Mielivaltasta portsari toimintaa!
Mielestäni passi on virallinen henkilötodistus (se lukee myös laissa) ja ainoa jolla pystyt tullissa todistamaan henkilöllisyytesi ja yleensäkkin ulkomailla! Bepopissa se tosin ei ole näin! Portsareiden toiminta menee yliäyräiden bepopille menossa sisään tarvitset ajokortin, mutta jos sinulle ei ole ollut rahaa hankkia semmoista tai muuta syytä, et pääse sisään! Vittumaisen käytöksen omaavat portsarit menkää itteenne ja miettikää vähän, ettette ole mitään mielivaltaisia jumalia, vaikka se järjestyksenvalvoja lappu siinä rinnassa onkin! Kaiken kruunaa se, että parin kerran jälkeen kun on ASIASTA maininnut niin portsari voi hyvillä mielin iloisesti myöntää tehneensä kaiken tämän vain vittuillakseen! Se että ohi kulkijakin tunnistaa passista henkilön niin jo on kumma että poke ei sitten tunnista! oli myös näytettävän muitakin henkilökortteja, mutta kusipää poket voivat nähtävästi tehdä mitä heitä huvittaa! Portsareiden toiminnasta bepopin muiltakin asiakkailta olen kuullut paljon negatiivistä palautetta! Kannattaa miettiä miten haalii asiakkaita ja miten poket käyttäytyy, ennenku poppi on konkurssissa! ja tarkastajien ottaa huomioon, miten alaikäset pääsevät poppiin sisälle läpisormien!
ILOISTA KESÄÄ KAIKILLE!
BePop Joensuu (mielivaltaiset portsarit)
105
11276
Vastaukset
- bobpaska
kannattaa tehdä valitus S-ryhmälle, poket on yksityisen firman kautta. tosi bobin pokeista suurin osa on k*sipäitä, ovat luultavasti joutuneet kolukiusatuksi ja isompana tunkeneet itsensä täyteen hormoneita, nyt aivot ja pallit ovat rusinan kokoisia
- eiymmärrä1122
Tuolla bepopissa kun olin kaverin kanssa, ja joku kaljupää laittoi "ehkä" minun kaverin juomaan jotain, kun kysyin niiltä portsareilta, että mitä aijot tehdä asialle.
Niin viittoi vaan, että painu vittuun siitä edestä... aivan. - Turha puhua...
järkeä apinalle!" Vanha viidakon sanonta"
- pääsy evätty
Tosiaan turha puhua järkeä sille portimoapinalle joka ovella valkkaa ketä ravintolaan päästää.
- Anonyymi
Älyltään jääneet lapsen tasolle
- käynyt53
Siis tämähän on ihan tiedostettu asia että bepopin portsareiden käytös on täysin lapsellista ja naurettavaa. Älytöntä kuinka S-ryhmä ei vuodesta toiseen ole tähän puuttunut millään tavalla? Kyllä siellä varmasti kohta yrittäjä ovella vaihtuu!
- Reklamaatio33
Ja tämä on väärä paikka valittaa asiasta. Kirjallinen (esim sähköinen) asiallinen palaute menemään yrittäjille (tai ravintolapäällikkökin vie varmasti asiaa eteenpäin). Oman asian faktat pöytään, ei epäilyjä, eikä kuulopuheita, näin homma hoituu.
- hyi bob
Poke firman yrittäjät 2kpl, ovilla itsekin, kuultuna ja nähtynä, poket bopissa aivan mielivaltaisia.
- korianteri99
on se ihme ku moiset sällit saa meuhkata S-ryhmän ovilla vuodesta toiseen? Tuntuu että nää apinat ois haluneet polisikouluun, mutta järki ei sinne riittänyt :) Joten alkoivat portsariks ja luulevat nyt olevansa Poliseja? Toivotaan että kyseisten herrojen tilalle saadaan kunnon asiakaspalvelu tyyppejä! Pitäähän sen poken olla tiukka jos on tiukka tilanne, mutta ei hän saa käyttäytyä mielivaltaisesti. huhujen mukaan eräs poke ois kovakouraisesti käsitellyt asiakasta viime kesänä, asiakas teki rikosilmoituksen, niin ei auennut bobin ovet ennen ku peru juttusa(tää on vaan huhu?) mutta uskoisin että asia pitää paikkaansa...
- törkeäasiakaspalvelu
Asiasta on ilmoitettu eteenpäin, mutta näitä kun lukee täällä niin tuskin muutosta on tapahtumassa!
- minä vaan12
Itse aina olen hyvää palvelua siellä saanut pokeilta.. ei oo ainakaan itelläni mitään valittamista. usein luulisi omalla käytöksellään pystyvan vaikuttamaan että miten ne sinua kohtaan siellä ovella käyttäytyy.
- kjh9
minä vaan12 kirjoitti:
Itse aina olen hyvää palvelua siellä saanut pokeilta.. ei oo ainakaan itelläni mitään valittamista. usein luulisi omalla käytöksellään pystyvan vaikuttamaan että miten ne sinua kohtaan siellä ovella käyttäytyy.
Itse en uskaltaisi olla pokena sen verran äkästä porukkaa liikkuu nykyään..koskaan ei ole palvelu itselläni tökkinyt käyttäytyy hyvin saa myös hyvää palvelua..:):)ei kannata mennä rinta rottingilla uhoamaan ..jos ei lasketa sisään niin sitten ei..syy siihen löytyy varmaan..:)!
- kynäniskakop
hhaha noista popin pokeista suurin osa vajakkeja, kyllähän ne asiallisia tutuille on. mut entä jos tuntemattoman pärstä ei satu miellyttämään?
- mihin valittaa?
Ketjun aloittajalle kysymys!!!! Mihin teit valituksen? Tuo kirjoittamasi juttu oli kuin minun suustani ja mullekkin eri baarin poket ehdotti, että kannattaa tehdä valitus niin minne sen teit?! Sen tiedän että ei ainakaan hyödytä mitään jos popin ravintolapäällikölle valittaa kun viimeksi en päässyt sisään (OMILLA PAPEREILLANI) niin se poke vaan naureskeli, että eihän ravintolapäälliköllä ole mitään sananvaltaa tähän kun pyysin sitä paikalle... siis niin naurettavaa touhua!
- että silleen
Valitus tehty S-ryhmälle. Vastaukseksi saatu ryhmäpäälliköltä, että Henkilökortin tulee olla portimolle ongelmitta tunnistettavissa jos portimo ei tunnista on hankittava uudella kuvalla oleva henkilöllisyystodistus. Taitavat olla jotensakin vajaaälyisiä päälliköstä portimoihin. EI HYÖDYTÄ VALITUS TUON FIRMAN KOHDALLA
- kei jo
Minkä firman sällejä siellä on ovella?
- gjäng
Eikö nuo liene AtlasBouncerin eli Telekäisen firman ukkoja.
- niimpäniin
joo eli ei sitten kannata varmaan etes valittaa jos tuo asia ei mitenkään lähde etenemään.. on se vaan kumma kun kaikkiin muihin baareihin ihan ongelmitta olen papereillani päässyt, ja poppiinkin pääsen aina jos se yksi tietty pelle ei siinä ovella ole!!!!
- hate bepopPortsari
eräs näistä vajakeista heitti mut kerran pihalle, tarjosin narikka lappua, jotta saisin takkini, nauroivat/V*ttuilivat ja käskivät hakemaan seuraavana päivänä. pari viikoa tapahtuneesta olin eräissä tupareissa, ja kyseinen sankari oli kutsuttu samoihin bileisiin: D otin asian esille ja kysyin ootko nyt yhtä rohkee ku ei muita vajakkeja paikala, annoin apinalle parit litsarit ja heitin bileistä ulos ilman kenkiä ja takkeja. raukkahan tuli hakemaan itku silmässä virkavallan kanssa rytkynsä: ) että sellaisia sankareita
- voi miksi voi miksi
Jos tuo korianteri99:n juttu on totta niin idiootti ollut se joka on perunut syytteet, olisi nimittäin lähtenyt työpaikka siltä pokelta..portsareillahan kun ei saa olla rikosrekisteriä, ainakaan pahoinpitelystä.., täytyy varmaan ensi kerralla vittuilla niin pahasti jollekkin niistä että kävis päälle niin voisi itse sitten nostaa ne syytteet :D
- palautetta1
Kun popissa ollaan käyty niin passi on käynyt henkilötodistuksena vaikka onkin vanha kuva ollut.
Onko kukaan tätä ketjua lähettänyt S-Ryhmän palautteeseen että voisivat hieman katsoa minkälaista asiakaspalvelua he Joensuussa tarjoavat.
En tiedä miten mikä firma S-ryhmän baarien ovilla on mutta tuskin se hirveästi vaikuttaa mikä firma siellä on sillä jos se saa kenkää uusi yrittäjä tulee ja samat hemmot vaihtaa vaan työpaikkaa. - ihmeportsareita
Toissa talvena poistivat kännisen pikkutytön pihalle ja sillä jäi laukku ja takki tietty narikkaan.Ei ne sitä sisään päästäneet niitä hakemaan.eikö tuo jo ole jonkinasteinen heitteillejättö,tosin pakkasta ei ollu ku -20 ja pimu niukoissa kuteissa.Säälistä annoin sille 20e että pääs taksilla kotio.
- näin se menee
Mitä känninnen pikkutyttö tekee baarissa?ei ole pikkutyttöjen paikka se on kotona!pitääkö sitä juoda itsensää tillin tallin ??ei sääliä oma vika!
- kukkuluuruukukkuluur
tänne voisi herra S & herra T laittaa vastinetta työntekijöittensä käytöksesttä!
- bubbidibbidiii
ei taida "sikariporras" uskaltaa vastaamaan: ) naurettavia johtohahmoja
- turva-yrittäjä
Tehkää ilmoitus selvistä rikkeistä järjestyspoliisille, ei se S-ryhmälle valittaminen auta. Järkkiä velvoittaa järjestyslaki ja rikkeistä menettää jv korttinsa joko määräajaksi tai vakavammissa tapauksissa kokonaan. Kaverini teki ilmoituksen Kimmelissä hääräneestä pokesta ja korttihan se lähti hyllylle rikkeen takia.
Ei ole oikein että muutamat tyypit pilaavat kaikkien portsarien maineen - Näin on
S-ryhmähän on aina paikallisten alkoholitarkastajien suosiossa, milloinkas olisi siellä käry käynyt ala-ikäisille ja liiasta alkoholin tarjoilusta yksittäiselle ihmiselle?
- suomi242424
Niin tietenkin on suosiossa kun samat ihmiset päättää asioista kunnan- ( ja läänin- ) valtuustoissa kuin s-ryhmässä.
S-ryhmä saa tontin mistä haluaa ( ABC:t ), muut mistä annetaan.
Kohta on Joensuussa monopoliasema PKO:lla ja hinnoittelun vapaus sitä myötä. Kunpa ihmiset miettisivät sitäkin asiaa välillä eikä vain juoksisi bonusten kiilto silmissä. - apina(t)
Lähettäkää tästä keskustelusta linkki niille, nii eiköhän ala apinoille tulla kenkää.
- Ravintola-alalla
Hommahan lähtee liikkeelle siitä, että sitä saa mitä tilaa ja niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Henkilöllisyystodistuksen tulee olla sellainen, että kuvassa oleva henkilö on siitä SELVÄSTI tunnistettavissa. Tästä syystä esim. 10 vuoden passilla voi olla aika hiljasta päästä sisään, jos kuvan tyyppi on passissa 8-vuotias.. Ja sinulle, joka sanoit, että juomaasi oli EHKÄ laitettu jotain eikä portsari tehnyt mitään. Tilannetta on vähän vaikea ruveta selvittämään, jos siitä ei ole varmaa tietoa. Yleensä myös humalaisen ihmisen näkökulma asiaan on hyvinkin todellisuudesta poikkeava verrattuna selväpäisen työntekijän näkemykseen. Kehotan teitä hyvät ihmiset myös menemään itseenne, ja ottamaan faktoista selvää ennen kuin syyttelette muita omista töppäilyistänne :)
- niinpäniin
Edellinen puhuu asiaa.
terveisin yksi poke.- mee apina...
takas viidakkoon!
- asiakas on oikeassa
niinpäniin. kerros sit teitin pokeloista, onko ne asiallisia?onko niistä tehty rik.ilmoituksia? entä muuten noin vaan?
- Näin on
Mistäs monen s-paikan jatkoaika johtuu, tasokkaasta ohjelmasta, jota ei ole?
- anniskelulaki
se on hotellin yhteydessä.
- täysin samaa mieltä
Ravintola-alalla19.7.2012 17:250 SULJE
Hommahan lähtee liikkeelle siitä, että sitä saa mitä tilaa ja niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Henkilöllisyystodistuksen tulee olla sellainen, että kuvassa oleva henkilö on siitä SELVÄSTI tunnistettavissa. Tästä syystä esim. 10 vuoden passilla voi olla aika hiljasta päästä sisään, jos kuvan tyyppi on passissa 8-vuotias.. Ja sinulle, joka sanoit, että juomaasi oli EHKÄ laitettu jotain eikä portsari tehnyt mitään. Tilannetta on vähän vaikea ruveta selvittämään, jos siitä ei ole varmaa tietoa. Yleensä myös humalaisen ihmisen näkökulma asiaan on hyvinkin todellisuudesta poikkeava verrattuna selväpäisen työntekijän näkemykseen. Kehotan teitä hyvät ihmiset myös menemään itseenne, ja ottamaan faktoista selvää ennen kuin syyttelette muita omista töppäilyistänne :) - Putkiasentaja.
Tässä taas näkee kuinka fiksua porukkaa suomalaiset on.
Jos ei pääse baariin sisälle tai palvelu ei miellytä, nii ovella seisova on välittömästi
apina, homo, wannabe-poliisi, koulukiusattu, tai muuten vaan tyhmä :D
Ennenkun rupeette lakipykälistä jauhaan, nii kannattais sitä oikeesti vähä opiskellakkin. Järjestyksenvalvojalla nimittäin on oikeus estää sun pääsys sen alueelle, jos sillä on pieninkin epäilys, et sä et voi sinne tulla.
Elikkä joka ikisen Jv,n jopa täytyy tehdä päätökset mielivaltaisesti, koska tilanteet harvemmin menee ohjekirjan mukaan.
Muista myös, että henkkareiden mukanapito ei ole vain sitä varten, että ovesta pääset sisälle vaan sellaset pitää yökerhossa olla myös sen takia, jos sielä sattuu jotain.
Ja sinä, jonka juomaan on ehkä jotain laitettu, niin miks ihmees sä et ole soittanut poliiseille? Olisit ottanu juoman talteen ja näyttäny virkavallalle epäillyn, nii ne olis voinut sit siitä katsoa, että onko sielä juomassa kiellettyjä aineita!
Myös suosittelisin pääaiheen kirjoittajan vielä miettimään alkoholin kulutusta, jos ei ole varaa henkilökorttia poliisilaitokselta hakea päivitetyillä kuvilla, mistä sut tunnistais selvästi.
Minähän en kumminkaan voi ovimiesten puolesta puhua, mutta jos kerran noin kovaa riivaa, nii käy selvinpäin hakemas yhteystiedot ja soita niiden firmalle päivystysaikaan.
Kesäisin terveisin. Putkiasentaja Liperistä!Putkiasentajalle Liperistä.Kyll noi tässä keskustelussa mainitut portsarit ovat usein aika tolloja.Minäkin olen joskus hämmästellyt tuon ravintolan portsareiden käytöstä. ja tiedoksi voin sanoa,että olen aina selvinpäin ravintolassa,koska en voi nauttia pisaraakaan alkoholia synnynäisen vatsavikani takia.Tosin tasapuolisuuden nimissä voin myös todeta,että kyllä asiakkaissa on myös monen moista kulkijaa.Yhtä myös ihmettelen,mitä olen ravintoloissa käynyt,että onkos tuo alkoholin tuputtaminen tarjoilijoiden taholta ihan laillista.No se on toinen kysymys se.Onneksi en tuppaudu yleensä ravintoloihin kovinkaan usein.
- että silleen
Pääaiheen kirjoittajalla ei ole alkoholiongelmaa vaan portimolla oli asenneongelma. Samaisella passilla on matkustettu ulkomailla ilman mitään ongelmia. Viranomaiset tunnistavat passin käyttäjän kuvasta. Johtopäätös: Portimo oli kokovartalokyrpä jolla visuaalinen ongelma.
syksyisin terveisin: sivusta seurannut leijona - Money over bitches
Joo on ne tietyt kaverit kyllä vajareita..ite pyysin viime talvena lähtiessäni että soittaisivat minulle taksin kun omasta puhelimesta oli akku loppunut..sain vaan vittuilua osakseni..no annoin samalla mitalla takasin.. pyysin ohikulkevalta vanhalta mieheltä puhelinta lainaan ja n. 5 sekunnin puhelun päätteeksi ojensin tälle herrasmiehelle 50 euroa..Poken naama oli näkemisen arvoinen :D päälle haukuin vielä poken vitun köyhäksi HAHAHA :D
- yötyöntekijä
Joskus kannattaisi olla selvinpäin vierestä seuraamassa järjestyksenvalvojien toimintaa. Siinä ehkä huomaisi sen, että miksi nämä ovimiehet toimivat kuin he toimivat. Viinapäissää ihmiset käyttäytyy idioottimaisesti, eikä aina välttämättä ymmärrä täysin kaikkea, mitä ympärillä tapahtuu ja miksi.
rakkain terveisin
ravintolatyöntekijä - Äänestän jaloilla
Vanhana Joensuulaisena, olen valitettavasti nähnyt tämän pullistelun, väkivaltaisuuden ja epäammattimaisen toiminnan jatkuneen jo liian pitkään. Ravintolapuolen johto ei selkeästi ymmärrä miten vakavasta asiasta on kysymys, koska asiaan ei ole tullut muutosta ja samat henkilöt voivat räikeistä yliammunnoista huolimatta jatkaa toimintaansa. Tämä asiakkaiden aliarviointi on mahdollista ainoastaan osuuskunta tyyppisessä toiminnassa, jossa kukaan ei suoranaisesti vastuussa mistään. Veikkaan pko:n ravintolatoimen joutuvan kovaan puristukseen Ilonan ja Glorian asiakaslähtöisessä toiminnassa.
- Utelias teini
Onko kellään tietoa kuinka tarkasti kyseisessä ravintolassa noudatetaan "korkeampia ikärajoja" eli päästävätkö 18-vuotiaita jos on k-20??
- sto gram vodku
Noin niinkuin yleisesti ovimiehet ovat erittäin epämiellyttävää porukkaa nykyisin.Lopetin itse baareissa käynnin juuri siitä syystä.Pinnani paloi näiden "bodari"
jääkaappien kanssa kun tulin asiallisesti käyttäytyvän ryhmäni (synttärivieraat)kanssa baarin ovelle.selitin ovimiehelle asian.Tästä alkoi helvetinmoinen väittely oikeutuksesta päästä sisään.Kuka on liikaa nauttinut pohjia jne.Sanoin ovimiehelle että taskussani on 1000euroa rahaa jonka halusin jättää kyseiseen raflaan mutta ei kelvannut.nykyisin juhlimme vuokramökillä ja hyvin menee!toivottavasti nämä asiakkaan karkoittajat järjestävät omistajilleen ison joukon konkursseja! - afefafafef
Se k-20 on vain "suositus". En tiedä minkäläinen ohjeistus on atlaksella työntekijöilleen mutta pokella on itsellään päätäntävalta päästääkö 18 vuotiaan k-20 iltana. Sanotaan vaikka että jos ovelle tulee 5 hengen seurue joista kaikki muut on yli 20 paitsi yksi on 18 niin on se aika tyhmää olla päästämättä sitä yhtä sisään koska tuskin ne muutkaan sinnr sitten tulee. Yksi vaihtoehto on yrittää sopia ravintolapäällikön kanssa sähköpostin kautta jos tämmöinen ilta on tiedossa, mutta jos yrität kysyä lupaa että "saatasko myö 4 juuri 18v täyttänyttä tulla tänä viikonloppuna k20 iltana sinne" niin todennäköisesti tulee kielteinen vastaus, tai sitten ei tule vastausta ollenkaan.
- Shit pko
Näinpä näin eihän sitä aikanaan päässyt Kareliaankaan kun oli pkon alla, alakertaan lenkkarit jalassa.
- vakiasiakas
Ei kannata sitte puhuu niille apinoille mitään, itse ainakaan mitää ole koskaan sanonut, luulevat jo minua kuuroksi..onneksi!
- yökerhot=paskaa
Kukahan vähäpää yleensäkin lähtee tuhlaamaan aikaansa joihinkin v*tun yökerhoihin missä notkuu lähinnä juoppoja kakaroita ja muuta yhteiskunnan pohjimmaista loissakkaa?? Jos ei parempaa tekemistä vapaa-ajalleen keksi (esim. SourceForge-ohjelmistoprojekteihin osallistuminen) niin ei mene kovin hääppösesti!
- Tyytyväinen
Jo on kumma etten hlökohtaisesti ole huomannut mitään ongelmaa yhdenkään järjestyksenvalvojan kanssa yhdessäkään pko:n baarissa (en kyllä muuallakaan) vaikka niissä on tullut asioitua suhteellisen aktiivisesti. Voisi olla aiheellista katsoa peiliin, jos kerta saa ala-arvoista kohtelua jatkuvasti, itse olen pelkästään tyytyväinen saamaani palveluun.
- khylläpäkhyllä
kaverillakaan ei kerran käyny mopo-kortti vaikka oli 18 ei ollut kuulema virallinen, kysyin mikäs sitte on virallinnen niin tokas siihen, että "ajo-kortti" oooooookkkeei.
- Normi asiakas
Hassua,meen baariin normikunnossa ja poistun omin jaloin. Kiitos terve hei hei portsarille ja portsarilta. Ei ongelmia. Miten te uunot ees joudutte tekemisiin poken kanssa?? :D Luuletteko te ettei niiden mielestä paras ilta olis sellanen missä ei yhtään taukkia tarvi poimii pöydästä pilkkimästä tai yhtä siimakättä raahata pihalle riehumasta?? Ne haluu olla rauhassa ja tehä työnsä,älkää juoko itteenne sellaseen kuntoon että teitä pitää holhota!!
Hemmetti,syy miks mie en käy Popissa on tasan nää pississiimakäsi-asiakkaat,vittu mitä jumeja. Pysykää vaan poissa hyvä, saa normi ihmiset olla rauhassa mitä isompi osa huonotapaisista mulkeroista sammuu kotiin jo alkuillasta.
- Näin on
Varmaan kotiinsammuminen näillä voittaisikin välillä baari "tekohauskan".
- kauppatäti
Sori mut pakko sanoo tähä väliin. Mopokortti ei ole virallinen henk.todistus. Kaupassakaan emme myy alkoholia mopokortill tai tupakkaa..
- ?
Ja missähän kaupassa ei muka mopokortilla myydä alkoholia/tupakkaa? Ei ainakaa kertaakaa käsketty jättää juomisia kauppaan. Ja mopokortti on ajokortti siinä missä autokorttikin, ihan yhtä virallisia ne on molemmat, niin pitkään kun kortti vaan on voimassa niin se on virallinen henkilöllisyystodistus.
- pe19.10
popin yms portsareitten kans ei oo koskaan ollut ongelmia, kun en oo ravintolaan mennessä niin humalassa ollut, mut miten on muilla kokemuksia näistä uuden viihdemaailma ilonan portsareista? Ainakin sinne pitää mennä päällystakki päällä muuten ei pääse sisälle..
- 2002
ja mulla on vain kela kortti tällä hetkellä,(kun henkilökortti katos lompakon mukana) saa nähdä miten pääsen uuteen viihdemaailma ilonaan.. pitää kait se passi hommata, jos eivät usko kela kortista
- yökiitäjä from tupis
ilomantsista on lähetty isolle kirkolle autolastillisella juhlimaan karjala-lippikset päässä, mallasta on nautittu jo niin saatanasti ja sitten ku sitä pilottitakkia ei saa sekunnissa narikasta ja poket on isompia ilman pilottejakin niin äkkinäistähän se kiukuttaa :)
- Herran huonetta rake
Kirkon portailla se oikea portsari on, ei saa viedä mitään mukanaan.
Ilonaan koitin mennä toissa viikonloppuna. Ovelta käännyttivät pois, koska ei ollut päällystakkia. Paras syy tähän mennessä, minkä takia ihminen ei pääse baariin.
- ilonassa
Viihdemaailma Ilona, Joensuu...
Asiakasturvallisuuden vuoksi talvikaudella 1.10-30.4 sinun tulee saapua ravintolaan ulkovaatteet mukanasi. Tänä aikana perimme kaikilta asiakkailta eteispalvelumaksun, 2,50 €. - tiukulinen
ilonassa kirjoitti:
Viihdemaailma Ilona, Joensuu...
Asiakasturvallisuuden vuoksi talvikaudella 1.10-30.4 sinun tulee saapua ravintolaan ulkovaatteet mukanasi. Tänä aikana perimme kaikilta asiakkailta eteispalvelumaksun, 2,50 €.Nyt vähän hämmentää, että jos tuo asiakasturvallisuus on yleinen käsite ja koskee kaikkia ravintoloita ja 1.10.-30.4. ajalla ja edellytetään takkia sisäänpääsyyn, niin mites jos henkilö joutuu pihalle ravintolasta eikä anneta takkia mukaan edes narikkalappua vastaan...ja käsketään hakemaan seuraavana päivänä? Eikö tässä ole melkoinen ristiriita?
- TuttuaJuttua
Yhdyn aloittajan postaamaan viestiin. Erittäin epäjohdonmukaista ja häilyvää toimintaa Joensuun BePopin portsareilta, tätä on tullut todistettua useaan kertaan, valitettavasti. Toivottavasti saavat potkut ja tilalle tulisi oikealla asenteella ja rehdisti käyttäytyvät työntekijät.
- näin meillä.......
Nämä ovat vaan lisää nauloja arkkuun, miksi en käy baareissa. Kotona tai mökillä tai tuttavien kanssa vaikka nuotio tai kotailtaa viettäessä on paljon mukavempaa eikä kulu rahaa kuin sisäänpääsyn ja yhden paukun verran. (eli laatikko kaljaa ja pullo terävää)
- Näin on
No täälläpäin moni joilla on parisuhde tai perhe, linnottautuvat lähes aina koteihinsa. Ja toisaalta moni aristelee ravintolaan yksin lähtemistä yleensä ihan syyttä suotta
- JOTAIN RAJAA
18-19 vuotiaita räkänokkia laskevat sisälle ERÄÄT TIETYT portsarit (tuttuja kun ovat pentujen kans). siskon tyttöni meinaa ravaa kavereiden kanssa siellä!
- itäranta 1
Asiakas kato on jo toteutunut Kimmelissä,näin tapahtuu kun ,Asiakkaan ensimmäinen huomio on tuo yrityksen julkikuva eli järkkäri ovella joka,ei ole ulkoasultaan myöskään monesti käytökseltään sopiva millään tavoin ko,työhön mikäli asiakas on tärkeä.Asiakkat osaavat päättää jaloillan juottopisteensä.
Joten valitse tarkoin kun haluatte tuntea itsenne ns,tervetulleiksi asiakkaana.
- jooh2
Bepopin poket on pääsääntösesti ihan asiasällejä. Tullu oltua monet kerrat asioimassa ko. kuppilassa milloin vähemmän ja milloin enemmän humalassa ja aina on saanu olla rauhassa pokejen puolelta . Eiköhän se ole omasta käytöksestä aikapaljon kiinni minkälaista palvelua siellä saa. Yleensä siellä tuntuu olevan järkkärien kanssa tekemisissä ne samat yleensä kunnon kännissä olevat tyypit.
Ps. bepop sentään laskee asiakkaat sisään ilman talvitakkia, ei se talvitakki ketään pelasta jos tuonne hankeen sammuu. Vasta joensuuhun tulleen kilpailijan isällinen paapominen kyllästyttää, ei se sen hienompi paikka ole kun muutkaan. - Korjatkaa jos väärin
Mikäli omalta jv-kurssilta muistan vielä jotai lakihommeleita ni lakihan ei anna portsarille oikeutta kysellä ihmisten henkkareita, mut jos ei näytä (tai ei ole joku tietty laminaattiläpyskä) niin ei oo pakko ottaa sisään. Missään ei mainita että vain/nimenomaan virallisella henkkarilla pääsee. kouluajoistakin niin kauan mutta muistaakseni laki ei määritä anniskelua harjoittavalle ravintolalle sisäänpääsyyn ikärajoja vaan ravintoloitsija itse.
- Asia mesta
Kyllä se niin menee että henkilöllisyys on todistettava virallisella henkilöllisyystodistuksella, papereitahan ei ole pakko näyttää mutta tuskinpa silloin pääsee sisällekkään. Toki jos sinulla on vaikkapa jv-kortti mukana ja poke sattuu sinut sillä sisään laskemaan niin hyvä, kuitenkaan ei ole pakko laskea. Ikärajoista sen verran että 18 vuotiaan saa laskea vaikka 24v ikärajalla olevaan mestaan, ei laki sitä kiellä vaan ravintoloitsija haluaa vaan sisään vanhempaa porukkaa.
Ainakin muilla paikkakunnilla poket laskee omia kavereitaan kyllä sisään vaikkei ikäraja ihan täytykkään ( Kumminkin ovat yli 18 vuotiaita )
Hyvä että vanhemmallekkin porukalle on omia paikkojaan ... mun puolesta vois olla vaik niitäkin mestoja johon ei pääse kun 18-20 vuotiaat :) - IPO11
Sen verran voin kertoa näin Joensuulaisena ravintolatyöntekijänä puolustelematta ketään:
- Järjestyksenvalvojia on erilaisia, kuten myös asiakkaita ja meitä baaripirkkoja
- Itse tunnistat itsesi ylä-aste aikasesta passista, mutta JV ei välttämättä tunnista, eikä mekään tiskin toisella puolella
- Jos saat huonoa asiakaspalvelua, niin laita viestiä menemään suoraan ko. firman johtoon, ei ne johtoportaassa tiedä mitä normityössä tehdään. Jos saat huonoa asiakaspalvelua portsareilta niin jätä se reklamaatio seuraavalle päivälle, turha sitä on humalassa käydä valittamaan kun ei kukaan ota tosissaan
- Kyllä 18v voi päästä k20 iltana baariin, ilman että on 'suhteita'
- Kyllä 18 v voi päästä k22 iltana baariin, ilman että on 'suhteita'
- Me kaikki teemme vaan työtämme, ehkä joku pitää baarityötä 'paskahommana', mutta jonkun nekin työt on vaan tehtävä! :)
- Kannattaa myös joskus kiinnittää huomiota omaan baarikäyttäytymiseen ja miettiä voiko syy huonoon asiakaspalveluun löytyä itsestään :)- ihan sama
Kimmel ja bepob ravintoloiden suosion alamäki, on seurausta ammatti taidottomien järjestyksen valvojien toiminnasta.En suosittele kenellekkään kyseisiä,telekäisen hallinnoimia ravintoloita. Jouni Tuovinen. Joensuu
- hormonydickballs
Tietää kun telekäinen ja simonen on siellä kuninkaana olevinaan ovat, kaksi paskahousua jotka stereoidia perseen punaisena vetävät..
- markoförssiä
Tunnetko Simosen henk.kohtaisesti? hän ei tasavarmaan käytä mitään laitonta, tulokset on tulleet oikealla ruokavaliolla ja natuna treenaamisella!
- steroidii kannikkaan
markoförssiä kirjoitti:
Tunnetko Simosen henk.kohtaisesti? hän ei tasavarmaan käytä mitään laitonta, tulokset on tulleet oikealla ruokavaliolla ja natuna treenaamisella!
Haista sinä huilu Marko , kaurapuuroo...joopa joo
- Anonyymi
Mikä mahtaa olla tilanne Joensuussa kymmenen vuotta myöhemmin, eli nyt?
- Alan mies
Katsokaas joskus kääliöt itseänne! Boppi on suosittu paikka ja työ on aika kuluttavaa, joskus sattuu ylilyöntejä/virheitä.
Virallinen henkkari mukaan, automaatilta käteistä, 50% vähemmän pohjia kun ennen, bilemieltä ja baariin.
Sanot ovella pokelle iltaa ja hymyilet, siitä se lähtee.... - Alan miestoo
Hei vapaan kasvatuksen kakarat.
Se on helppo vaatia oikeuksiaan, mutta mites ne velvoitteet?
Se varmaan ahdistaa kun portsari setä sanoo ensimmäisen kerran kovan sanan elämässäsi XDXD - Minäkö omituinen?
Ylipäätään poket on mukavia, reiluja ja työnsä osaavia. Mutta mahtuupa tähänkin ammattikuntaan täysiä *ulkkuja. Ja miten just nää em. onkin löytäneet saman työpaikan. Työnhakukaavakkeessa liene lukee yhtenä kriteerinä tämä "jalo" taito eli mielivaltaisuus.
Eilen 15.1. Bar Hertaksessa, Vantaan Tikkurilassa, sattui siten, että olimme viettämässä synttäri-iltaani ystäväporukan kanssa. Olimme ottaneet muutaman alle, ja tarkoitaakin todella muutamaa, eli emme olleet päihtyneitä. Yksi ystävistämme päätti lähteä kotiin, mutta hän kaatuikin. Hänen polvensa petti alta. Vessareissun jälkeen hän kaatui uudestaan. Samasta syystä. Tässä kohtaa tuumasin, että olisiko hyvä tilata ambulanssi. Pokehan paikalle myös hyppäs ja lähti retuuttamaan ystävääni ulko-ovelle. Minä siihen sanomaan, että ystäväni on loukannut jalkansa ja että pitäisikö ambulanssi tilata. Poke siihen, että ei tarvitse ja että minun pitää mennä pois, että mene vaikka röökille, asia ei sulle kuulu. Ambulanssin tilaamisesta ystävänikin oli samaa mieltä, mutta muuten hän toivoi, että jäisin pohtimaan tilannetta hänen kanssaan. Mutta Pokepa määräsi minut poistumaan ko. tilanteesta. Poistuinkin, koska en halunnut ongelmia ja tiesin, että ystäväni varmsti pärjää yksikseen.
Pokepa sitten tuli mun perässä ja määräs lähtemään viemään ystävääni kotiin. Taksikeikkahan siitä olisi tullut ja minä siihen sanomaan, että en kait minä nyt täältä lähde, kun meidän porukkakin on pöydässä ja jonottamassa lauluvuoroaan. Poke sano, että kyllä vaan nyt on pakko lähteä. Sanoin, että ei kait aikuista ihmistä kenenkään tarvitse lähetä saattelemaan, että eiköhän ko. hlö yksinkin pääse kotia. Poistuin paikalta.
Ei siinä kauaa mennyt, kun poke ilmestyi pöydä viereen ja määräsi mut ystäväni luokse, joka siis edelleen "kökki" raflan tuulikaapin vieressä. Tässä kohtaa mieheni sanoi, että hän lähtee katsomaan tilannetta, mutta pokepa miehelleni sanomaan, että tämä asia ei hänelle mitenkään kuulu. Mieheni tuli hakemaan minut paikalle ja yhdessä menimme asiaa selvittämään. Poke taas määräsi mieheni pois paikalta ja sanoi, että asia ei miehelleni kuulu ja että minun pitää lähteä nyt ulos. Sanoin, että eikö ystäväni osaa nyt yksinkin tästä kotia, että hän tilatkoon taksin takapuolensa alle. Poke vaan jankutti, että mun täytyy lähteä viemään ystävääni kotiin. Tätä siinä ihmeltyäni ja pokelle pohdittuani, että mitäs tämä käytös on, pyysin ko. portsarilta hänen esimiehensä ja työnantajan nimeä ja yhteystietoja. Ajatuksenani oli tehdä valitus tästä oudosta tilanteesta ja poken ylimielisestä ynnä ihmeellisestä asenteesta. Poke niitä oli siinä kirjoitamassa, kun jostain nurkan takaa hyppäs toinen poke paikalle ja tarttui mieheeni kiinni. Rupesi häntä raahaamaan ulos. Sanoin, että älkää nyt hyvä ihme miestäni raahatko. Hänen jalka on leikattu ja hän on vielä toipilaana. Hetken poket siinä rauhottui, mutta kohtahan sama peli jatkui. Jouduin toistamiseen sanomaan mieheni tilanteesta. Tämän jälkeen meidät "heitettiin" käsikähmässä riuhtoen ulos ilman takkeja.
Meille sanottin, että nyt on porttikielto, elinikäinen ja että sisälle on turha yrittää. Sanoin, että kait me saadaan takkimme hakea ja siksi toisekseen meidän juuri tilaamamme juomat ovat juomatta. Minä sain "ystävällisesti" luvan noutaa takit, mutta en missään tapauksessa saa jäädä pöytään istumaan. Lähdin noutamaan takkeja ja ilmoitin ystäväporukalle, että miten oli käynyt. Lähdimme siitä sitten taksille päin. Soitin hälytyskeskukseen ja pyysin poliisia paikalle. Ei luvattu toimittaa. HäKe sanoi vaan, että pitää tehdä rikosilmoitus.
Taksikuskille kerrottiin tarina ja hän ihmetteli. Sanoi vielä, että emme edes ole päihtyneitä ja että tarvittaessa hän tulee todistamaan.
Pari kysymystä on nyt jäänyt mietityttämään, joihin olisi kiva saada vastaus:
1) Minkä takia ystävän on pakko lähteä saattamaan ja poistumaan näin ravintolasta? Tilannehan meni ihan pakonomaiseksi?
2) Miksi tilanne meni portsareiden osalta sellaiseksi, että he tekivät kyllä mokan ja suuren virheen? Miten he eivät osanneet hoitaa tilannetta järkevästi?
Kuten alussa kirjoitin, että ylipäätään järkkäriammattilaiset ovat fiksuja ja työnsä osaavia, mutta miten juuri tähän Bar Hertakseen onkin löytänyt *usipäät töihin. Em. kertomus ei ole ainoa, mitä meille on sattunut. Tätä aiempi tapaus oli, kun ystävämme ei päässyt lainkaan sisälle humalatilan takia. Minkä ihmeen humalatilan. Me emme tuolloin olleet ottaneet mitään. Ja kun pyrimme sitten viereisestä ovesta sisään Tulisuudelmaan jonottamisen jälkeen, tulikin ko. oven pokelle korvanappiin tieto, että me kaikki olemme niin päihtyneitä. Siinä oltiin taas kyllä suu pöyreinä, että what... Saman sorttinen tapaus oli myös, kun liikuntakyvyiltään sairas oleva ystävämme ei päässyt sisälle niin ikään humalatilaan vedoten. Näistä tilanteista olen laittanut asianmukaisen palautteen. Vastausta en ole vieläkään saanut. Liekö tästä uudesta tapauksesta saan myöskään koskaan mitään kommenttia? Tuskin- nähnyt ja kuullut
Kovin on tutun kuuloinen tarina. Nim.om. Herttaksen ja tulisuudelman portsarit on ihan pimeitä. Tainnu jonkinsortin neste nousta päähän. Ko. ravintoloissa olisi kiva käydä, mutta ei huvita, koskaan kun ei tiedä miten ilta taittuu tai käsi
- monkeyman1
Nyt kaikki vain tekemään valituksia näistä portsareista !!!!
- jormankorva1
PKOn ravintoloiden asiakaskadon johdosta on moni näistä Bepopin portsareista vaihtanut firmaa ja vaikuttavat nykyään Ilonan tiloissa. Sama meno jatkuu,eri paikka.
- ei euro aikaan ravin
äänestäkää jaloillanne ja tehkää sama kuin siltakatu, se meneee bepopin ohi!!!!
On Joensuussa asiakas ystävällisiä paikkoja, ei sitä kannata "boonusten" perässä juosta!!!!
Nopeasti ravintola menee "remonttiin" kun asiakkaat katoavat!!!!!
Ja nyt Joensuussa hyvä ohikulku tie, pääsee nopeasti myös muualle!!! - Kynäri
Itsekin olen jättänyt PKO:n juottolat kokonaan jo vuosia sitten pois juurikin tuon portsarikaartin vuoksi. Toki joukossa on hyviäkin tyyppejä, mutta suurin osa ammattitaidotonta p*skaa; mukaan lukien suurin osa tarjoilijoista.
- jamo3
Kynäri, oot ihan hemmetin oikeassa! nyt oikeasti kenkää nille apinoille, ne ei osaa tehdä omaa työtänsä!
- roltsari
Ilmeisesti nämä samat "portsarit" ovat kenties joskus olleet giglin marlinin ovilla. Itsekkin olen jättänyt keskustan baarit väliin näiden "portsarien" takia, jotka eivät päästä asiakkaita baariin sisälle jos asiakkaan pärstäkerroin ei miellytä "portsaria" tai sitten vedotaan toiseen asiaan olet liian humalassa tms vaikka on selvinpäin. Sitten kun ei muuta keksitä pääsyn eväämiseksi ravintolaan niin aletaan syynäämään tarkkaan henkkareita. Myös nämä portsarit ovat jakaneet aiheettomia ja mielivaltaisia porttikieltoja
- ei euro aikaan ravin
automaattisesti niille tulee kenkää kun asiakkaat loppuu ja ei ole myyntiä, ei pko pidä paikkoja pitkään auki tyhjillään, joten kengät toiseen suuntaan ja muihin paikkoihin
- Kjih
Valitettavasti Suomessa ei ole mahdollista antaa kenellekkään potkuja tuosta vaan...
- jeppistä!
Muihin kaupukeihin verrattuna on kyllä Joensuussa portsareilla huomattavasti negatiivisempi asenne. Poikkeuksia tietenkin on :)
Esimerkiksi Tampereella baariin mennessä joka paikassa tervehdittiin hymyillen takaisin ja muutamat vitsitkin kerrottiin. Siellä ja Jyväskylässä mm. takit autetaan päälle kun lähdetään kapakasta. Mieliala laskee heti jos ovella on joku kylmä korsto joka vähättelee eikä edes tervehdi takaisin.
Yhtenä esimerkkinä tilanne jossa löysin Bepopin edestä jonkun visakortin, luottokortin ja jotain muutakin kortteja sisältävän kotelon jonka sitten päätin siihen popin portsarille viedä koska mitä luultavimmin sieltä korttinsa kadottanut henkilö oli lähtenyt. Menin sitten siihen että "hei anteeksi, löysin tuosta maasta tämmösen, oiskohan tää joltain teidän asiakkaalta tippunut" niin portsari vaan tylysti ja vähän vihaisena että "jaa, no kai se medänki kautta tiensä löytytavaratoimistoon löytää." ja kiskas oven takasin kiinni.
Että olkaa niin kilttejä portsarit että hymyilkää ja tervehtikää, se oikeasti tuo hyvän mielen! :) asiakaspalveluahan sekin on... - 9989879
98% tapaamistani Joensuun portsareista on ollut mukavia ja asiallisia. Uskon, että omalla käytöksellä voi tiettyyn rajaan asti vaikuttaa. Ei kuitenkaan tarvitse "madella".
Sitten tuo 1-2% ääripää. Niiden kanssa tulee toimeen, mutta toivoisin heidänkin muistavan mistä se leipä tulee. Toivoisin myös kollegoiden antavan palautetta niille uusille portsareille, joilla lähtökohtana on että "asiakas on vihollinen". - Baarissa asioija
Hyvät poket on ollut jokaisessa Joensuun baarissa, kun olen käynyt. Jopa silloin kun sain porttikiellon ihan omasta typeryydestäni. Porttikiellon jälkeen asiallisesti käyttäydyin samoin poket. Ei ongelmia.
- Jns888
Osa pokeist taittaa olla kytköksii Liivi-Jengii.. Taitaa saada mömmöjä ovilta...
- kaikkiidiot
Jns888 kirjoitti:
Osa pokeist taittaa olla kytköksii Liivi-Jengii.. Taitaa saada mömmöjä ovilta...
eiks noi bobin jannut ookin sen näköisiä että vetävät horkkaaaa? idiotteja kaikki
- makeonmies1
Miten helvetissä me päästäs noista saatanan vajakeista apinoista eroon, ehdotuksia ? lähetetään nyt niitä saatanan valituksia tuonne clubeille, ja että asiakaspalvelu on ihan pielessä yms..???
- jape3
eiköhän tuo liene itsessä vika jos ei tule pokejen kanssa toimeen,kun ite hölmöilee ja ei pääse sisälle,tai joutuu ulos niin sitten kirjoitellaan paskaa tänne palstalle kostoksi.
- Isopahapoke
Siinäpä teille Pikku Henryn tarina narikasta!
http://www.youtube.com/watch?v=4XdTRjmfHWE- fiiniviinimias
Joensuun portsaritoiminta on todettu jo moneen otteeseen nion epäystävälliseksi, että ihan inhottaa. Tosissaan baarin järjestyksenvalvoja on myös kyseisen baarin ensikosketus asiakkaaseen. Tästä olisi ravintoloitsijan hyvä järjestyksenvalvojafirmaa muistuttaa tietyn väliajoin. Jotenkin Joensuun portsareiden asenne tuntuu aina siltä, että jollakin on jatkuvasti joku ongelma. Jos menet kysymään jotain, niin saat hyvin kireänoloisia vastauksia ja katseita. En tiedä mikä tässö mättää. Pitäisikö vaihtaa alaa, jos ei kännisiä ihmisiä kestä? Tippikulttuuri pitäis Suomessa ottaa käyttöön, niin ehkä asiakkaisiin suhtauduttaisiin vähän ystävällisemmin. Vai johtuuko se siitä, että Suomessa portsarit ovat kaikki jotaib vapaapainija / nyrkkeilijöitä jo lähtökohtaisesti? Nämä pokekokemukset siis Ilonasta ja Bepopista. Kerubissa ollut aina rennot portsarit.
- pottari
fiiniviinimias kirjoitti:
Joensuun portsaritoiminta on todettu jo moneen otteeseen nion epäystävälliseksi, että ihan inhottaa. Tosissaan baarin järjestyksenvalvoja on myös kyseisen baarin ensikosketus asiakkaaseen. Tästä olisi ravintoloitsijan hyvä järjestyksenvalvojafirmaa muistuttaa tietyn väliajoin. Jotenkin Joensuun portsareiden asenne tuntuu aina siltä, että jollakin on jatkuvasti joku ongelma. Jos menet kysymään jotain, niin saat hyvin kireänoloisia vastauksia ja katseita. En tiedä mikä tässö mättää. Pitäisikö vaihtaa alaa, jos ei kännisiä ihmisiä kestä? Tippikulttuuri pitäis Suomessa ottaa käyttöön, niin ehkä asiakkaisiin suhtauduttaisiin vähän ystävällisemmin. Vai johtuuko se siitä, että Suomessa portsarit ovat kaikki jotaib vapaapainija / nyrkkeilijöitä jo lähtökohtaisesti? Nämä pokekokemukset siis Ilonasta ja Bepopista. Kerubissa ollut aina rennot portsarit.
Jos ei oo porsarien kanssa ongelmia niin sitten on baarimikkojen kanssa ongelmia. Eli jonotat juomaa tunnin verran tiskillä ennenkuin saat palvelua, mutta sen sijaan kaikkia muita vähemmän aikaa jonottaineita ja vasta tiskille tilaamaan tulleita palvellaan heti ja after ski puolen baaritiskillä tiskin päissä on laput ei tilauksia tästä niin just niitä tiskin päätyjä vaan baarimikko palvelee eikä ota muualta tiskillä asiakkaiden tilauksia vastaan. Todella törkeää toimintaa bepopin baarimikoilta varsinkin eräs miespuolinen baarimikko on todella töykeä kusipää, asiasta myös tein valituksen PKO:lle osahan on näistä naisbaarimikoista oikeita pikkunarttuja ja luulevat että maailma pyörii heidän ympärillään
- Poket on in
Poke on se, mikä näyttää kaapin paikan. Turha on idioottien isotella:
https://www.youtube.com/watch?v=48xtV-h-_YM - timo-lappalainen
Minkä nimisiä roina apinoita Joensuun bebopissa on töissä?
- Tiiiiiiiimo
Timoja
- Vittuako_kitiset
Rahas säästivät portsarit. Parastasi ajattelivat.
- Portsarit_oikeassa
Passi? Passitus? Mielisairaala passitus, elikkäs lähete ei varsinkaan beepopissa kelpaa vaikka siitä henkilöllisyytesi selviääkin. Ulkoinen habituksesi ja passitus yhdessä taas saavat portsarit täysin vakuuttuneiksi siitä, että sinua, vähämielistä runkkaria ei tule missään olosuhteissa päästää siisteihin sisätiloihin ilman pakkopaitaa, ja pakkopaita ylläsikin vain mielisairaalaan.
- oikeinportsarit
Annetaan heidän hoitaa homma rauhassa,jos on liian paljon humalassa ,niin jatkaa matkaa,eikä jää urputtamaan oville,jos kysytään papereita niin näytä et on kunnossa,helvettiäkö siinä valitat,kai ne tietää milloin asikkaaksi pyrkivä on huumeessa tai humalassa....
- perttienosta
terveiset, Ovimiehet tekevät vain työtään, se että jos olet vapaalla niin ei tarkoita että saat käyttäytyä ja räkiä naamalle kuin apina. Eli tullaan tähän kuuluisaan funktioon: *sitä saa mitä tilaa*
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912990Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991716Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461587- 871401
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4031400Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21129Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381067Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun334908Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden259877