Halla-aho näyttää vääristelevän taas totuutta omaan muottiinsa. Hänen mielestähän se oli muutaman ihmisen mielipide ja puhui silloin KKO:n päätöksestä. Samalla hän ilmoitti valittavansa päätöksestä EIT:n.
Aikamoista teatteria ja säälipisteiden keräämistä, väittää joutuneensa ajojahdin kohteeksi. Vaikka Halla-aho onkin sosiaalisesti rajoittunut ja melkein kykenemätön kommunikoimaan oikeassa elämässä, hän tohtorismiehenä ymmärtää hyvin luettua tekstiä ja hänen kommunikointihan tapahtuukin pääasiassa nettiblogin kautta.
Hän siisohitti sen asian, että tuomio perustui tuon samaisen EIT:n aiempiin päätöksiin ja ne oli myös tuomiossa mainittu. Valitus aiheesta sinne johtaa suoraan valituksen hylkäämiseen, joten täyttä teatteria kannattajakuntansa suuntaan koko valitus.
Näin hän taas kerran harhauttaa, tätä ei niin valistunutta kannattajakuntaansa siellä netissä.
Halla-aho valitti tuomiostaan EIT:hen
43
372
Vastaukset
- Kiitokseni Jussille
Halla-aho on tuonut esiin islamin nurjan puolen: pedofiliaa, kivittämistä, kunniamurhia, terroristi-iskuja jne. Häntä voisi toisaalta sanoa jo Suomessa uskonpuhdistajaksi, koska kristityt ovat olleen NIIN hiljaa.
Pääasia, että joku ilmaissut sen ääneen, että mihin islam sivistysvaltiot johtaa. Tuomio on tässä nyt sivuseikka. Oikean tiedon esilletuominen on rohkeutta, eikä niinkään rangaistava teko. KHO tällä kertaa päätti näin, KHO tekee kaikenlaisia päätöksiä, jotkut niistä erittäin onnistuneita ja toiset menneet pieleenkin.
Kaikki arvonantoni sekä KHO:lle joka tekee parhaansa ja Jussi Halla-aholle, joka on ajoissa varoittanut suomalaisia Suomen islamisoitumisesta, tästä sivistyksen tuhoavasta harhaopista. Emme voi, emmekä saa palata kivittämisaikakaudelle!- Väkivallan Viholline
.
Halla-aho on Silmittömän Väkivallan Vihollinen nro 1
. - oikeusasia-nainen
Oikeusasia nainen "suvakit" määrää mitä Suomalaiset saavat tehdä Suomessa, ei ole syyttäjä tuominnut pommin heittäjää, laki kaikille sama, vai onko.
- rasismia
Kukaan ei ole kumonnut Koraanin sisällön oikeutta. Lapsivaimoja saa olla. Vääräuskoiset on tuhottava.
- J Hellä-laho
Minä olen Jumala!
- Valokeiju
Koraani on täynnä kristittyjen solvaamista, pahettelua, tappokäskyjä, orjuuttamiskäskyjä, VIHAPUHEITA ym. Miksi koraania ei kielletä! Miksi TOTUUTTA ei saa tuoda julki. Siksi että Suomalaiset on opetettu KYYKKYYN. Koraani kehottaa kyykyttämään, ja me totellaan. Poliitikot pelavaat omaan pussiinsa ja Suomi mätänee.
Ollaan nähty mihin vihapuheet koraanissa johtavat - terroritekoihin. Koraani ja Islam tulisi lailla kieltää. Miksi Suomalaisia kyykytetään. HALLA -AHO ON SANKARI.
Ehkä tämä on sitten sitä evoluutiota. Sairas ihmismaailma tappaa itse itsensä!
Edellinen kirjoittaja on epäilemättä pedofiili, joka yrittää houkutella Persut pois keskustelusta. - Meidän Asialla
Halla-aho teki suurenmoisen palveluksen Suomen kansalle - hän osoitti miten mädännäinen on Suomen oikeusjärjestelmä - MIELIVALLAN KOLMIJAKO.
Lakimies on ihmiskunnan pohjasakkaa ja KKO'n tuomarit eivät tee mitenkään poikkeusta.
"A good lawyer with a briefcase can steal more than ten men with machine guns."
-Al Capone - Killinen K.
Jokainen sopimusvaltio tai yksityinen valittaja voi valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT), jos kokee Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvattujen oikeuksiensa tulleen loukatuksi. EIT:ssa osapuolina ovat aina valtio ja yksityinen valittaja, eikä toista yksityistä vastaan voi nostaa kannetta. Halla-ahon kohdalla kanne kohdistuisi maamme oikeuslaitokseen ja käsittelyn pohjana olisi ilmeisesti aiemmin sanottu sopimuksen 10. artikla eli sananvapausartikla.
Talonpoikasjärjellä ajateltua EIT:ssa puitaisi kysymystä, onko Suomen oikeuslaitos rikkonut noudattaessaan Suomen rikoslakia Halla-ahon kohdalla sopimuksen 10. artiklassa turvattua sananvapautta sekä toiminut väärin tulkitessaan Suomen lain määräämiä ja sopimuksessa hyväksyttäviä sananvapauden rajoituksia. EIT ottaa siis kantaa vain siihen, onko valittajan sopimuksessa määriteltyjä ihmisoikeuksia rikottu, ei muuhun. Tuomioistuimen päätös on aina sitova.
Mitä muutoin tulee vallan kolmijakoperiaatteeseen, on se voimassa kaikissa itseään oikeusvaltio pitävissä maissa ja niiden tuomioistuimet ovat tai niideen tulisi olla poliittisesti riippumattomia. Sen sijaan kansan- ja sotilastuomioistuimia esiintyy valtioissa, joissa vallitsee yhden puolueen tai sotilaiden diktatuuri. Sellaista menettelyä en kaipaa.- Molowski
Mielenkiintoista onkin se, ihan aidosti ja asiaa puntaroiden, kuinka poliittisesti "puolueetton" suomen oikeuslaitos on. Itseasiassa alkaa olla kyse kansalaisten oikeusturvan huomattavasta heikkenemisestä ja käsittelyiden tasapuolisuuden lähes olemattomasta tilasta. Siksi oikeuslaitoksesta on saatu lähes järjettömiä ja naurettavia päätöksiä viimevuosina, sitä vaivaa samat ongelmat kuin eduskuntaa ja politikkoja - ahneus valtaan ja halu osoittaa suuntaa "oikeamielisyydelle", jota oli aikoinaan noiden valtaapitäävien mielestä muutamissa fasistisissa maissa. Ei siis todellakaan hyvä suomalaisten ja suomen kannalta tämä sekoileva ja tempoileva ulkopuolelta ohjattava oikeuslaitos.
- venividi
Molowski kirjoitti:
Mielenkiintoista onkin se, ihan aidosti ja asiaa puntaroiden, kuinka poliittisesti "puolueetton" suomen oikeuslaitos on. Itseasiassa alkaa olla kyse kansalaisten oikeusturvan huomattavasta heikkenemisestä ja käsittelyiden tasapuolisuuden lähes olemattomasta tilasta. Siksi oikeuslaitoksesta on saatu lähes järjettömiä ja naurettavia päätöksiä viimevuosina, sitä vaivaa samat ongelmat kuin eduskuntaa ja politikkoja - ahneus valtaan ja halu osoittaa suuntaa "oikeamielisyydelle", jota oli aikoinaan noiden valtaapitäävien mielestä muutamissa fasistisissa maissa. Ei siis todellakaan hyvä suomalaisten ja suomen kannalta tämä sekoileva ja tempoileva ulkopuolelta ohjattava oikeuslaitos.
Olet tuossa täysin oikeassa. Halla-Ahon tapauksen ironisimpana puolena pidän sitä, että hän vetosi pedofilian olemassaoloon. Kuitenkin pedofilia rikoksena on melko harvinainen.
Pedofilia ei kuitenkaan ole harvinainen ns "pedofiliakortin" käytön yhteydessä. Kun lainsäätäjä haluaa nykyään rajoittaa sananvapautta, hän todennäköisesti ehdottaa "parannuksia" lapsen oikeuksiin. Käsitteen nurinkurisuudesta saa käsityksen, kun ottaa huomioon, että pedofiliarikoksen mahdollisimman laajaksi tekeminen lainsäädännössä edellyttää sitä, että lapsen oikeus tietyn ikärajan alla (meillä 16v, Ruotsissa 15 v) määrätä itse omista seksuaalisuhteistaan kielletään. Siis lapsi, jonka hyväksi lastensuojelulait muka ovat, jätetään huomiotta lakien soveltamisessa. Siten Halla-Aho ei juuri eroa muista poliitikoista, jotka ehdottavat lasten oikeuksien mitätöintiä mitä tulee heidän omaan haluunsa.
Poliisi sen sijaan merkitsi taannoin tavallisia pornosivuja "pedofiliasivuiksi" netissä. Lisäksi he sensuroivat sivuston, jossa kerrottiin mitä sivuja he olivat suodattaneet pedofiliasensuurin varjolla. - Ja kuka sellaista on
ollut ajamassa? Ai niin mutta sinultahan valahti löysät jo housuun kun Halla-aho ilmasi mielipiteensä saamastaan tuomiosta TUOMION ANTAMISEN JÄLKEEN.
- Molowski
Miten Halla-aho näyttää vääristelevän totuutta omaan muottiinsa?? Kyllähän tuo KKO;n tuomio oli vähintäänkin naurettava, ja todellakin muutaman ihmisen mielipide lain tulkinnasta. On todellakin syytä valittaa tästäkin KKO;n päätöksestä EIT;lle.
Säälipisteitä ja teatteria ylläpiti lähinnä Kokoomus ja SDP, joiden perustelut ja asianajo Halla-ahon erottamiseksi oli lähinnä säälittävää. 7 ryhmän pj;t olivat kuin ryhmä ala-asteelaisia pikkutyttöjä järjestämässä "diskoa" ilman yhden luokan tyttöjä, jotka olivat tähän saakka järjestäneet ja pitäneet sitä diskoa. Säälittävää, mutta niin politikkomaista, jota myös voisi kansanomaisesti akkamaiseksi pihapiirin juorukerhon kokoontumiseksi kutsua. Arvovallan parantamista, tai edes säilymisestä ei tuossa kokouksessa ollut häivääkään. Lähinnä tuli mieleen lauma koulukiusaajia, jotka ovat palanneet taas ympyräihin, nyt eduskunnassa. Tuo toiminta jota mosoposki tuomittu Kokoomusrikollinen etunenässä johti, oli lähinnä sikamaista, ja kansaa halventavaa. Backman taas SDP;n puolesta asiaa kommentoidessa, toi julki sellaisen tärkeän seikan, että pitäisi olla ehdoton vaatimus siitä, että kansanedustajan valituksi tullessaan, sekä eduskunnassa toimiessaan on oltava edes HENGISSÄ ja täysissä sielun voimissa, ruumiinvoimistakaan viis.- pelle-ahohan se
Molowski osaa tulkita lukemaansa keskiverto persun tarkuudella.
Koska KKO:n tuomio perustui juurikin EIT: vastaaviin tulkintoihin, ja Halla-aho valittaa päätöksestä juuri EIT.hen, joten se on lähinnä teatteria. Ei EIT omia tulkintojaan muuta asiassa.
KKO:n tuomiossa kävi hyvin Halla-ahollekin selville, mistä on tuomion perusteet tulleen, juuri sieltä EIT:tä. - Molowski
pelle-ahohan se kirjoitti:
Molowski osaa tulkita lukemaansa keskiverto persun tarkuudella.
Koska KKO:n tuomio perustui juurikin EIT: vastaaviin tulkintoihin, ja Halla-aho valittaa päätöksestä juuri EIT.hen, joten se on lähinnä teatteria. Ei EIT omia tulkintojaan muuta asiassa.
KKO:n tuomiossa kävi hyvin Halla-ahollekin selville, mistä on tuomion perusteet tulleen, juuri sieltä EIT:tä.En kyllä ole Persu, mutta perus suomalainen kylläkin, jota raivostuttaa idioottien toilailut toisarvoisten asioiden parissa, vaikka EU poltaa rahojani surutta.
Tulkintasi tuskin sen "nerokkaampi" muuta kuin omasta mielestäsi - mutta kiva että olet tuotokseesi tyytyväinen :) - Killinen K.
Molowski kirjoitti:
En kyllä ole Persu, mutta perus suomalainen kylläkin, jota raivostuttaa idioottien toilailut toisarvoisten asioiden parissa, vaikka EU poltaa rahojani surutta.
Tulkintasi tuskin sen "nerokkaampi" muuta kuin omasta mielestäsi - mutta kiva että olet tuotokseesi tyytyväinen :)Molowski, älä sotke EU:ia ja EIT:ta toisiinsa! Euroopan ihmisoikeussopimuksen ovat allekirjoittaneet Euroopan neuvoston jäsenmaat, muun muassa Norja, Sveitsi, Moldova, Armenia, Bosnia ja Hertsegovina, Ukraina, jotka eivät ole EU:n jäseniä ja tarkkailijajäseniä ovat mm USA, Kanada, Japani ja Israel.
Kerro myös, millainen voisi olla tuomioistuin, joka voisi tuomita poikkeustapauspersuja? Et kai todella ole niin typerä, että kuvittelet etteikö KKO ole perehtynyt jokaiseen EIT:n päätökseen, joka koskee sananvapauden rajaamisoikeutta kansallisella lainsäädännöllä loukkaamatta sopimuksessa määriteltyjä ihmisoikeuksia?
Euroopan ihmisoikeussopimus puolestaan nojaa YK:n 1948 antamaan ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistukseen ja on sopusoinnussa sen kanssa.
Mutta eihän "persutyypeiltä" voi odottaa, että he ymmärtäisivät kokonaisuuksia ja asioiden välisiä suhteita, ei edes Halla-aholta. - Välihuom
Killinen K. kirjoitti:
Molowski, älä sotke EU:ia ja EIT:ta toisiinsa! Euroopan ihmisoikeussopimuksen ovat allekirjoittaneet Euroopan neuvoston jäsenmaat, muun muassa Norja, Sveitsi, Moldova, Armenia, Bosnia ja Hertsegovina, Ukraina, jotka eivät ole EU:n jäseniä ja tarkkailijajäseniä ovat mm USA, Kanada, Japani ja Israel.
Kerro myös, millainen voisi olla tuomioistuin, joka voisi tuomita poikkeustapauspersuja? Et kai todella ole niin typerä, että kuvittelet etteikö KKO ole perehtynyt jokaiseen EIT:n päätökseen, joka koskee sananvapauden rajaamisoikeutta kansallisella lainsäädännöllä loukkaamatta sopimuksessa määriteltyjä ihmisoikeuksia?
Euroopan ihmisoikeussopimus puolestaan nojaa YK:n 1948 antamaan ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistukseen ja on sopusoinnussa sen kanssa.
Mutta eihän "persutyypeiltä" voi odottaa, että he ymmärtäisivät kokonaisuuksia ja asioiden välisiä suhteita, ei edes Halla-aholta."Kerro myös, millainen voisi olla tuomioistuin, joka voisi tuomita poikkeustapauspersuja? Et kai todella ole niin typerä, että kuvittelet etteikö KKO ole perehtynyt jokaiseen EIT:n päätökseen, joka koskee sananvapauden rajaamisoikeutta kansallisella lainsäädännöllä loukkaamatta sopimuksessa määriteltyjä ihmisoikeuksia?"
Itse asiassa Suomi on yleensäkin kutakuinkin "vakioasiakas" EIT:ssä.
- kysyy kansalainen
Kävikö itkemässä myös äitin helmoissa?
- Myös kansalainen
Vapaavuori vai Backman ?
- raukka persut
Tässä taas tyypillinen persuilu esimerkki. Kun lopulta on uponnut yksinkertainen asia perille, ei enää ole muuta argumenttia, kun tyhjän höpötys äidille itkemisistä tms.
Vaikea on kai persujen oppia yksinkertaista asiaa, jos ei ole mitään oikeasti lisättävää, niin kannattaisi pitää suunsa kiinni.
Tämä näkyi myös sen Halla-ahon kohdalla, valiokunnasta yuli lähtö, kun lapsellisesti ja typerästi aloitti julkisen purnauksen, siinä vaiheessa kun fiksut olisivat pitäneet mölyt mahassa.- Fiksuaho
Mielenkiintoista, että en nähnyt sinun lisäävän mitään järkevää keskusteluun.
Mutta sehän juuri tekee Halla-Ahosta fiksun, että hän ei pitänyt mölyjä mahassa. Kansalaisten on oikeus kuulla miten heidän oikeuksiaan poljetaan. Jussi takasi sen meille tämänvuotisen Jussin edellä. - tyhmä= fiksu?
Fiksuaho kirjoitti:
Mielenkiintoista, että en nähnyt sinun lisäävän mitään järkevää keskusteluun.
Mutta sehän juuri tekee Halla-Ahosta fiksun, että hän ei pitänyt mölyjä mahassa. Kansalaisten on oikeus kuulla miten heidän oikeuksiaan poljetaan. Jussi takasi sen meille tämänvuotisen Jussin edellä.On persuilla kummallinen määre fiksuudelle, lähinnä siinä määreet käännetään päälaelleen.
Fiksuna ei kukaan normaali pitää henkilöä, joka typerillä puheillaan pelaa itsensä pihalle.
- Maallikko ei ymmärrä
.
Maallikko ei ymmärrä Halla-ahon tuomiota
Juhani Mykkänen
"Halla-aho julkaisi blogissaan 3. 6. 2008 tekstin otsikolla "Muutama täky Illmanin Mikalle". Mika Illman on sananvapauslainsäädäntöön erikoistunut valtionsyyttäjä.
Tekstissään Halla-aho tarkoituksella härnää Illmania. Sanomalehti Kaleva käsitteli 20. 5. 2008 pääkirjoituksessaan Rovaniemen tuolloisia ampumissurmia ja totesi, että Suomessa "päissään surmaaminen on kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre".
Valtakunnansyyttäjä ei puuttunut Kalevan kirjoitukseen. Kirjoituksesta Julkisen sanan neuvostoon tehty kantelu ei myöskään edennyt edes käsittelyyn saakka. Halla-aho viittasi blogissaan näihin ratkaisuihin ja teki johtopäätöksen, että Suomessa voi julkaista kansallisia ja geneettisiä yleistyksiä, kunhan niitä ei käsitellä faktoina vaan "arveluina".
Sitten hän ilmoitti asettavansa Illmanille "täkyn" ja tilastoihin pohjaten arvelevansa – mutta ei esittävänsä faktana – että "ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre".
Maallikon silmään teksti oli siis Halla-ahon kokeilu. Hän halusi selvittää, vallitseeko Suomessa kaksoisstandardi sen suhteen, mitä mistäkin kansallisuudesta voi arvella kansallisena ja geneettisenä ryhmänä.
Hovioikeus näki tekstin tarkoituksen maallikon kanssa samoin. Se katsoi, että Halla-aho oli pysynyt sallitun liioittelun ja provokaation rajoissa.
KKO oli eri mieltä (eli kokeilu onnistui). Oikeuden mielestä sarkasmin olisi voinut esittää leimaamatta somalialaisia.
Niin olisi. Mutta jälleen maallikko kysyy: miksi Halla-aho sai sarkasmistaan tuomion, mutta Kalevan tosissaan laaditusta kirjoituksesta ei noussut edes syytettä?
Vastaus lienee, että enemmistöä ei tarvitse suojella. Silti kansanryhmää vastaan kiihottamista käsittelevä lainkohta ei mainitse – ainakaan maallikon silmään – että haukuttavana pitäisi olla vähemmistön."
http://www.hs.fi/msn/politiikka/Maallikko ei ymmärrä Halla-ahon tuomiota/a1305574438986
.- rautaako?
"Niin olisi. Mutta jälleen maallikko kysyy: miksi Halla-aho sai sarkasmistaan tuomion, mutta Kalevan tosissaan laaditusta kirjoituksesta ei noussut edes syytettä?"
Tuo sarkasmiperusteluhan oli vain yksi monista KKO:n perusteluista.
Kyllä minä veikkaan että maallikko pitää Halliksen tekstiä loukkaavana - toiset hurraavat ja toiset itkevät, mutta loukkavana ne tuollaista pitävät. Ja sehän oli tarkoituskin koska kyseessä oli koe jolla Halla-aho sanoi nimenomaa testaavansa oavtko erilaiset loukkaukset smanaarvoisia tuomarin edessä.
Hän vain loukkasi aika paljon enemmän kuin Kaleva. Ja kyllä maalikko huomaa selvästi senkin jos noita loukkauksia vertaa.
Ja Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessahan tuo Kaleven jutun esiintuominen ei auta, koska se että sitä juttusta ei tullut tuomio on Suomen sisäinen asia eikä kuullu EIT:lle. EIT tarkastelee vain Halliksen "kynäilyä", sekä KKO:n perusteluja. - The_Rat
Mihinköhän tilastoihin perustuu väite, jonka mukaan somalit loisivat merkittävissä määrin verorahoilla? Luulisin, että suurin osa somaleista ei saa latin latia minkäänlaisia tukia... Jos tilastoja käytäisiin tutkimaan, saatettaisiin havaita, että syntyperäisistä suomalaisista paljon suurempi osa loisii verovaroilla, kuin esimerkiksi somaliassa syntyneistä ihmisistä.
Maalikko siis ajattelee, että kun toinen esittää tutkimuksen tuloksesta arvion, on kyseessä hieman eri asia, kuin se, että joku vetäisee hatusta tuloksen ja antaa sen perusteella rasistisen arvion.
Mutta en todellakaan tiedä. Eli olisiko linkkiä niihin tilastoihin?
Huomauttaisin vielä, että Hallis ei rajannut mielipidettään mitenkään Suomessa asuviin Somaleihin, mikä kai olisikin ollut hieman hankalaa, he kun tuskin poikkeavat geneettisesti tai kansallisesti merkittävästi Somaliaan jääneistä ihmisistä. - Maallikkohukassa
rautaako? kirjoitti:
"Niin olisi. Mutta jälleen maallikko kysyy: miksi Halla-aho sai sarkasmistaan tuomion, mutta Kalevan tosissaan laaditusta kirjoituksesta ei noussut edes syytettä?"
Tuo sarkasmiperusteluhan oli vain yksi monista KKO:n perusteluista.
Kyllä minä veikkaan että maallikko pitää Halliksen tekstiä loukkaavana - toiset hurraavat ja toiset itkevät, mutta loukkavana ne tuollaista pitävät. Ja sehän oli tarkoituskin koska kyseessä oli koe jolla Halla-aho sanoi nimenomaa testaavansa oavtko erilaiset loukkaukset smanaarvoisia tuomarin edessä.
Hän vain loukkasi aika paljon enemmän kuin Kaleva. Ja kyllä maalikko huomaa selvästi senkin jos noita loukkauksia vertaa.
Ja Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessahan tuo Kaleven jutun esiintuominen ei auta, koska se että sitä juttusta ei tullut tuomio on Suomen sisäinen asia eikä kuullu EIT:lle. EIT tarkastelee vain Halliksen "kynäilyä", sekä KKO:n perusteluja."Kyllä minä veikkaan että maallikko pitää Halliksen tekstiä loukkaavana - toiset hurraavat ja toiset itkevät, mutta loukkavana ne tuollaista pitävät."
No missäs ovat ne maallikot kantajat jutussa? - Maallikkohukassa
The_Rat kirjoitti:
Mihinköhän tilastoihin perustuu väite, jonka mukaan somalit loisivat merkittävissä määrin verorahoilla? Luulisin, että suurin osa somaleista ei saa latin latia minkäänlaisia tukia... Jos tilastoja käytäisiin tutkimaan, saatettaisiin havaita, että syntyperäisistä suomalaisista paljon suurempi osa loisii verovaroilla, kuin esimerkiksi somaliassa syntyneistä ihmisistä.
Maalikko siis ajattelee, että kun toinen esittää tutkimuksen tuloksesta arvion, on kyseessä hieman eri asia, kuin se, että joku vetäisee hatusta tuloksen ja antaa sen perusteella rasistisen arvion.
Mutta en todellakaan tiedä. Eli olisiko linkkiä niihin tilastoihin?
Huomauttaisin vielä, että Hallis ei rajannut mielipidettään mitenkään Suomessa asuviin Somaleihin, mikä kai olisikin ollut hieman hankalaa, he kun tuskin poikkeavat geneettisesti tai kansallisesti merkittävästi Somaliaan jääneistä ihmisistä."Luulisin, että suurin osa somaleista ei saa latin latia minkäänlaisia tukia... "
No missäs ovat tilastosi? - Perustele2356
rautaako? kirjoitti:
"Niin olisi. Mutta jälleen maallikko kysyy: miksi Halla-aho sai sarkasmistaan tuomion, mutta Kalevan tosissaan laaditusta kirjoituksesta ei noussut edes syytettä?"
Tuo sarkasmiperusteluhan oli vain yksi monista KKO:n perusteluista.
Kyllä minä veikkaan että maallikko pitää Halliksen tekstiä loukkaavana - toiset hurraavat ja toiset itkevät, mutta loukkavana ne tuollaista pitävät. Ja sehän oli tarkoituskin koska kyseessä oli koe jolla Halla-aho sanoi nimenomaa testaavansa oavtko erilaiset loukkaukset smanaarvoisia tuomarin edessä.
Hän vain loukkasi aika paljon enemmän kuin Kaleva. Ja kyllä maalikko huomaa selvästi senkin jos noita loukkauksia vertaa.
Ja Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessahan tuo Kaleven jutun esiintuominen ei auta, koska se että sitä juttusta ei tullut tuomio on Suomen sisäinen asia eikä kuullu EIT:lle. EIT tarkastelee vain Halliksen "kynäilyä", sekä KKO:n perusteluja.mitenkä loukkasi enemmän kuin Kaleva? Perimmäisenä kysymyksenä tässä on ihmisryhmien tasapuolinen kohtelu, joka nyt korkeimman oikeuden päätöksen mukaan ei ilmeisestikään ole Suomessa mahdollista. Toisista saa kirjoittaa mitä vain toisista ei.
- Kuten tästä
tekstistä pitäisi jo kiihkeimpienkin Halla-ahon vastustajien alkaa hahmottaa kyse oli eri ihmisrymien tasapuolisesta kohtelusta lain edessä Suomessa, joka ei selvästikään korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen toteudu. Mutta ehkäpä haluasitte laitaa vielä Hannu Salamankin linnaan?
- The_Rat
Maallikkohukassa kirjoitti:
"Luulisin, että suurin osa somaleista ei saa latin latia minkäänlaisia tukia... "
No missäs ovat tilastosi?Minulla niitä ei ole. Voit kysellä Etiopian hallitukselta, jos kiinnostaa.
- rautaako?
Halla-aho on tyypillinen julkkiskansanedustaja. Näin hän takaa itselleen lisää julkisuutta, ääniä ja helpolle duunille jatkoa.
- homosohva
me persut olemme mestareita ruikuttamaan
- Aah!
Halla-aho sai tuomion kiihottamisesta. Minua ja Hommafoorumilaisia hän ainakin kiihottaa. Todellinen homoikoni.
- Näin se menee
KO on rikkonut sananvapautta Halla-ahon tuomiollaan.
Taas tulee sakot EIT:lta Suomen valtiolle.- Kokemuston
No Suomi on niiden tottunut keräilijä...
- 3r3r3r3r
"
Päivän sitaatteja 13.6.2012
13.06.2012 20:54
Poliitikkojen ei tule sotkeutua yksittäisiin ratkaisuihin eikä etenkään keskeneräisiin oikeudenkäynteihin, mutta korkeimpien oikeusistuimien lainvoimaisten päätökset ovat yhteiskunnallisia ratkaisuja, jotka vaikuttavat laajasti.
Myös johtavassa asemassa olevilla poliitikoilla tulee olla oikeus käydä näihin päätöksiin liittyvää yhteiskunnallista keskustelua.
- Helsingin Sanomien pääkirjoitus 2.4.2010
Minun mielestäni kaikki lähtee keriytymään hänen asemastaan kansanedustajana. Kun ei ole olemassa mitään laillisia perusteita kyseenalaistaa hänen asemaansa kansanedustajana, on tietenkin epäluontevaa kyseenalaistaa tehtäviä, joita hänellä on eduskunnassa.
- Jan Vapaavuori (kok) Ilkka Kanervan tuomiosta Helsingin Sanomissa
Keskustelua (1, 2)
"
mitä mieltä olet tuosta? suuri saatana eli HS harrastaa kaksinaismoralismia
lue edes hyvä ihminen mistä tuossa hallaahon tekstissä oli kyse. Kyse oli siitä että miksi somaleista ei saa kirjoittaa negatiiviseen sävyyn kun kerran suomalaisista saa - Tulkinta123
ei mielipide tulkinta. Mitä, jos vaikka kävisit ihan itsenäisesti lukemassa sen tiedotteen, jooko?
- Mama Big
Halla-aho on poliittinen ruumis, vaikka uusnatseilla kuinka olisi varmuusvälineet tanassa.
- ei kirkkohautaa
Mama Big kirjoitti:
Halla-aho on poliittinen ruumis, vaikka uusnatseilla kuinka olisi varmuusvälineet tanassa.
Ja ruumis taisi syntyä eräänlaisen rituaalisen itsemurhan tuloksena ?
- Halla-aho 35235
Mama Big kirjoitti:
Halla-aho on poliittinen ruumis, vaikka uusnatseilla kuinka olisi varmuusvälineet tanassa.
on Hannu Salama numero 2.
- Vapauden liekki
Kai tiedät, että Suomi on per capita mitattuna saanut EIT:ltä enemmän tuomioita sananvapausasioissa kuin mikään muu maa, ja enemmän kuin muut pohjoismaat yhteensä? Viimeisimmästä tällaisesta tuomiosta vain muutama kuukausi aikaa. Sananvapaus-asioissa Suomi on samalla tasolla Valko-Venäjän kanssa.
- Munmielestäsyytön
Tietääkö joku milloin Halla-ahon EIT valktuksesta tästä on odotettavissa päätös?
- oioi.voivoi
Halla-aholla on viimeisin tuomio 12.06.2017.
Tuolloin Juha Sipilä ja Petteri Orpo ilmoittivat ettei hänen johtamansa puolue kelpaa hallitukseen.
- Kiinnostelee
Tietääkö kukaan, valittiko J.H-a. oikeasti EIT:n vai eikö valittanut?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652