mulla on muuten

Paniikkihäiriön hoitoon on olemassa hyvät lääkkeet, jotka yhdessä vertaistuen kanssa auttavat todella paljon.

Se on hienoa että olet vertaistukea löytänyt paniikkihäiriöösi. :)
Sitä et voi tietää että ymmärtääkö toinen ihminen sitä tai haluaisiko hän auttaa sinua jos et kerro tuota ongelmaa hänelle. Ei kukaan voi telepaattisesti tietää että mikä toista ihmistä ahdistaa tai vaivaa jos hän ei sitä kerro.

Tsemppiä sinulle

ihme, että tässä ylihektisessä maailmassa sairastuu paniikkihäiriöön. Pitäisi olla vahva ja oma itsensä niin tuhannessa erilaisessa paikassa, ja joskus tuntuu, että vaikka itse antaa paljon, saa takaisin vähän vähemmän.

Se pieni mökki ja perunaa ihan lähellä, toinen rakas ihminen tukemassa, on tosi tärkeää. Mutta kuitenkin erillään toisesta, avoimena maailmalle.

Ei sillä ole vaikutusta. Siitä paranee.

mutta sitä voi yrittää hillitä. Joskus, jos paniikkihäiriön oireet liittyvät fyysiseen sairauteen niin siihen on miltein mahdoton vaikuttaa.

Uskon, että paniikkihäiriötä on lievästä vakavampaa. Helpoimpia tapauksia hoitaa ovat ne tapaukset, joilla oireiden syynä ovat pelkästään psyykkiset tekijät. Vaikeimpia tapauksia ovat nämä, joilla se johtuu vaikeasta ja vakavasta sairaudesta, jossa elimistö alituiseen joutuu olemaan ylivireässä stressitilassa.

Pirunmoinen riesa, joka haittaa ja rajoittaa elämistä ja jonka eteen joutuu jatkuvasti tekemään työtä, joka taas sekin vie voimia.

Voimia kaikille pannarista kärsiville, olette ihania herkkiä ihmisiä. Nautitaan silti kesästä ja elämästä sellaisena kuin se meille sopii.

Kyllä paniikkihäiriöstä voi parantua ja tiedän sellaisia jotka ovat parantuneet. sinun tulee nukkua riittävästi, syödä terveellisesti, liikua sopivasti, älä ressaa ja kontrolloi itseäsi. Kohtaa pelkosi, jos on fobioita kohtaa ne. Aluksi voi tuntua että kuolet mutta ajanmittaan opit ajattelemaan että tämä on vain ylikuormittunutta stressiä ja tukahdutettuja tunteita, jotka purkautuvat pahana olona paniikin muodossa. Kun et anna niille valtaa vaan suuntaat ajatuksesi muualle, niin pikkuhiljaa pääset niintä kokonaan eroon. Kun olet läpikäynyt tällaisen prosessin ymmärrät miten oma kehosi toimii ja osaat rakastaa ja arvostaa itseäsi.

Paniikkihäiriö on varmaan kiusallinen, jolle se on sattunut kohdalle.Se voi myös
olla kiusallisten tilanteiden aiheuttaja myös, jos toinen ei tiedä asiasta.Voi tehdä
vääriä johtopäätöksiä toisesta henkilöstä, hänen ehkä omituisesta käytöksestä.Olen
pariin otteeseen ollut tekemisissä panikoivan kanssa, ja alan ymmärtämään mistä
mikäkin käytös voi johtua.

Oma äitini kärsi ns.kahvikuppineuroosista, joten vältteli julkisissa paikoissa käyntiä,
kuten pankissa.Ei pystynyt allekirjoittamaan pankkisiirtolomaketta pankin tiskillä, koska käsi rupesi tärisemään niin paljon ettei kirjoituksesta saa mitään selvää, ja
kuulemma tuntui siltä kuin happi loppuisi.Äitini sai lääkäriltään rauhoittaviin
reseptin, jotka auttoivat "pahoihin" paikkoihin menoon.

Sehän on sentään useimmiten melko vaaraton vaiva, vaikka varmasti aiheuttaakin omassa elämässä häpeän tunteita. Kun kerrot tuon hänelle, niin uskon, että ymmärtää, eikä sillä ole suurtakaan merkitystä kahden välisessä suhteessa.

Ehkä suuremman vahingon aiheuttaa sillä itselleen, ettei puhu siitä ja alkaa pelätä kohtauksen saapuvan eitoivotulla hetkellä tai jonkun tärkeän ihmisen tai asian edessä.
Ymmärrän silti ongelman ja mitä se merkitsee ihmiselle, joka sitä potee.

unohtui kertoa...kerrothan tuosta loppujenlopuksi suhteiden kannalta
harmittomasta vaivasta hänelle? ei tuossa ole mitään hävettävää.Itselle
on tärkeää että asioista kerrotaan avoimesti, se lisää luottamusta ja on
myös suhdetta lujittava seikka.

Jahas, jahas. Mitäs se meille kuuluu. Mene psykiatrin luokse.

kurmujulli, luuletko että tää on hauskaa olla tällänen..

http://www.youtube.com/watch?v=Ktbhw0v186Q&feature=related

Eivät nuo vaikuttaneet paniikkihäiriöisiltä, vaan iloisilta miehiltä.

Ei se mitään. Sä oot niin ihana etten ikinä jättäisi sua! :)