Perussuomalaisuus = valesuomalaisuus

H T

Jo vuosia moni on varoittanut Timo Soinia kalastelemasta äärinationalistisia ja rastisisia poliittisia voimia perussuomalaisten riviin. Populismiin uskova Soini on toiminut päinvastoin; hyväksynyt johtaviin tehtäviin suomalaisuutta ja demokratiaa vähätteleviä henkilöitä. Perussuomalaisiin; niinkuin kaikkiin puolueisiin, mahtuu monenlaisia ihmisiä: myös kaikkia ihmisiä kunnioittavia , ahkeria, Suomen ja avoimen yhteiskunnan kestävien perusarvojen eteen työtätekeviä politikkoja. Siksi Timo Soinin suhtautuminen Jussi Halla-Ahon ja hänen kannattajien politiikkaan on erityisen surullista. Perussuomalaisuus menettää voimansa ja muuttuu valesuomalasuudeksi.

Nyt tarvitaan poliittista rohkeutta monella eri rintamalla. Ei riitä, että löytyy rohkeutta kritisoida EU:ta ja maailmanlaajuisen talouskriisin alkulähteitä. Vähintään yhtä tärkeää on viljellä ja varjella luontoa ja ihmisyyttä täällä kotikentällä.

Minusta meillä ei ole varaa tinkiä ihmisyydessä ja kestävissä perusarvoissa. Se, että Timo Soini ei suostu nyt kantamaan johtajavastuuta, vaan heittää pallon muille puolueille, osoittaa miten perussuomalaiset Timo Soinin johdolla asettaa poliittisen valtapelin kaiken yläpuolelle. Ei ole varaa suututtaa niitä voimia, jotka hakivat poliittisia pikavoittoja pilkkaamalla mm. erilaisia vähemmistöjä ja mustamaalaamalla sitä ruohonjuuritason hyvää poliittista yhteistyötä, jota ympäri Suomea yli puoluerajojen on tehty ja edelleen tehdään.

Palaan vielä valesuomalaisuuteen. Miten minulla on kanttia väittää, että perussuomalaisuus on paljastumassa valesuomalaisuudeksi? Terveessä kansallistunteessa, yhteisöidentiteetissä ja arkikulttuurissa kulkee läpi historian ja myös eri uskonnoissa kaksi tärkeää perusvirtausta:

1) Elämän, luonnon ja ihmisyyden kunnioitus ilman itsekkäitä rajoittavia ehtoja

2) Vieraanvaraisuus ja rauhanomainen yhteiselo ja kohtaaminen eri kulttuurien keskellä.

Siellä, missä ei löydy tahtoa edistää myönteistä suomalaisuutta kaikessa sen moninaisuudessa, siellä maailmanlaajuiset ääriliikkeet saavat helposti jalansijaa.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Molowski

      Lienee luonnollista seurausta tuolle "kauniille ja ihannoitavalle" kirjoitukselle kysyä, no ketkä tai mitkä henkilöt ja/tai puolueet tuota utopiaasi rakentaisivat ja ylläpitäisivät ?
      Taitaa olla kuitenkin pakko aloittaa maailmanparannus ja utopian rakentaminen selvittämällä tämän nykyisen kurjuuden alkulähteet ja estää tämän toteutuminen.

    • Timo seteliselkä
      • Kysäriperse pSS

        Isä Timo ottanut rahat ja juossut? "Yllättävää!"


    • Rubiini

      PerusSuomea äänestän tämä puolue ajaa asiaani eli kotimaa kuntoon. Koulutus mamuille palatakseen omaan maahansa.
      Suomesta on hiottava upea timantti eurooppaan kova ja kaunis.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1987
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1021
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      872
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      757
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      749
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      721
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      685
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      680
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      666
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      208
      663
    Aihe