhmät ovat antaneet ymmärtää, että minun
      tulisi erota hallintovaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä. Perusteina on
      käytetty korkeimmasta oikeudesta viime viikolla saamaani sakkotuomiota ja ennen kaikkea sitä, että asiaan liittyvässä tiedotteessani pidin saamaani tuomiota "vääränä ja epäoikeudenmukaisena". Minun on väitetty osoittaneen
      halveksuntaa oikeuslaitosta kohtaan ja vaarantaneen vallan kolmijaon.

      Katson, että kyseessä on ala-arvoinen hyökkäys, jonka todellisena tarkoituksena on siirtää huomio pois Euroopan velkakriisistä ja sen
      varjolla toteutettavista hallituspuolueiden päätöksistä. Erityisen merkillisenä
      ja hurskastelevana pidän ajatusta, että oikeuden ratkaisuja ei saisi
      arvostella, kun otetaan huomioon, että eräät puhemiesneuvoston jäsenet, mm.
      Johannes Koskinen, ovat oikeusministerinä toimiessaan arvostelleet äänekkäästi
      ja julkisesti ylimpien oikeusasteiden tekemiä päätöksiä. Viimeksi mainittu on
      saanut aiheesta jopa oikeuskanslerin huomautuksen, mutta tämä ei estä häntä
      toimimasta perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana.

      On totta, että oikeuslaitoksen nauttima arvovalta on tärkeä
      asia oikeusvaltiossa. Oikeuslaitoksen on kuitenkin itse ansaittava
      arvostuksensa tekemällä johdonmukaisia ja yleistä oikeustajua vastaavia
      ratkaisuja. Ollaan todella heikolla pohjalla, jos tuota arvostusta on pidettävä
      yllä kieltämällä arvostelu ja vaatimalla kansalaisia uskomaan sokeasti
      tuomareiden erehtymättömyyteen. Tällainen voi sopia jollekin kirkkovaltiolle,
      mutta se ei mielestäni sovi Suomelle.

      Vaikka pidän itseeni kohdistuvaa hyökkäystä kohtuuttomana ja
      eduskunnan arvovallalle sopimattomana, ymmärrän poliittiset tosiasiat enkä
      halua tarpeettomasti pitkittää muiden synnyttämää sirkusta. Tästä syystä
      ilmoitan tänään 13.6. luopuvani hallintovaliokunnan puheenjohtajan tehtävästä.
      Tulen esittämään perussuomalaisten eduskuntaryhmän työvaliokunnalle, että
      jatkan hallintovaliokunnan varsinaisena jäsenenä ja että valiokunnan uudeksi
      puheenjohtajaksi valitaan kansanedustaja Juho Eerola.

      Perussuomalaisten eduskuntaryhmä, samoin kuin puolueen
      johto, ovat ilmaisseet tukevansa ratkaisuani, oli se mikä hyvänsä. Kiitän
      tuenilmauksista, joita olen saanut niin ryhmä- ja puoluetovereilta kuin myös
      suurelta määrältä kansalaisia ja yksityisesti muiden puolueiden
      kansanedustajilta.

      Media arvosteli tällä viikolla Timo Soinia siitä, että tämä
      "puhuu mieluummin eurokriisistä kuin Halla-ahosta". Toivon, että
      tämän ratkaisun jälkeen vastuullisuuttaan korostavat hallituspuolueet malttavat
      toimia samoin.

      Jussi Halla-aho"

      http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/108697-halla-ahon-tiedote-erosta

      • rautaako?

        "Katson, että kyseessä on ala-arvoinen hyökkäys, jonka todellisena tarkoituksena on siirtää huomio pois Euroopan velkakriisistä ja sen
        varjolla toteutettavista hallituspuolueiden päätöksistä."

        Siksikö kaikki oikeustieteen proffa ja medioiden pääkirjoitustoimittajatvaatii Halliksen eroa?? Joopajoo. No kyllähän tuo uppoo hommalaisiin. Ja se kai sitten on ainoa fooruimi jossa Halla-aho haluaa elämässään loistaa - vaikka se tuhoaa hänen mahdollisuutensa pärjätä missään muualla.

        Hallis toimii taas johdonmuakisesti. Vasta pakon edessä hän toimii ja syyttää silloinkin kaikkia muita.

        Koko tämäkin kirjoitus suorastaan tihkuu ylimielisyyttä ja halveksintaa.


      • Vapauden liekki
        rautaako? kirjoitti:

        "Katson, että kyseessä on ala-arvoinen hyökkäys, jonka todellisena tarkoituksena on siirtää huomio pois Euroopan velkakriisistä ja sen
        varjolla toteutettavista hallituspuolueiden päätöksistä."

        Siksikö kaikki oikeustieteen proffa ja medioiden pääkirjoitustoimittajatvaatii Halliksen eroa?? Joopajoo. No kyllähän tuo uppoo hommalaisiin. Ja se kai sitten on ainoa fooruimi jossa Halla-aho haluaa elämässään loistaa - vaikka se tuhoaa hänen mahdollisuutensa pärjätä missään muualla.

        Hallis toimii taas johdonmuakisesti. Vasta pakon edessä hän toimii ja syyttää silloinkin kaikkia muita.

        Koko tämäkin kirjoitus suorastaan tihkuu ylimielisyyttä ja halveksintaa.

        Kyseiset oikeustieteen professorit ovat samaa lajia kuin oikeustieteen professorit Neuvostoliitossa: propagandakoneen aivottomia palvelijoita.

        Mitä halveksintaan tulee, sinun ja Vapaavuori-rikollisen kaltaisia ihmisiä tuleekin halveksia.


      • rautaako?

        "Katson, että kyseessä on ala-arvoinen hyökkäys, jonka todellisena tarkoituksena on siirtää huomio pois Euroopan velkakriisistä ja sen
        varjolla toteutettavista hallituspuolueiden päätöksistä."

        Välikysymyskesketelu on nyt käynnissä. Halla-aho EI ole paikalla. Moni muukin PS-edustaja on poissa. Muutenkin sali on aika tyhjä. Ja miksi ei olisi. Kaikki tietävät ettei PS pysty antamaan mitään järkeviä eväitä hallituksen esitykseen.


      • rautaako?
        rautaako? kirjoitti:

        "Katson, että kyseessä on ala-arvoinen hyökkäys, jonka todellisena tarkoituksena on siirtää huomio pois Euroopan velkakriisistä ja sen
        varjolla toteutettavista hallituspuolueiden päätöksistä."

        Välikysymyskesketelu on nyt käynnissä. Halla-aho EI ole paikalla. Moni muukin PS-edustaja on poissa. Muutenkin sali on aika tyhjä. Ja miksi ei olisi. Kaikki tietävät ettei PS pysty antamaan mitään järkeviä eväitä hallituksen esitykseen.

        Soini on välikysymysken alullepanija, mutta hänkään ei ole paikalla sen enempää kuin että ehtii heittää median välityjksellä fraasinsa kansalle. Tääläkin hetkellä hän on poissa vaikka välikysymyskeksutelut ovat eduskuntaryhmäjohtajien kierroksella.

        Brax piti hyvän ja analyytisen puheen. Pekkarisen puhe oli hyvä ja selkeä. PS pääpuhujan, Jääskeläisen, puhe oli silkaa "Titanic-fraaseja" vailla perusteluijen tai analyysin häivää. Pelkkää muiden syyttelyä eikä mitään omia ehdotuksia ja anallyysiä seyraamuksista. Thorsin puhe on sinänsä ok, mutta aika puiseva.


    • Vapauden liekki

      Tilalle Juho Eerola, joten ei teillä mokuttajilla kovin paljon aihetta juhlaan pitäisi ola.

      • rautaako?

        "Tilalle Juho Eerola, joten ei teillä mokuttajilla kovin paljon aihetta juhlaan pitäisi ola."

        No eipä taida vähempää saada aikaiseksi maahanmuutpolitiikan saralla vähemmän kuin Hallis, joka ei vuodessa ole tehnyt mitään. Mutta eipä taida saada juuri enemmänkään.

        Oletettavasti hän on kuitenkin yhteistyökykyisempi kuin edeltäjänsä.

        Veikkaan että eduskunnan herkyys näissä kysymyksissä on nyt sellainen ettei nuivilla ole minkään valtakunnan mahdollisuutta ajaa omaa agendaa. Ei edes vaikka osaisivat olla yhteistyökykyisiä.


      • Vapauden liekki
        rautaako? kirjoitti:

        "Tilalle Juho Eerola, joten ei teillä mokuttajilla kovin paljon aihetta juhlaan pitäisi ola."

        No eipä taida vähempää saada aikaiseksi maahanmuutpolitiikan saralla vähemmän kuin Hallis, joka ei vuodessa ole tehnyt mitään. Mutta eipä taida saada juuri enemmänkään.

        Oletettavasti hän on kuitenkin yhteistyökykyisempi kuin edeltäjänsä.

        Veikkaan että eduskunnan herkyys näissä kysymyksissä on nyt sellainen ettei nuivilla ole minkään valtakunnan mahdollisuutta ajaa omaa agendaa. Ei edes vaikka osaisivat olla yhteistyökykyisiä.

        Sinä siis taputat, kun demokratia kuolee? Olet aito kommunisti.


    • SS 6 Soini 0

      Soini laitettiin asiassa nurkkaan ja luuta silmille. Soinilta ei kysytty mitään. Halla-aho valitsi ITSE seuraajansa. Kansa nauraa lökäpöksy Soinille kautta maan.

      • Katsotaan rauhassa

        Valitsi? Tiettävästi ketään ei ole vielä valittu?


    • PS INFO

      HALLIS KÄVI KESKUSTELUT SOININ KANSSA ENNEN RYHMIEN KOKOUSTA

    • yhen jos toisenkin

      kovin on mahtipontinen nimimerkki "vapauden liekki" mitähän sillä mahtanee tarkoittaa.
      Äly ei taida kuitenkaan korreloida nimmarin komeutta, koskapa se että on valiokunnan puheenjohtaja ei vielä tee asiassa sitä taikka tätä. Älliä pitäisi löytyä johtamaan valiokunnan päätöksiä oikeaan suuntaan. Muuten voi joutua sätkynuken rooliin, jossa valiokunta vie johtajaa, kuin pässiä narusta.
      Noh, eipä saanut tämä edeltäjäkään mitään omia arvojaan siellä esille, joten katsotaan nyt seuraaja persun tekemiset.

    • Hullu hallitus

      Euroopan kriisi on tärkeämpi. Mutta kun valta on annettu ja luovutettu EU:lle niin täällä on aikaa pyöriä lillukanvarsissa.
      Naurettavaa jeesustelua luuleko Jussin syyttäjä saavansa kehuja maailmalta.

    • Harkinnallisesti

      Vaikka korkeatkin oikeudessa toimivat tuomarit tunnetusti saattavat päästellä sammakoita, ja vaikka laki välillä on niin kuin se luetaan, niin Halla-ahon lausunnot hänen poliittisessa asemassaan koskien korkeinta oikeutta olivat siinä määrin harkitsemattomia, että hänen eroamisensa ainakin nyt siitä valiokunnan puheenjohtajuudesta on hyvin asiallista.

    • takas homman vaan

      Ihmettelen, tuon Halla-ahon käytöstä asian tiimoilta.
      Perussuomalaiset pitävät häntä jotenkin älykkäänä, mutta mihin he perustavat mielipiteensä?
      Vaikka Halla-aho on noviisi politiikassa, niin on outoa tuo kovapäisyys, ihan kun hän ei kykenisi oppimaan mitään. Kaveri kaivelee samanlaisia kuoppia itselleen ja niihin putoaa sitten, kuin sokea ikään.
      Politiikka on hänelle täysin sopimaton alue, koska hän ei ole kykenevä halitsemaan omaa käytöstäänkään.
      Aikuinen tasapainoinen ihminen kun pääsääntöisesti pystyy kontroloimaan sanomisiaan, vaikka olisikin jostain asiasta eri mieltä. On hämmästyttävää, kuinka Halla-aholta näyttää puuttuvan tällainen koodi, aivan täysin. samaten tuo sosiaalinen kanssakäyminen ja mimiikan puute tuo mieleen, että kaveri ei ihan "normaali" ole.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1998
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1037
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      877
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      763
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      751
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      13
      725
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      686
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      685
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      669
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      210
      668
    Aihe