Carl Haglund är oroad över förslag på tvåspråkiga skolor.Det är bra,vi föräldrar är också MYCKET oroade.
Haglunds åsikt.
nej tack
2782
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Kaksikieliset vanhemmat nimenomaan haluaisivat lapsensa kaksikielisiin kouluhin.
Mistä sinä sen olet tietävinäsi? Sitä paitsi se aloite josta tässä puhutaan ei itse asiassa edes tarkoita kaksikielistä koulua siinä mielessä kuin tuo sana tavallisesti ymmärretään, eli koulua jossa noin puolet oppitunneista annettaisiin suomeksi ja puolet ruotsiksi. Aloitteen mukaan suomen- ja ruotsinkieliset koulut voitaisiin sijoittaa samaan koulurakennukseen, mutta oppilaat kävisivät edelleen koulua joko suomeksi tai ruotsiksi. Ehdotus ei ole mielestäni kovin pitkälle harkittu ja siitä huomaa, että sen takana olevilla ihmisillä ei ole mitään käsitystä ruotsinkielisten koulujen ja niiden oppilaiden tosiasiallisesta tilanteesta suomenkielisenemmistöisillä alueilla kuten esimerkiksi Pääkaupunkiseudulla. Esityksellä ei ole myöskään mitään tekemistä kielikylpypedagogiikan kanssa, joka on täysin eri asia.
Inte alla,tvåspråkiga barn måste få mycket stöd i svenska om omgivningen är övervägande finsk.Om tio barn t.ex leker tillsammans och två är svenskspråkiga,gissa vilket språk som används ?
"Ehdotus ei ole mielestäni kovin pitkälle harkittu"
Siis kannatat apartheid-politiikkaa puhtaimmassa muodossaan? Suomenkieliset ja ruotsinkieliset lapset pitää eristää omiin rakennuksiinsa. Mitä järkeä tässä on?
Det måste ändå finnas en annan plats än hemmet där barn fritt får tala sitt modersmål.
Hauska on aina nähdä ja tietää,että läheskään kaikki hur-rit eivät ole teidän fanaattisten Rkp:ten kanssa lainkaan samaa mieltä - eller hur sveko?
Te elätte kahdessa leirissä...hahahahaaaaaa
Nä det vill vi nödvändigtvis inte. Jag kanske hade det om jag bott i Raseborg med min familj, men då jag bor i Esbo så vill jag ha mitt barn i en svenskspråkig skola. Hade jag bott i Närpes så hade jag övervägt en finskspråkig skola.
No eikös ne voi puhua sitä muumi-ruotsiaan vaikka kadulla - ei kai se vielä ole kiellettyä.
Mutta vaihtakaa vaan kielenne suomeen - se helpottaa.
Ja ruotsissa puhutaan ihan ruotsia,siellä vaan on paljon svartskalleja.
Lochdub ja muut sveko fanaatikot kannattavat apartheidia.
Det som du kallar muminsvenska råkar vara vårt modersmål,så som språkläget är idag kan man inte rekommendera någon sjuåring att prata svenska på "gatan ".Det finns alltid störda människor som verbalt anfaller tillochmed barn.
No ei kai sitten auta muu kuin eristäytyä valtaväestöstä - osa teistä tekee sitä ihan mielellään,eivät halua yhtäkään suomenkielistä lähettyville.
Ja kyllähän se sitä muumíruotsia on,ei oikeassa ruotsissa sotketa puheeseen suomalaisia sanoja.
Joko et tajua tätä kuviota ollenkaan, tai sitten et vain halua tajuta. Sen kyllä huomaa, että sinulla ei ole mitään käsitystä siitä miten kaksikielistä suomenkielisenemmistöisten paikkakuntien (Helsinki, Turku jne) ruotsinkielisten arki itse asiassa on. Ajatus siitä että todellisuudessa muka eläisimme erillämme suomenkielisistä on täysin järjetön. Puhumme suomea jatkuvasti esimerkiksi kaupassa, työpaikalla, toisen vanhempamme kanssa, puolisomme kanssa jne. Kaikki tämä on hyvin tavallista, enemmän sääntö kuin poikkeus. Tämä myös selittää osaltaan sen mielenkiintoisen ilmiön, että tällä palstalla "svekot" kirjoittavat keskimäärin parempaa suomea kuin "fennot". =)
Olisiko sitten ehkä aika myöntää tämä totuus ja lakata fantasioimasta "kaksikielisestä Suomesta"? Suomi kun ei ole yhtään sen kaksikielisempi kuin esim. Ruotsi.
Jis te haluatte elää eristettyinä suomenkielisistä, miksi ette sitten muuta Ruotsiin ??? Suomessa kun tuo on melkoisen mahdoton tehtävä.
Varför tror 13 att vi vill leva i något ghetto ?Åtminstone här i södra Finland lever de flesta av oss vardagen på finska,men modersmålet är ändå det viktigaste språket för alla eller hur ?
Jos et halua puhua ruotsia niin miksi et muuta yksikieliselle suomenkieliselle alueelle? Lääniä riittää! Ruotsinkieliset ja kaksikieliset alueet sijaitsevat hyvin kapealla rajatulla alueella joten ruotsinkielivapaa-alueen löytäminen tuskin tulee olemaan vaikeata.
Me olemme asuneet tanakasti sijoillamme jo satoja vuosia, sinä sitä vastoin olet meidän asuinseuduillamme se uudisasukas.
LIFO eli "last in, first out "!
Kaksikieliset koulut?Tarkoitetaanko Maria Wetterstrandin ideaa koulusta, jossa oppitunteja olisi suomeksi ja ruotsiksi, vai onko kysymys tästä ehdotuksesta, että suomenkieliset ja ruotsinkieliset koulut toimisivat samassa rakennuksessa - toki suomenkieliset ja ruotsinkieliset luokat olisivat erikseen.
Ns. Taxellin paradoksi edellyttää, että ruotsinkieliset eristäytyvät omaan joukkoonsa ja toimivat erillään suomenkielisistä. Silloin ruotsinkieliset voivat vaalia omaa kieltään ja kulttuuriaan ilman suomenkielisten taholta tulevaa painetta. Yksityiset ruotsinkieliset henkilöt voivat toki olla tekemisissä suomenkielisten kanssa, mutta he voivat kuitenkin aina palata ruotsinkielisen yhteisönsä pariin. Näin ruotsinkielinen kulttuurikin säilyy koskemattomana.
Suomenkielisille tuosta ei juuri olisi haittaa, elleivät ruotsinkieliset edellyttäisi, että suomenkieliset ottaisivat selvää ruotsinkielisestä kulttuurista ja opettelisivat ruotsin kielen.
Minulla ei ole mitään ruotsinkielisiä vastaan, mutta en ole kiinnostunut heidän puuhistaan, enkä halua nähdä ylimääräistä vaivaa heidän takiaan. Yritän nähdä kauemmaksi, yli svenskfinlandin. Jos ruotsinkieliset haluavat minun tietävän heistä jotain, esittäkööt asiansa, en minä rupea kyselemään. MIelestäni olen suvaitsevainen, en vaadi mitään, suhtaudun ruotsinkielisiin hyväntahtoisen välinpitämättömästi, ja yritän välttää turhaa vaivannäköä. Was willst du noch mehr?
"Näin ruotsinkielinen kulttuurikin säilyy koskemattomana."
On täysin luonnollista kehitystä, että kulttuurit sekoittuvat. Nykyinen suomalaisuuskin on sekoitus niin idästä, lännestä kuin etelästäkin tulleita vaikutteita.
Yhden kulttuurin "jäädyttäminen" tiettyyn tilaan eristämällä ja muita pakottamalla on epäluonnollista eikä johda pidemmän päälle mihinkään.
Kysymys ei ole suomenruotsalaisen kulttuurin "jäädyttämisestä" vaan sen olemassaolosta ja jatkuvuudesta.
Olen jo useita kertoja viitannut siihen, että yli kaksi kolmasosaa esimerkiksi Pääkaupunkiseudun ruotsinkielisten koulujen oppilaista puhuu suomea toisen vanhempansa kanssa ja että kaksikielisissä perheissä vanhemmat puhuvat yleensä enemmän suomea kuin ruotsia keskenään. Olen myös vielä tarkemmin selilttänyt, että kuviosta jossa enemmistökieli on sekä perheen sisällä että perheen asuinkunnassa se vahvempi kieli seuraa, että jos lapsen halutaan kehittyvän tasapainoisesti kaksikieliseksi, hänen on käytännössä käytävä koulunsa vähemmistökielellä, tässä tapauksessa ruotsiksi. Olen myös selittänyt, että on kaksikielisen lapsen ruotsin vahvistumiselle tärkeää, että hän kuulee että puhuu koulupäivän aikana mahdollisimman paljon ruotsia juuri vastapainoksi sille seikalle, että sekä kotona että kaupoissa, liikennevälineissä ja yleensä julkisilla paikoilla suomi on vallitsevana kielenä. Juuri TÄSTÄ syystä ajatus suomen- ja ruotsinkielisten koulujen yhdistämisestä ei ole mitenkään ongelmaton, sillä jos se johtaa siihen että välitunnilla puhutaan melkein pelkkää suomea (joka täysin väistämättä toimisi keskinäisenä kommunikaatiokielenä toisaalta suomen- ja toisaalta ruotsinkielisten luokkien oppilaiden välillä), se johtaisi siihen että kaksikielinen lapsi saisi oleellisesti vähemmän päivittäistä harjoitusta ruotsin puhumisesta epämuodollisessa tilanteessa (välitunnilla).
Ongelma on siinä, että suurin osa niistä sinänsä varmaan hyvää tarkoittavista suomenkielisistä jotka suunnittelevat tällaista ei kerta kaikkiaan TIEDÄ tätä kaikkea. Äärifennot taas enimmäkseen tajuavat tämän kuvion liiankin hyvin...
Suomenruotsalainen kulttuuri on itse asiassa hyvinkin avoin, etenkin suomenkieliseen suuntaan. Etenkin Pääkaupunkiseudun nuoremman sukupolven keskuudessa suomenruotsalaisuus ja kaksikielisyys alkavat olla käytännössä jo pitkälti toistensa synonyymejä. Ympäristössä jossa suomi on enemmistökieli ja käytännössä eri kieliryhmien välinen kommunikaatiokieli kaksikielisten kykyä puhua äidinkielentasoista suomea ei uhkaa käytännössä mikään, mutta ruotsin kielen säilyminen mahdollisimman sujuvana vaatii jo tietoista asennetta: lähinnä sitä että sekä puhuu että lukee mahdollisimman paljon ruotsiksi. Jos toista äidinkieltään käyttää liian vähän, se voi alkaa ruostua.
"Suomenruotsalainen kulttuuri on itse asiassa hyvinkin avoin, etenkin suomenkieliseen suuntaan."
Joo, tosi avoin onkin, kun vaaditte jokaisen suomalaisen opiskelemaan ruotsia.
Tajutkaa nyt, että TE OLETTE VÄHEMMISTÖ JA TE OPISKELETTE ENEMMISTÖN KIELEN eikä päinvastoin. Niin kauan kuin tämä itsestäänselvyys on teille epäselvää, niin aivan turha odottaa minkäänlaista positiivista suhtautumista teihin.
Om attityden är så negativ mot svenska språket,då är det bäst att slopa tanken på tvåspråkiga skolor.
Om det nu går ut på att svensk och finskspråkiga skolor skulle vara i samma byggnad ,så skulle nog den svenskspråkiga skolan vara någon slags underhyresgäst.Samma sak var det i Dragsviksfrågan,svenskspråkiga kan man nu klämma in var som helst.
Kaksikieliset koulut oli Maria Wetterstrandin herättämä idea ja siihen tarttuivat erityisesti fi-sv-kaksikieliset kodit.
Minusta on sääli että Kokoomuksen kielivalintaryhmä joutui pehmentämään kielivapaustavoitettaan liittämällä siihen diipadaapaa kaksikielisistä kouluista ja ruotsin kielikylvyistä.
Oikeasti ei-ruotsinkieliset eivät ole kiinnostuneita ruotsinkielisten kouluista tai kielikylvyistä vaan lastensa kielivapaudesta.
På vår tvåspråkiga ort är finskspråkiga mycket intresserade av språkbad,platserna räcker inte ens till.Språ kbad är en helt annan sak än tvåspråkiga skolor.det är frivilligt.
Kaikki mikä on vapaaehtoista on ok. Mutta nyt keskustelu on siirretty pakkoruotsista höpöhöpöön suomenkielisten lasten kannalta. Pakkoruotsi on niin suuri riesa, että keskustelun siirtäminen siitä muuhun on ehdottomasti väärin.
Pakkoruotsi är inte intressant för oss vanliga finlandssvenskar,vi har ingen nytta av den.För oss är det mycket viktigare att våra barn får bra undervisning på sitt modersmål.Slopa gärna pakkoruotsi bums,då kanske vi kunde få diskutera problem som är viktiga för oss och våra barns framtid.
Tvåspråkiga skolor betyder att svenskspråkiga skulle sättas i någon källarskrubb,det har man sett på många orter som förut varit svenskspråkiga.Åt nyinflyttade finskspråkiga byggs det splitternya skolor,svenskspråkiga får ha sina mögelskadade hälsovådliga gamla skolbyggnader.