Kiintiöpakolaisia ei haluta

http://www.savonsano

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rahat säästyy

      HIENO PÄÄTÖS KERTAKAIKKIAAN,sillä nyt jäi muslimit ulkopuolelle.

    • Kivisydän

      Suomesta löytyy myös inhimillisyyttä:

      Iisalmen torilla on toinen ääni kellossa. Iisalmessa syntyneen Tomi Kaarakaisen mukaan pakolaispäätöstä olisi ollut hyvä miettiä vielä uudemman kerran.

      – Suomessa ei ole tällä hetkellä liikaa pakolaisia, Kaarakainen sanoo.

      Hänen kanssaan istuu jäätelöä syömässä Eveliina Kämi.

      – Jos ihminen on saanut pakolaisstatuksen, niin silloin hän on oikeasti hädänalainen ja häntä pitäisi auttaa, Kämi sanoo.

      Samalla kannalla on Iisalmessa syntynyt Keiteleellä asuva Marja-Liisa Saastamoinen.

      – Hädänalaisia tulisi auttaa. Iisalmi olisi voinut ottaa pakolaisia ihan hyvin vaikka yksinkin, hän sanoo.

      • ulos maasta

        Niin juuri tuollain sanoo ihmiset joilla ei ole mitään kokemusta mamu muslimeista,siitä kuinka kalliiksi juuri muslimit tulevat yhteiskunnalle - katsotaan vaikka somaleita.

        Sopeutumattomuus,vihapuheet kristittyjä kohtaan,lasten lähettämistä terroristien koulutukseen,terroristijärjestöjen avustaminen rahallisesti - muslimien saldoa lännessä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4466
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3313
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1143
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1086
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1054
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe