Poljeskelin aamusta Pernajasta Porvooseen noin kolmekymmentä kilometriä yhteensä. Pääsin kotiin ja kaveri soitti, että nyt mennään onkimaan, grillaamaan makkaraa ja vaan kaljotteleen ja jutteleen. No, lähdettävähän se oli ja taas poljin viisitoista kilometriä joelle. siinä ongittiin ja juotiin, käytiin väliin uimassa ja juteltiin.
kaveri heitti hyvin, että eurooppa on mennyttä. Velkaa velan päälle, tuotanto on Kiinassa ja ne osaakin nykyään paremmin kuin täällä meillä. Kateltiin fillareita; minun kolme päivää vanhaa Crescetiä, matkapyörää, ja hänen viime viikolla ostamaansa Lahtikaupungista Porvooseen poljettua sähköpyöräänsä ja todettiin meikän fillarin kumien olevan Kiinassa valmistetut ja hänen akkunsa ynnä muut tilpehöörinsä olevan kotoisin samasta suunnasta. Otettiin maljat nokian menestystarinalle ja funtsittiin Kiinaa. kaveri sanoi USA:n olevan kohta selvitystilassa, että Kiina omistaa koko amerikan. minä sanoin paskat; valtio ei voi mennä konkurssiin. Valtio voi jättää velat maksamatta. Mitä Kiina tekee jos amerikan yhdysvallat päättää jättää maksamatta velkansa? Lähettääkö soutuveneellä kaksi miljoona puna-armeijalaista valloittamaan Kalifornian?
Kaveri oli edelleen sitä mieltä, että joku velat karhuaa. Että vaikka otetaan velkaa velan päälle elvytyksen nimissä niin joku joskus on saamapuolella ja joku maksajana. minä sanoin, että paskat; teollisuuskapitalismin muututtua finanssikapitalismiksi kaikki oikea katosi; kaikki on nykyään virtuaalista. Niin velatkin. Pelkkää harhaa. Paitsi tietysti meillä pikku ihmisillä. Meillä velat on velkoja.
Joku velat karhuaa
avarakatsanto
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770