Lain kunnioittamisesta näkyy viime päivien aikana nousseen elämääkin suurempi kysymys. Erityisesti Halla-ahon arvostelu saamaansa kyseenalaisesta tuomiota kohtaan on tulkittu osoitukseksi lakien kunnioittamattomuudesta. Näin ilmeisesti siitä syystä, ettei moinen ole ollut aikaisemmin tapana. Nyt on sitten joihinkin päihin syttynyt niin sanottu lamppu ja tämä uusi käytäntö on suureen ääneen huutamalla saatu näyttämään lakeja kunnioittamattomalta toiminnalta aina puoluepolitiikan sokaisemia professoreja myöten, vaikka luulisi, että myös kansanedustajalla on oikeus mielipiteeseen siinä missä virkamiehelläkin, erityisesti Raimo Sailaksella, joka nauttii nähdäkseni jopa erityisestä sananvapaudesta siinä mielessä, ettei hänen mielipidettään saisi edes kyseenalaistaa.
Kun Halla-aho totesi, ettei oikeuden päätös ole jumalan sanaa, niin pitääkin kysyä, onko nousseen älämölön tarkoitus kohottaa kysymyksessä olevan oikeusasteen kunnioittamisen määrä jumalankin yläpuolelle vai miksi ei nähdäkseni päivänselvää Halla-ahon esittämää faktaa voi pitää täysin totena? Jotkut tasa-arvolait näyttävät antavan viitteitä siihen suuntaan, että pyrkimys jumalan yläpuolelle pääsyyn on olemassa, ainakin lainsäätäjän ja tuomiovallan käyttäjien uskontoa koskevien tulkintojen osalta.
Se, ettei mielipiteen ilmaisu ja toimiminen tuomionalaisia asioita käsittelevässä valiokunnassa olisi sopivaa, on ongelmallinen asia. Mutta näin on laita kaikkien muidenkin edustajien, joilla on "rikollistausta". Miksi tällaisia tuomionsaaneita ylipäätään on eduskunnassa? Eikö yhtäläinen älämölö pitäisi nostaa heitäkin kohtaan? Kaiken kukkuraksi näiden muiden edustajien rikokset ovat paljon selkeämpiä ja jopa törkeämpiä kuin mainitun Halla-ahon. Näyttää siis vahvasti siltä, kuten Halla-aho itsekin on todennut, että kysymyksessä on silkka poliittinen jahti.
Lakien kunnioituksen lähtökohta on se, että säädetyt laita noudattavat ihmisten yleistä oikeustajua ja että annetut tuomiot ovat pitävästi ja puolueettomasti perustellut. Nythän hirmuinen kohkaaminen muukalaisvihasta perussuomalaisia kohtaan on luonut tilanteen, jossa Halla-aholle langetetut tuomiot eivät näytä miltään muulta kuin poliittisesti tarkoituksenmukaiselta toiminnalta riippumatta siitä, onko tuomion antanut oikeusaste ajatellut jotakin poliittista vaiko ei. Sen lisäksi tuomiot osoittavat, että eri oikeusasteetkin ovat tulkinneet lakia hieman eri tavalla.
Jotta lakeja kunnioitettaisiin lakien on suojeltava kansalaisia todellisilta rikoksilta. Moni nykyinen laki, suorastaan käsittämättömän moni laki, perustuu lähinnä siihen, tunteeko tuomari mielipahaa rikokseksi väitettyä asiaa kohtaan. Kun lait ovat näin heikosti täsmennetyt, niin voi olettaa, että tulos on lähinnä anarkia ja täysi mielivalta.
Toivomukseni on, ettei Keskusta lähde kisaamaan näiden "kukka-hattu-lakien" säätämisessä. "Kukka-hattu -lailla" tarkoitan täysin sukupuolineutraalia lakia, kuten myös jotakin sukupuolta suosivaa lakia, joka on huonosti täsmennetty, joka lisää kyttäämistä ja jolla ei ole mitään järjellistä motiivia tulla edes säädetyksi.
Jumalaakin korkeamman kunnioituksen vaatimus?
11
52
Vastaukset
- Seppo_Ilmarinen
Jos nyt tulkitsin oikein, niin tuomari on Jumalan käskynhaltija, jolla ymmärrän haltijaa, joka on Jumalan ala- eikäs suinkaan yläpuolella.
- Parempipantteri
Halla-ahon teksti on varsin asiapitoista, joskin provosoivan yleistävääkin.
En ole vielä kenenkään kuullut kiistävän asiaperusteita hänen mielipiteistään. Tuntuukin siltä ettei sellaisia perusteita löydy vaikkapa nuoren tytön naittamisen osalta.
Kyllä tuomion luku vaikuttaa selvästi poliittiselta manööverilta, jostakin takaoven kautta johdetulta.
HS:ssa oli varsin mielenkiintoinen havainto yleisönosastossa: Ongelmana korkeimman oikeuden perusteluissa on se, ettei vihapuheelle ole laissa määritelmää.
Toinen ote:Epäluottamus valintajärjestelmää kohtaan nakertaa korkeimman oikeuden arvostusta.
Kyllä Halla-aholla on syytäkin kritisoida saamaansa kohtelua. Laki on periaatteessa kaikille sama, tuomiot vain vaihtelevat.- Seppo_Ilmarinen
Kyllä laista löytyy paljonkin suorastaan löperöitä lakeja, joiden perusteella tuomion antaminen muistuttaa lähinnä kahvinporoista ennustamista. Tosin voi olla, että kahvinporot antaisivat oikeudenmukaisemman tuomion kuin itse tuomari ja lakikirja.
- Parempipantteri
Munakarvakeskustalaisen yhdyn sinun esitykseen. Oletko vielä poikamies maaseudulla?
- KauKe
Se on myöhäistä katua, kun kaula on poikki, sanoo sananlaskukin ja se pätee myös tässä. Korkeimman oikeuden päätöksiä pitää noudatta, ja piste. Mutta se on taas täysin meidän omaa tyhmyyttämme, että korkeimpaan oikeuteen on päästetty sellaisia henkilöitä, jotka tällaisia päätöksiä tekevät.
Kun on äänestetty kolmekymmentä vuotta, vaikka niukallakin enemmistöllä demari presidentti valtaan, ja nimitys hommiin niin tämä surkeus oli odotettavissa. Kyllä riittää Sauli Niinistöllä työ sarkaa että saadaan oikeusasteet media ja SAk:,oo edes siedettävään kuntoon, nyt se on kuin DDR:rän jäljiltä. - niin miksi
Miksi persujen sotkuja tuodaan keskustan palstalle.
- Seppo_Ilmarinen
Monelta on tainnut jäädä huomaamatta, että laki koskee muitakin kuin perussuomalaisia. Halla-aho -ongelma on niin sanoakseni yleismaailmallinen.
- herätys
Seppo_Ilmarinen kirjoitti:
Monelta on tainnut jäädä huomaamatta, että laki koskee muitakin kuin perussuomalaisia. Halla-aho -ongelma on niin sanoakseni yleismaailmallinen.
Mitä sinä höpiset Seppo, eihän demareita koske mitkään lait suomessa, kun kaikki oikeusasteet on miehitetty heidän mielisillään, jo kolmekymmentä vuotta, samoin media. Herätkää ihmiset jo viimeinkin katsomaan missä mennään, ja kuinka nopeasti saadaan nuo törkeydet korjattua.
- Totuutta esiin
herätys kirjoitti:
Mitä sinä höpiset Seppo, eihän demareita koske mitkään lait suomessa, kun kaikki oikeusasteet on miehitetty heidän mielisillään, jo kolmekymmentä vuotta, samoin media. Herätkää ihmiset jo viimeinkin katsomaan missä mennään, ja kuinka nopeasti saadaan nuo törkeydet korjattua.
Ei Seppo_Ilmarinen koskaan tyhjiä höpise.
Mutta sanottava on myöskin se tunnustuksena herätykselle, että oikeassa mahdat olla sinäkin.
On ilo lukea Seppo_Ilmarisen viisaita ja asiantuntevia juttuja, toisin kuin erään narsistin tyhjänpäiväisiä narsistisia löpinöitä itsestään, kopsattuine kepukauna demarointeineen.
Halla-aho joutui persuuttaan median, ja demutollojen, kuin Kokoomusöykkäreiden hampaisiin, kun parempaakaan riistaa niilä ei nyt olut kepuista tai jostain Erosesta pewittääkseen uusimmat töppäilynsä kansankukkarohupuloinnissaan.
Saas nähdä kuinka suureksi syntipukiksi kepua aletaan syyttämään Soinin kera, kun seuraavaakaan palontorjunta ei saa eu.pörssiä sammumaan, vaan jälleen palaa satoja miljardeja oikeiden ihmisten rahoja rosvojen sikarinsytyshommien seurauksena.
Katainen ja Uerpilainen olettavat pääsevänsä EU:n ytimeen korkeaan virkaan, siitähän nyt vain lopupelissä noilla huntaloilla hupuloijilla on syynä hyvuinvointivaltiomme tuhoamisessa.
Minä en voi ymmärtää, miten tuollaisille Urpilaisille annetaan tuollaisia vastuullisia hommia ilman mitään taloudellista/valtiotieteellistä koulutusta.
Ei se häävi ole tuo Kataisen nulikkakkaan hommissaan ollut, vaikka kylläkin valtionvarainministerinä meni suht hyvin Vanhasen neuvonnassa jonkunaikaa.
Nyt kun nuo demuketkurosvot ja yhteiskunnan kusettajat pääsivät hyväuskoisia höppänöitä jälleen huijaamalla ja heille valehtelemalla hallituksen, niin menohan on samanmoista hulabaloota, ja kansankusetusta kuin edelliselläkin kerralla kun olivat Kokoomuksen kanssa samassa hallituksessa.
Keskustaa tarvitaan, ja olisikin hyvä jos persut ja Keskusta yhtyisivät jotta joku järjestys ja lainkunnioitus saataisiin tähänkin maahan.
Katsokaapa tuota Arhinmäkeäkin, eipä juurikaan ole hänestäkään yhtään mihinkään ja luulenkin vankasti jotta demut komentaa, ja vasurit niiaa.
Meiollä on nyt todellinen cirkus arkadia, ja esitys on täysin kelvoton hintaan nähden. - Yx vain monista
Totuutta esiin kirjoitti:

Meiollä on nyt todellinen cirkus arkadia, ja esitys on täysin kelvoton hintaan nähden.Kuten tuossa jo mainitsin, niin nyt kun on huomattu, että europalo senkun leviää, ja Suomen on nyt siirrytävä "reserviin" palontorjunnasta, kun on huomattu sammutuskalustomme olevan liian mitättömiä tahallaan sytytetteyjen suurpalojen torjuntaan, niin demut ovat alkaneet jo tuosta sammutusyrityksestä syyttämään kepua, kuten narsistikapi omassa demuavaustuherruksessaankiin jo tekee.
Eli tulemme näkemään, ettei demarit ole taaskaan tehneet mitään väärää noiden matalaottademujen mielestä, vaan he hurmoksessan alkavat syyttelemään muita kun aloittivat alkusammutuksen ilman demareiden lupaa.
Mutta jos asia on niin kuin jo nyt näyttää, niin mikseivät sitten oitis hallituksen päästyään, ja rahasalkun saatuaan lukinneet sitä tiukastiu noiden avustusrahojen osalta?
No Suomen Pankista demu-Liikanen suhautti 3miljardia yhten pesäkkeeseen kerralla, josta on vaiettu kuten demuketkuilla on tapana.
Urpilaisen vakuuksilla ei ole mitään merkitystä, koska 30-vuoden päästä kun Kreikka eikä kyllä ketkään muutkaan maksa killingin killinkiä Suomelle, on maamme nykypäättäjät jo luxuseläkkeillään naureskelemassa muiden köyhyydelle.
Soini oli oikeassa, kuten Halla-ahokin joten sekös nyt onkin saanut nuo Kataiset ja Urpilaiset avustajineen mahdottomaan vouhkaan, kun heidän oma taitonsa ja tietämyksensä näyttää käyvän kovin köykäiseksi /maallemme tuhoisaksi jo tehdyissä ratkaisuissa.
Nyt näkyy kuvaan astuvan se pelinpolitiikka Nokia-kysymyksessäkin, vaikka ensin siitä demutkin muka Gustafsonnin suulla kieltäytyi ankarasti. Niin milloinka demupellet olis sanansa pitäneet, tai olisivat olleet kansale valehtelematta. Ei muistu minulla mieleen ainakaan.
Elintarvikevirasto olkoon yksi vaalivalhe esimerkkinä, ja nyt mitä ilmeisimin tulevat ottamaan Nokia/Salo/Oulu vaalivalehtelun teemaksi.
Noin demupelleosatolla cirkus arkadiasssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647