Äidilläni on flunssa. Minulla oli täysin samanlainen viikko sitten. Arvaa kumpiko kärsii enemmän?
Minähän saisin valittaa kukatkin pellosta jos haluaisin, ei siihen kiinnitettäisi huomiota.
Rakastan äitiäni yli kaiken, mutta kun hän on sairas, hän ottaa sellaisen martyyrin roolin mitä ei ole koskaan nähty.
Olen oikeasti miettinyt ja nyt haluan olla itseäni miettivä surkimus:
MINÄ, tässä ruumiissa, tässä istumassa ja kirjoittamassa,
MINÄ olen sairastanut masennuksen. Olen ollut masentunut 11 vuotta koulukiusaamisen seurauksena.
MINÄ olen sairastanut syömishäiriön. MINÄ sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriöitä.
(joo, se on muodissa, mutta oletko kokenut maniaa?)
MINÄ olen yrittänyt tappaa itseni. MINÄ olen ollut mielisairaalassa. MINÄ olen ollut vaikka kuinka vitun pohjalla, ja olen vittu ollut koko ikäni!
Niin, minä täytin juuri 22 vuotta.
Mitä olen saavuttanut? Peruskoulun. Siihen se jää. Käyn töissä, mitä vanhempani eivät arvosta. He eivät laske sitä työksi. Henkilökohtainen avustaja. Noh, onhan se huonompi kuin opettaja. Tai insinööri. Kuten vanhempani ja muut sisarukseni ovat. Kaikki ovat parempia. Ovat aina olleet.
Äitini on saanut keskenmenoja ennen kuin sai minut. Tiedän, se oli merkki, ettei minunkaan pitänyt syntyä. Minusta ei ole mihinkään! Ei minulla ole tarkoitusta!
Minä haluan hoitoon. Mutta en voi. Porukat häpeäisi mua liikaa. Kysyisivät eikö mikään riitä. Onhan minulle annettu ruokaa ja katto pään päälle. Mutta sairas ei voi valita onko terve! Harva tajuaa, enkä siksi selitä enempää.
MINUA ei huomata, vaikka olen viiltänyt jalkani täyteen. Äitini yskii. Häntä ollaan paijaamassa. Tiedän, äiti on tärkein, mutta MINÄKÄÄN EN JAKSA ENÄÄ NÄYTELLÄ. MINÄ EN JAKSA.
MINÄ HALUAN KERTOA MAAILMALLE, KUINKA VITUN VAIKEAA TÄMÄ ON !
Minähän saisin valittaa kukatkin pellosta jos haluaisin, ei siihen kiinnitettäisi huomiota.
Rakastan äitiäni yli kaiken, mutta kun hän on sairas, hän ottaa sellaisen martyyrin roolin mitä ei ole koskaan nähty.
Olen oikeasti miettinyt ja nyt haluan olla itseäni miettivä surkimus:
MINÄ, tässä ruumiissa, tässä istumassa ja kirjoittamassa,
MINÄ olen sairastanut masennuksen. Olen ollut masentunut 11 vuotta koulukiusaamisen seurauksena.
MINÄ olen sairastanut syömishäiriön. MINÄ sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriöitä.
(joo, se on muodissa, mutta oletko kokenut maniaa?)
MINÄ olen yrittänyt tappaa itseni. MINÄ olen ollut mielisairaalassa. MINÄ olen ollut vaikka kuinka vitun pohjalla, ja olen vittu ollut koko ikäni!
Niin, minä täytin juuri 22 vuotta.
Mitä olen saavuttanut? Peruskoulun. Siihen se jää. Käyn töissä, mitä vanhempani eivät arvosta. He eivät laske sitä työksi. Henkilökohtainen avustaja. Noh, onhan se huonompi kuin opettaja. Tai insinööri. Kuten vanhempani ja muut sisarukseni ovat. Kaikki ovat parempia. Ovat aina olleet.
Äitini on saanut keskenmenoja ennen kuin sai minut. Tiedän, se oli merkki, ettei minunkaan pitänyt syntyä. Minusta ei ole mihinkään! Ei minulla ole tarkoitusta!
Minä haluan hoitoon. Mutta en voi. Porukat häpeäisi mua liikaa. Kysyisivät eikö mikään riitä. Onhan minulle annettu ruokaa ja katto pään päälle. Mutta sairas ei voi valita onko terve! Harva tajuaa, enkä siksi selitä enempää.
MINUA ei huomata, vaikka olen viiltänyt jalkani täyteen. Äitini yskii. Häntä ollaan paijaamassa. Tiedän, äiti on tärkein, mutta MINÄKÄÄN EN JAKSA ENÄÄ NÄYTELLÄ. MINÄ EN JAKSA.
MINÄ HALUAN KERTOA MAAILMALLE, KUINKA VITUN VAIKEAA TÄMÄ ON !
Vastaukset 2
Vanhimmat
aina voit soittaa terveyskeskukseen tai käytä siellä hoitajia/lääkäreitä sitoo kuitenkin vaitiolo velvollisuusasiasta. Henkilkohtainen avustaja on sekin työtä, kannattaa ajatella niin että se on paljon parempi kuin jos ei olisi töitä.
Netistäkin voi löytöä apua esim. https://www.tukinet.net
bipo on v****mainan tauti, mutta sitä onneksi yleensä pystyy edes jotenkin hallitsemaan, jos omaa halua on. On olemassa monia muita esim. neuroloogisia sairauksia, joihin ei ole aina mitään apua.
Minä olisin mielummin henkilökohtainen avustaja kuin opettaja tai insinööri. En ole yhtään kiinnostunut tekniikasta enkä matematiikasta, insinöörintyö olisi minulle painajaista. Ja opettajan homma taitaa olla aika kiittämätöntä ja vielä saa samaa asiaa opettaa aina uudelleen. Ei olisi mitenkään mielekästä työtä minulle. Mutta hyvä, että jotkut sitäkin jaksavat. Että silleen, ei se rahakaan kaikkea ratkaise ja arvostaa kannattaa sitä mistä itse tykkää.