Hapettunut maalipinta.

67

Värkki on vuodelta 1967 ja maalipinnassa paikoin paksu kerros jotakin, joka osittain lähtee puulastalla.
Paljastuu melko hyvää maalipintaa. Lähtisikö jollakin liuottimella tuhoamatta pahemmin alkuperäistä maalausta? Vahalla ei lähde.67

3

440

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaha pintaan

      Voi kokeilla hiovaa maalipintaa uudistavvaa vahaa myllyttämällä. Myllyttämällä aika tehokas keino tämäkin. Myllyttämisessä pitää olla varovainen että kitkalämpö ei polta maalipintaa. Ammattimieheltä myllytys käy nopeasti.

      Olisikohan mitään mahdollisuutta myllyttää vaikkapa Autoglymin hienoimmalla hionta-aineella ja sen jälkeen vahaus tavallisella perusvahalla.

      Pinnan puhdistamista voisi kokeilla sopivalla liuottimella minkä annetaan vaikuttaa jonkin aikaa ja sitten pesu harjalla.

      Asiantuntevassa konepesupaikassa on saatavissa myös esiliuotus, mutta ei kaikissa. Ruiskulla levitetään liuotin ja annetaan sen vaikuttaa ohjeen mukaisen ajan ja sen jälkeen harjaava konepesu.

    • 67

      Millainen työkalu myllyttämiseen tarvitaan? Jostakin pyörivästä on kyse?

      • Kunnon myllytys

        Periaatteessa mistä tahansa pyörivällä akselilla varustetun käsityökalun voi varustaa "myllyksi".

        Käytän siihen tarkoitukseen valmistettua laitetta Skill 9955 kiillotuskonetta. Siinä on nopeuden säätö. Tavallisen kulmahiomakoneen voi varustaa myös korinhoitokäyttöön mutta sen käyttö voi olla turhan riskialtista, koska niissä ei useinkaan ole nopeudensäätöä. Ainakin M14 kierteisiä tukilaikkoja on saatavissa kulmahiomakoneisiin. Myös porakoneisiin kiinnitettäviä varusteita on saatavissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5785
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      3023
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      22
      2258
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2005
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1868
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1833
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1579
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1192
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1181
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      76
      1031
    Aihe