onko kellään vastaavia oireita?

just thinking.......

eli, olen 26v nainen. olen huomannut tässä pidemmän aikaa että minulle on tullut erilaisia ärsyttäviä oireita mm. sanojen muodostus vaikeus: tätä sattuu päivittäis, tuntuu että on kamalan vaikea sano vaikka sanaa kissa. tuntuu monesti puhuessani että pitää väkisin saada väännettyä niitä sanoja sieltä suusta. lisäksi minulla on muistiongelmia: monesti päivässä unohdan sanoja, en muista tarvittaessa esim sanaa tuoli(tässä yksi päivä selitin että ota sieltä se se se se se... se missä istutaan), puhuessani saatan unohtaa tuollaisia yksinkertaisia sanoja. tämä on hyvin rasittavaa, koska olen asiakaspalveluammatissa eli paljon ihmisille puhumista.

myöskin se että aina välillä pitää kunnolla keskittyä jos luen jotain, kuten tuotteen nimeä paketista, niin minun pitää tuijottaa hetki sitä ennen kuin ns ymmärrän mitä siinä lukee. usein kävellessä tuntuu että olisin humalassa, tuntuu kuin horjuisin hieman kävellessäni ja saaatan horjuakin hieman. olen myös ollut jo pidemmän aikaa koko ajan väsynyt, sillä ei ole väliä kauan ja miten hyvin nukun, väsyttää silti. kilpirauhasen vajaatoimintaan ei oireet sovi, olen jo tutkinut tätäkin asiaa. myöskään stressiä ei ole, en keksi mitään mistä voisi johtua

mitään näistä ei ole aiemmin ollut, muistini on ollut hyvä eikä puheessa tai lukemisessa ole ollut ongelmia, eikä kävelyssä. joskus vuosi sitten kävin lääkärissä kun toisesta silmästä hävisi näkö ja huimasi hitosti monta päivää ja päätä särki, lääkäri laittoi lähetteen päivystykseen neurolle koska epäili verenkiertohäriötä aivoissa, päivystyksessä tehtyjen kokeiden mukaan se ei sitä ollut, ei kuitenkaan siis otettu mitään kuvia päästä vaan ihan refleksi yms testejä ja se ns humalatesti(viivaa pitkin kävelyt ja sormella nenän kosketus silmät kiinni jne).

aion kyllä lääkäriin varailla aikaa, halusin nyt vain kysellä myös täältä onko muilla ollut samoja oireita ja jos on niin oletteko diagnoosia saaneet tms.

10

428

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 25-v mies

      Mulla on tosi hankala puhua lauseita ja pakkoliikkeitä on aika paljon,myös joskus tuntuu että kävellessä tippuu tai vajoaa(vaikea selittää),mutta se on melko ärsyttävää koska oireilut alkoi 18-v iässä ja pahenee vaan.Vasemmassa kädessä refleksi ei oikein toimi nykyään ja muistini on mielettömän huono mikä tekee opiskelusta melko hankalaa.Silmät seilaa minne tahansa(lukiessa pahiten) enkä osaa keskittyä mihinkään pisteeseen.En ole käynyt lääkärissä kuin viimeksi noin 4-5-vuotta sitten ja magneettikuva oli ok mihin olin melko pettynyt,koska tiedän ettei kaikki ole kohdallaan.

      Seuraava lääkärikerta sitten kun on pakko.

      Jos joku osaa neuvoa,niin olisin erittäin kiitollinen.

      T

    • neuvo

      Lähete neurologisiin tutkimuksiin terveyskeskuksesta jos kaikki verikokeet on jo otettu. Magneettikuvaus uudelleen. Jos ei mitään löydy, selkäydinnäyte, joka tarkin keino selvittää mistä oireet johtuvat. Kannattaa ottaa yksityiseen neurologiin yhteyttä mikäli eivät terveyskeskuksessa ota oireita todesta.
      Syötkö joitain psyykenlääkkeitä? Jotkut voivat aiheuttaa hämmästyttävänkin vaikeita fyysisiä oireita.

    • neuvo

      "päivystyksessä tehtyjen kokeiden mukaan se ei sitä ollut, ei kuitenkaan siis otettu mitään kuvia päästä vaan ihan refleksi yms testejä ja se ns humalatesti(viivaa pitkin kävelyt ja sormella nenän kosketus silmät kiinni jne)."

      Noista kokeista ei voi päätellä onko kyseessä ollut aivoverenkiertohäiriö.
      Kannattaa tosiaan vaatia jatkotutkimuksia.

      http://www.aivoliitto.fi/aivoverenkiertohairio_(avh)/aivoverenkiertohairio/oireet

    • neurologi

      mullakin Samoja oireita, olen 25 nainen ja käyn jatkuvasti neurolla tutkittavana, eikä ole löytyny vastausta. rasittavaa on!

    • 6+9

      Outoa todella, etteivät julkisen puolet lääkärit välitä!

    • senatsakaisin

      voisiko liittyä masennukseen/ahdistuneisuuteen? mulla samanlaisia oireita ja oon aina liittänyt ne ahdistuneisuushäiriöön ja siihen että tarkkailen itseäni liikaa

    • neurologille pliis

      Minulla oli 12v sitten samanlaiset oireet. Sitten tuli puhehäiriö ja jalat meni alta. Kävely meni keppi kansalaiseksi 29v näköhäiriöt ja pääkivut jatku kunnes selvisi 2,5v jälkeen hyytymishäiriöksi. kannattaa vaatia verenkiertohäiriön taustalla voi siis olla myös hyytymishäiriö alttius veressä.

      Eli siis sopivilla stressi ruoka paketilla pamahtaa se aivotulppa vaikka olisit alle 30 v.

    • Pää jumissa

      Just thinking, kuulostaa niin tutulta.. On jo joitain vuosia ollu oireita, mutta en oo osannu lääkäriin mennä kun en tiedä miten asian siellä selittäisin. Onko sulle selvinny vielä mistä mahtaa olla kyse?

    • Pää jumissa

      Just thinking, kuulostaa niin tutulta.. On jo joitain vuosia ollu oireita, mutta en oo osannu lääkäriin mennä kun en tiedä miten asian siellä selittäisin. Onko sulle selvinny vielä mistä mahtaa olla kyse?

    • Pää jumissa

      Onko kellään muulla samoja oireita?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1987
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1021
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      872
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      757
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      749
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      721
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      685
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      680
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      666
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      208
      663
    Aihe