Hiljattain selasin Vihreiden Pirkanmaan vaaliluetteloa kunnallisvaalien ehdokkaista ja siinähän oli kuin voikukka keskellä nurmikkoa Oras Tynkkynen. Tynkkynen ilmoitti ammatikseen kansanedustaja ja "ilmastoasiantuntija". No ensimmäinen on faktaa. Tynkkynen on Pirkanmaan kansanedutajana, mikä seikka tulee tosin muuttumaan kun itseni lailla ajattelevien määrä lisääntyy. Jälkimmäisen määrittelyn kohdalla onkin enemmän tulkinnanvaraa ja "ilmastoarvailija" olisi parempi nimitys.
Joka tapauksessa Greenpeace kerää parhaillaan lahjoituksia Nesteen palmuöljykampanjaa vastaan. Palmuöljyviljelmät Indonesiassa kiistatta ajavat maanviljelijöitä mailtaan ja vaarantavat orankeja ja sumatrantiikereitä. Greenpeacen mukaan palmuöljyviljelmät lisäävät ilmastonmuutosta. Miten lie, mutta on kiinnostava ykstyiskohta, että Tynkkynen istuu Nesteen hallintoneuvostossa. Sama Tynkkynen, joka ennen vaaleja mainosti nettisivuillaan, että ei ota lahjoituksia yrityksiltä, ottaa kuitenkin muhkean kahden tonnin vuosipalkkion hallitusneuvostossa istumisesta. Tekopyhää? You bet.
Kaksin verron tämä muuttuu tekopyhäksi, kun ottaa huomioon, että Tynkkynen on ollut mukana viemässä Nestettä palmuöljyrumbaan. Siten hän puukottaa selkään omia aktivistitovereitaan kesken ties minkä turkistarhaiskun Indonesian nestehukkareissulla.
Tynkkysellä voi olla edessä nestehukka nyt kun ilmasto eilisestä tänään muuttui aurinkoisemmaksi. Se toteamus on luotettavampi kuin yksikään, minkä Tynkkynen on saanut vielä arvattua.
Tynkkysen nestehukka
16
109
Vastaukset
- Susi, sudempi...
Hiljattain maaliskuun lopun eräällä televisioidulla kyselytunnilla Tynkkynen valitti sitä, kun virkamiesten puolueettomuus kärsii näiden ravatessa valtionhallinnosta firmoihin johtoon.
Näkyy Tynkkynen siis elävän siltäkin osin vastoin saarnaamaansa kun istuu Nesteen hallinnossa. - Tynkkynenonhuuhaata
"Sama Tynkkynen, joka ennen vaaleja mainosti nettisivuillaan, että ei ota lahjoituksia yrityksiltä, ottaa kuitenkin muhkean kahden tonnin vuosipalkkion hallitusneuvostossa istumisesta."
Itse asiassa jos luet Tynkkysen kotisivuja, niin toteat että hän vihjaa edelleen olevansa yrityksistä riippumaton päätöksissään.
"Pehmeiden arvojen kova puolustaja" sanoo Tynkkynen itsestään siinä kun ehtii ilmastovouhotukselta muuta höpistä. No vihreät ovat aina olleet tunnettuja ristiriitaisista määritelmistä.
"'ilmastoarvailija' olisi parempi nimitys"
Tynkkysen kotisivuilla sanotaan, että hän opiskeli ilmastopolitiikkaa. Siis nimenomaan politiikkaa eikä tiedettä. Siten hän tietää pelkästään poliittisesti korrekteja mielipiteitä eikä niinkään faktoja ilmastosta. Pääsuuntaukseltaan hän oli opiskeluaikoinaan toimittaja. - Ökypalmun kupeessa
Palmuöljy on humpuukia alusta loppuun ja sellaisena ei ole mikään ihme että vihreät sitä kannattavat.
- Robottiman
Satuinpa kerran poliittiseen paneelikeskusteluun enen vaaleja. Kaikilta puolueilta oli paikalla edustajansa. Vihreät olivat lähettäneet robotin. Erittäin kehittynyt robotti. Se näytti ihan oikealta.
Se näytti aivan Oras Tynkkyseltä.
Sen huomasi robotiksi vasta kun se rupesi puhumaan. Kukaan elävä ihminen ei saa niin monotonista puhetta aikaan kuin tuo robotti sai. Ihmeellistä on nykyteknologia.- Lokiikko
Logiikka sen varmaan osoittaa parhaiten oliko robo vai ei. Katsohan, roboilla on logiikka yleensä kunnossa. Virheillä päin persettä.
Kuulitkos sen suusta yhtään järkevää sanaa? - Robottiman
Lokiikko kirjoitti:
Logiikka sen varmaan osoittaa parhaiten oliko robo vai ei. Katsohan, roboilla on logiikka yleensä kunnossa. Virheillä päin persettä.
Kuulitkos sen suusta yhtään järkevää sanaa?Nyt kun mainitset, enpä kuullut. :DD
- holvihanti
Vihreä't on Tarja Cronbergin sanoin "ruotsalainenpuolue" siis ei välitä isänmaastammae pätkääkään.
- Virheet luusereita
Aijaa! Olisin sanonut luettuani tuon natsitaustajutun palstan uudemmista, että saksalaistaustainen. Onhan esimerkiksi Oras Tynkkynenkin käynyt natsien suosiman mystikko Steinerin koulua.
Se tosin lienee selvää, että Suomesta vihreät eivät välitä. - Takinkääntäjiä
Virheet luusereita kirjoitti:
Aijaa! Olisin sanonut luettuani tuon natsitaustajutun palstan uudemmista, että saksalaistaustainen. Onhan esimerkiksi Oras Tynkkynenkin käynyt natsien suosiman mystikko Steinerin koulua.
Se tosin lienee selvää, että Suomesta vihreät eivät välitä.Vihreät on olleet mukana hallituksessa joka on sallinut ydinvoiman lisäämisen sekä Talvivaaran kaivoksen avaamisen.Pysyivät hallituksessa vaalikauden loppuun asti.
- myrskyjohtaja
seig hiel me olmme vihreät ja tulemme halittsemaan suomea. hävitämme länsimaalaisen porvarihapatuksen ja luomme uuden maailma ilman rajoja ja sosiaalisia konstruktioita. alas porvarit ja kuolema natseille.
- Sopimuksissilmaa
Hiljattain tein Fortumin kanssa sopimuksen sähkön toimittamisesta. Marketissa tuollainen myyntitykki sanoi, että sähkön hinta on alempi kuin paikalliselta sähköliikkeeltä ostettuna.
Viime viikolla pari kuukautta sopimuksen teon jälkeen sitten putosi postiluukusta Fortumin tiedote. Meillä on ilo korottaa sähkösi hintoja 14 prosenttia. Sattuipa niin, että tukkuhinta oli kohonnut tuon verran.
Pistää kyllä miettimään, että mahtaako Tynkkysen luotsaama Fortumi vain myydä mahdollisimman halvalla noita sopimuksia ja sitten korottelevat surutta. Luulenpa, että voi vielä mennä Tynkkysen huijarifirma vaihtoon.- Tyräsonkkunen
Tynkkynen on vihree kun kyykäärme...
- Vihreet perseestä
Katselin juuri pari päivää sitten sitä MOT:n ohjelmaa valtion palkkatuista. Näytti olevan Neste mukana nostamassa palkkatukea.
Palkkatuki on tarkoitettu pitkäaikaistyöttömien ja muiden vaikeasti työllistettävien palkkaamiseen. Nämä Nesteen tapaiset isot firmat käyttävät niitä surutta väärin. Neste tekee kuitenkin voittoa ja jakaa sijoittajilleen osinkoja. Toisin sanoen sosialisoivat veronmaksajan rahoja osinkoihinsa.
Lieneekö Tynkkynen juuri opettanut heille tuon pikku tempun. Tuskin hän kuitenkaan täysin tietämätön hallintoneuvoston jäsenenä näistä väärinkäytöksistä on.- Neuvostohallitus...
Mikael Lilius Fortumin vuosinaan tienasi 33 miljoonaa. Kuten Konttinen huomauttaa Kansallisomaisuuden Ryöstössä, se on enemmän kuin 10 sairaanhoitajaa tienaa 40 vuoden aikana.
Mikä seikka ei estä tietenkään Fortumia ja Nestettä palkkatukia nostamasta veronmaksajien kukkarosta. Tynkkysen katsellessa ja äänestäessä mukana kaikessa rauhassa.
- Neuvostohallitus...
Kannattaa lukea Seppo Konttisen kirja KAnsallisomaisuuden Ryöstö. Siinä on puhuttu tuosta valtion harjoittamasta suuryhtiöiden palkitsemisesta. Siinä on pari lukua Fortumille ja Nesteellekin.
Totuus noista neuvostohallituspaikoista (kuten hallintoneuvostopaikkoja yleisesti nimitetään) on, että puolueet käyttävät niitä häikäilemättä hyväkseen kiristääkseen kansanedustajansa noudattamaan puolueen enemmistöpäätöksiä. Yleistä linjaa vasten äänestäneen ei kannata yleensä haaveilla neuvostohallituksen kultapossukerhoon liittymisestä.
Kunnallisvaalit ovat nyt ovella ja Tynkkynen on myös ehdolla. Mitäpä jos äänestettäisiin hänet viimein pois valtuustosalista? - PolKor Homo
Tynkkynen on sieltä mihin lykkii, siis perseestä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341979Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29989- 69868
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261747Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65740- 12718
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132683- 80674
- 26662
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.207655