Vaadin äänestäjänä, että KAIKKI rikoksiin syyllistyneet kuten mm. lahjusten vastaanottajat ja rattijuopot sekä KHO:n tuomioita jo aikaisemmin arvostelleet eivät osallistu enää valiokuntatyöhön eivätkä äänestä lakialoitteista vaan jäävävät itsensä, joihin jäävejä ovat.
Muutos eduskuntatyöhön
4
<50
Vastaukset
- Epätasaarvo
Valtapuolueiden edustajathan ovat moisen yläpuolella,se koskee vain arvostelevia puolueita !
Katsokaa kokoomuksen tovereita yksikään ei ole lähtenyt viroistaan. - ota silmä käteen ja
Näin, muita rikollisia kansanedustajia eivät näytä samat säännöt koskevan. Kokoomuksessakin on muutamia tuomittuja ja syytettyjä ja ovat sitten suuna päänä tuomitsemassa toisia. Ja mitäs väliä sillä, jos Halla-Aho on ennen kansanedustajaksi valitsemista kirjoittanut omia mielipiteitään Islamista. Niitä kirjoitutkisa löytyy muiltakin.
- jääväsivätkö itsensä
Joo, eräskin puolustusvaliokunnan erikoismies 1v 3 kk ehdollisella linnatuomiolla virkamiehen lahjonnan otosta.
Onko hän jäävi kun äänestetään vaikkapa laista koskien virkamiehen lahjomisesta annettavaa tuomiota? Onko?
Tai se törkeän rattiojuoppotuomion saanut vasurinainen äänestää tai äänesti jo rattijuopumispromillerajan alentamisesta.
Mitenkähän muuten äänesti?!
- rötökset esiin
hyvä ehdotus. Kuka aloittaisi tekemään tätä listaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342005Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291052- 69878
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261766Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65752- 14735
- 83688
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213673- 26671