Kuriton sukupolvi

vasikka.

Ei paljon hymyilytä kun näkee miten tietty prosentti vanhemmistaan kasvattaa jälkikasvuaan. Se on kansalaisten itsensä puututtava omatoimiseen pentujen kasvattamiseen. Nuoriso on täällä vailla kuria.
Viritetyt mopot kaahaa siellä täällä.
Käräytän kaikki rekkarin ja ulkonäön perusteella ketkä näen ja totean. Sitten ei kakaraa enää hymyilytä kun virkavalta vie mopon pois tai antaa ainakin tuntuvat rapsut. Näin sianpentu saa sitä mitä tilaakin.

16v pikkupoju kerjää koko ajan pskaa niskoihinsa ajellessaan ja häiriköiden ympäristöä. Ei ole tullut mieleen pojulle, että kun kerran tiedetään, niin sen jälkeen seuranta tulee olemaan helpompaa jatkossakin. Et pääse enää piiloon.

Ei muuta kun ksipäisten vanhempien jälkikasvu seurantaan, rekkarit ylös ja soitto eteenpäin. Älkää antako näiden ajella, sillä eivät muutkaan ole siihen oikeutettuja.

23

344

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -666-.

      Poju ei ehkä ole tähän mennessä vielä jäänyt kiinni, mutta kun nähdään ja tiedetään, niin kuten sanoin: Seuranta tulee olemaan jatkossa helppoa ja ilmoitus kiirii eteenpäin aina kun nähdään kakaran rikkovan lakia viritetyllä ajopelillään ja tiedetään mistä tulee ja minne menee.

      Leikit rahoillasi, poju. Ja merkintä kun tulee niin sitä ei saa enää pois. Voi vaikeuttaa työn hakua, ajokortin saamista yms.

      Kun sinut tiedetään niin seuraavasta ajelustasi saa virkavaltakin tietää minne tulee sinua ojentamaan.

    • Hjkjfghui

      Oot niin säälittävä vanhus jolla ei ole elämää. Olet varmasti forever alone. Mut hei tää yllyttää teinejä. Onnea.

    • Heheh!!

      Väärin meni taas pikkupojulta. Olen reilusti alle kuudenkymmenen :D

    • gfdsa

      eli vanhus :DD

    • Pikkupojulla kolisee

      Ai keski-ikäinen olisi vanhus? :D
      Hohohoo. Ei taida pikkupoika tietää mikä on keski-ikäinen ja mikä vanhus?
      Jos vanhus on sun mielestä viidenkympin tienoilla niin sittenhän keski-ikäiset olisivat vanhuksia? Mutta eihän näin ole vai miksi media muuten käyttäisi kutsuisi eri lailla eri ikäisiä?

      Onhan se toki parempi olla aikuinen kuin köyhä teini :D

      Sille sopiikin naureskella :D

      • Amispojun vikinää

        Pikkupoju on varmaan huomannutkin että teinejä syrjitään koska syyt ovat yksinkertaisesti siinä että mitä nuorempi niin sitä tyhmempi. Sotkette ympäristöä ettekä edes elätä itseänne, käytte jotain koulua ettekä saa edes vakituista työpalkkaa, ette omista mitään.

        Pitääkö vielä keksiä lisää?

        Ei sinun siis kannattaisi pikkupoju paljon uhota koska et saa naisiakaan :D


    • heheh....

      "Oot niin säälittävä vanhus jolla ei ole elämää. Olet varmasti forever alone. Mut hei tää yllyttää teinejä. Onnea. "


      Heh, vaikka oot ite siiman kokoinen laiha teinikakara ja kuulut vähemmistöön niin silti soitat poskeasi niille jotka sinuakin elättää ja pitää tätä yhteiskuntaa pystyssä että sinä pääset kouluun ja hammaslääkäriin.

      Typerä sanojen veivailija, todellinen kirjailijan alku siinä meillä.

      Ketä kiinnostaa joku 15-20v lusmu joka leikkii koulu-ikäisten kanssa ja vttuilee muka täällä aikuisille joilla taatusti elämä hymyilee mitä se sulla on vasta lapsenkengissä?

      Kyllä meillä aikuisilla on omat perheet ja omat lomamme ja varmasti antoisampaa elämää kun olla joku teini tai amistollo joka asuu korkeintaan pskasessa kaksiossa jossain kvl-kuusaa välillä ja pyörii yöt ulkona kun on päässä mutterit löysällä...

      eipä löydy kadehdittavaa.

      Avioliitossa elävät ja ok -talossa asuvat aikuiset naureskelevat sinkuille ja sinunlaisille klopeille joilla sitä elämää ei todellakaan oikein ole. Käyt vielä jotain koulua eikä sulla ole varaa mihinkään.. vai tuottaako mansikanpoiminta paljonkin?

      Luultavasti sinustakin apinasta kasvaa myöhemmin joku alkoholistipariskunta jossain pskalähiössä josta kaikki puhuu.

      Ja ketkäs niitä syrjäytyneitä nyt olivatkaan?

      Ei ainakaan avioliitossa elelevät aikuiset :D

      Nyt on taas vuosittainen sikojen juhlinta käynnissä... meneekö pikkupoika taas juomaan olutta kun sillä saa pään sekaisin?
      toivonkin että virkavalta kaataa jälleen ne kaljasi katuun.
      Itse kaataisin ne mielelläni päähäsi ja kavereillesi perään :D

      • Nainen26v

        Huh huh. Varmasti on enemmän rahaa kun sulla.


      • moi 26v horo.
        Nainen26v kirjoitti:

        Huh huh. Varmasti on enemmän rahaa kun sulla.

        "Huh huh. Varmasti on enemmän rahaa kun sulla. "


        Pikku-P*llu 26v on ilmeisesti näitä hiuksillaan elvisteleviä rikkaan perheen horokakaroita joille ei kelpaa mikään paitsi bling bling ja raha ja omaisuus on sitä kuuluisaa pankkivelkaa..
        niin kukakohan se persaukinen olikaan? hiukset on sullakin mutta naamataulu ei riitä missikisoihin. MIksi sua siis pitäisi edes panna tai ostaa sulle mitään?
        vtun emakko..... et pysty itse taikomaan rahaa mistään vaan vaadit sitä muilta.

        olet h*ora.


    • Sveire

      Onneksi en ole kuusankoskelta, kiitos Jumalalle.

      • muuttaja.

        Kuusaa nyt onkin tällaisten selän takana supisevien pikkup*llujen ja amiksien paikka jossa pankkilainan suuruus merkitsee. Jos et ota lainaa niin olet köyhä jne.
        ei näillä pskaprseillä ole edes rahaa ja sietäisivät saada turpiinsakin.

        vttumainen pikkukylä, jonka ainoa nähtävyys on kymijoki ja päristävät teinit.
        sen jälkeen ajaakin jo ohi eikä edes kuvia viitsi muistoksi ottaa.


    • 4 teinin vanhempi

      hehe kaveri voisi käydä kokeilemassa miten hyvin virtaa kymijoki!!! Ota vaik muutama kivi taskuun!!

      • uimaan vaan.

        olet varmaan niitä esimerkkiperheen vanhempia joten voishan sitä kokeilla rittääkö muutama kivi upottamaan, tuskinpa vaan mutta kylllä siellä uida kelpaa korvatulppien kanssa niin ei kuulu pärinät


    • täähän on joku

      sommelon ranan kasvatti itsekkin!
      Katkerana ja katteelisena täällä näitä diibadaaba juttujaan kirjottelee.
      Tätä kaveriahan hoidetaan jo tuon MOPO sudrooman takia.
      Mutta sopivat napit on vilä löytymättä kun tämä MOPO sairaus on uusi juttu lääkäreilekkin..

      TÄÄ KYLLÄ SEKOAA JONKUN MOPON PINNOIHIN KYLLÄ ENENKUI LÄÄKITYS SAADAAN KUNTOON.

      • tässä sulle nappia

        täähän ja täähän...... mikäs se sie sitten olet kun muita noin arvostelet?
        varmasti tää ja tää taitaa olla joku teinien puollustaja eli pahaa sanaa ei saa kakarastaan sanoa, ei arvostella ja kaikki mikä on kiellettyä niin se on sallittua..
        vai syndrooma sekin joopajoo..

        sopiva lääke sulle taitaa olla kossu ja vissy ja kun kakarasi paahtaa taas yöllä kotiin turpa verelllä tai poskella ehkä kännissä ellei pollarit vienny putkaan niin voit taas rauhassa nukkua krapulasi pois pälä pälä

        ÄLÄS NYT TAAS YRITÄ VTTUILLA SIINÄ KIHERÖTURPA MINNEKÄÄN MITÄÄN VAAN MYÖNNÄ JO ETTÄ OLET PSKAPRSE JONKA KAKARAA EI SAANUT HAUKKUA JA OMA ETU ON TÄRKEIN, MUISTA VTUT, EDES LAKI EI VAIKUTA.

        SEMMOSIA NIITÄ TULEE TÄÄ JA TÄÄ PELLEJÄ, SAMAA PSKASAKKIA JOTKA RYYPPÄÄ JA KAKARAT VILISTÄÄ ULKONA, ITSE MUKA OLLAAN TERVEITÄ MUTTA SILTI TAVAT JA MORAALI TÄYSIN PÄIN VTTUA !!!!


    • villikuha

      nehän imppaa siellä sommelon rannassa skootterin tankista,nähty on

      • prkele..

        No niin, kerrankin näkee viestejä joissa on muutakin kuin ainaista apinan tai apinan vanhempien puollustelua siitä mitä teini saa tehdä ja mitä ei.

        imppaa ja ryyppää, sama voikkaa, sama kuusaa, sen lisäksi virittää mopoja eikä osaa ajaa, aiheuttavat vaaratilanteita.

        kyllä täältä kannattaa muuttaa pois jos vain mahdollista. mitä kauemmas kuusaasta ja k*sipäisistä teineistä ja heidän vanhemmistaa, mopoista yms. pääsee niin sitä paremmin saa untakin.

        teiniloisilla ei ole tuossa iässä muuta elämää kun rikkoa lakia kun on tyhmät vanhemmat ja krpä otsassa.
        pikku finnimurkut eivät vielä pääse nauttimaan elämästä kuten aikuiset joilla on elämä, siksi finnimurkut eli punaprsepaviaanit häiriköi ympäristöään.

        onneksi on sakot keksitty


    • dädää

      kiinni jäit yritit varastaa teini tytön mopoa kun ei antanut sulle vanha kääkkä.

      onneton tumputtaja täällä katkeraa elämää vikisee ja etsii muista vikaa.

      omat vanhemmat oli mitä oli,äiti juoppo hu..... isä hakkasi lapsia,ja joi kaikki rahat.

      ELI KAVERI KIRJOITTAA OMASTA KOKEMUKSESTA.

      no koita saada elämäs kuntoon.

    • vasikka vttuilee sul

      juopon pentu taas lässyttämässä roskasakin kakara tai sen kaveri, buhahah.
      kyllä sä tiedät että sun elämäs se päin vttua on, toisin on mulla.

      • no sieltähän

        oletko nyt avovankilassa?
        Sieltä on hyvä kirjotella.
        ei tartte olla kotona kun mutsi juo ja äijät käy sitä tyrkkäämässä oikein porukalla.
        Oliks sun faija viel hengissä vai tappoks se ittesä?
        No sul on hyvä siel,teet sitte taas jonki kieski keikan että pääset takas sinne laitoksee.
        Tää on kato pahamailma jossa tollasia yksinkertasuuksia niinku sä, käytetään rankasti hyväksi


    • hehheh...

      kuusaan pikkupojut kaahaa ensin rumalla mopolla, sitten rumalla autolla ja elämä on prseellään loppuun asti isi joi tai juo, äiti on tai lähti, multaa päässä ja pskat housussa.

      apinalla ei mene hyvin, yöt ryypätään ja otetaan turpaan kovemmilta.

    • h*oranpentu ninnu.

      "Tää on kato pahamailma jossa tollasia yksinkertasuuksia niinku sä, käytetään rankasti hyväksi "


      pahan maailman tapaat kun tapaat minut.

    • en ole tulossa

      mihinkään avovankilaan enkä linnaan!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3475
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1188
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe