Uskomatonta ruotsalaisten käytös bile-risteilyllä

Luin otsikon: Ruotsalaiset riesana juttua kuinka sikamaisesti ruotsalaiset olivat käyttäytyneet bile-risteilyllä. Itselläkin samanlaisia kokemuksia. Mä pyysin, että laittaisivat musiikin pois, ja että kaikki istuttaisiin paikoillaan etsimässä delfiinejä. Eihän ne delfiinit tuu kun ne pelkää, että ruotsalaiset voi heittää niitä vaikka tyhjällä oluttölkillä niin kuin olen kerran kuullut käyvän. En ole mikään nipo sillä itsekkin otin yhden oluen, tosin vasta risteilyn jälkeen että en riehuisi kännissä pilaamassa toisten reissua. Ja sekin ärsyttää, että siinä hotellissa missä asuin yksi ruotsalaispari levitti aurinkorasvaa uima-altaalla. Se kuuluu tehdä jo hotellilla sillä iho voi palaa jo matkalla uima-altaalle. Lisäksi se on rasvaisen näköistä kun levitetään toisille aurinkorasvaa, etenkin kun sen voi nähdä joku heterokin.
6363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei sinne bileristeilylle oo mikkään pakko mennä. Kyllä ruottalaisilla on oikkeus siinä kun meillä muilakin pittää hauskaa. Eri asia on tollanen kaljatölökin viskaaminen vetteen, eikä elläimiä saa heittää, ei ainakkaa tyhyjällä oluttölökillä. Musta noi ruottalaiset on kivvaa sakkii kun ne ellää sillee vappaammin, eikä mua haittaa vaikka ne kömmyää hotellille aamusta kun mä oon jo sillo heränny. Ja sekin on kiva kun ne vie uima-altalle omat uimapatjat ja hyppii niihin. Ne ruottalaiset ossaapi olla sopiv asti lapsellisia.

Äänestä

"Ja sekin on kiva kun ne vie uima-altalle omat uimapatjat ja hyppii niihin."

Juu, ja pari vuotta sitten muuan hilpeä ruottalainen hyppäsi parvekkeelta uima-altaaseen. Tai siis tähtäsi siihen altaaseen. Sihti oli kuitenkin huono ja hän osui kaakeliin altaan vieressä ja lähetettiin kylmäkuljetuksena Tukholmaan.

Äänestä

siis luit otsikon, mutta et varmaan ole livenä ollut missään. et siis ole nipo mutta et myöskään varmaan koskaan käynyt missään lähikauppaa pidemmällä. kiva, että olet löytänyt harrasukseksesi kirjoitella täällä. On varmaan huonompiankin harrastuksia.

Äänestä

Joo, en mä lomailekkaan missään, kun ei tarvitse, ja se lähikauppa kun sattuu mulla olemaan Avenida de Italian ja Avenida de Canarian risteyksessä. Siis mun kodin alakerrassa, enkä asu siis ruotsalaisten kanssa Los Salmon hotellissa kuten ilmeisesti ylläkirjoittanut reppureissaaja. Ja harrastus on tänne kirjoittelu, mutta kyllä mä asiallisesti olen kirjoitellut, enkä halua provosoida.
Enkä mä usko että joku ruotsalainen olisi delfiiniä heittänyt tyhjällä oluttölkillä. A, ensinnäkin, ruotsalainen ei osuisi edes delfiiniin ja B, erottaakohan ruotsalainen kännissä delfiiniä banaaniveneestä, C, siis jos joku ei oo kertonut että banaanivene on keltainen ja delfiini sininen

Äänestä
  • Tyhymä. Delfiinit eivät ole sinisiä vaan vihreitä. Kannattaisi hommata kunnolliset Gunter-lasit ennen kuinn kommentoi täällä.

    Äänestä

  • sinivalkoinend kirjoitti:

    Tyhymä. Delfiinit eivät ole sinisiä vaan vihreitä. Kannattaisi hommata kunnolliset Gunter-lasit ennen kuinn kommentoi täällä.

    Ihmeellistä. Luulin että tämä palsta on tarkoitettu matkailusta kiinnostuneille. Ja tämä etenkin Espanjan kulttuurista, ilmiöistä ja nähtävyyksistä kiinnostuneille. Ja nyt muutama urpo pilaa tämän palstan keskustelemalla delfiinien väristä. Se on yksi ja sama ovatko delfiinit vihreitä vai sinisiä. Pointti on siinä miten niihin suhtaudutaan. Kaikkihan tietää että delfiiniä on liikaa, ja niitä pitäisi metsästää. Kohta niitä on täällä itämerellä jakamassa kalasaaliita kuuttien kanssa. Kiva siinä sitten syödä suomalaista itämeren kalaa kun ei oo muuta kuin selkäranka jälellä, tai siis ruoto kun delfiinit ovat ne järsineet verkoista. Toivoisin enenmän asiallista keskustelua tälle palstalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


normistilomalla kirjoitti:

Luin otsikon: Ruotsalaiset riesana juttua kuinka sikamaisesti ruotsalaiset olivat käyttäytyneet bile-risteilyllä. Itselläkin samanlaisia kokemuksia. Mä pyysin, että laittaisivat musiikin pois, ja että kaikki istuttaisiin paikoillaan etsimässä delfiinejä. Eihän ne delfiinit tuu kun ne pelkää, että ruotsalaiset voi heittää niitä vaikka tyhjällä oluttölkillä niin kuin olen kerran kuullut käyvän. En ole mikään nipo sillä itsekkin otin yhden oluen, tosin vasta risteilyn jälkeen että en riehuisi kännissä pilaamassa toisten reissua. Ja sekin ärsyttää, että siinä hotellissa missä asuin yksi ruotsalaispari levitti aurinkorasvaa uima-altaalla. Se kuuluu tehdä jo hotellilla sillä iho voi palaa jo matkalla uima-altaalle. Lisäksi se on rasvaisen näköistä kun levitetään toisille aurinkorasvaa, etenkin kun sen voi nähdä joku heterokin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu