Kokoomuksen aikana 60 000 teollisuuden työpaikkaa menetetty

hei me tienataan

"Nokian työpaikkojen vähennys on vain jäävuoren huippu Suomen teollisuuden nopeassa rakennemuutoksessa. Otsikkoihin ovat nousseet IT-ala ja metsäteollisuus, mutta valtaosa vähennyksistä on tapahtunut kone- ja metallituoteteollisuudessa. Sieltä työpaikkoja on finanssikriisin kärjistymisen jälkeen hävinnyt 25 000.

Teollisuuden työpaikat ovat kaikkiaan vähentyneet noin 60 000:lla, mistä koko teknologiateollisuuden osuus on 40 000 työpaikkaa. Nokian toimialalta elektroniikka- ja sähköteollisuudesta on lähtenyt noin 10 000 työpaikkaa, kertoo pääekonomisti Jukka Palokangas. "

Aika järkyttäviä lukuja - Katainen ajaa Suomen vauhdilla konkurssiin.

25

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Äänestä riistäjääsi

      Tiedättekö, mistä tämä kertoo? Se kertoo voiton maksimoinnista. Siis, että jos on mahdollisuus saada edes edes muutaman prosentin lisävoitto tietyin ehkä radikaaleinkin toimenpitein, niin se tehdään. Yhteiskunnallisista seurauksista välittämättä. Suuressa osakepotissa voitot kertaantuvat.

    • kita auki..

      Kokoomus vaatinut, ja saanut, yritysten verot alas. Ei ole siis veroista kiini. Kusivat siinäkin silmään..

    • 5+4=9

      Yritysten verot laskeneet? Ei. Yritysten verot on tuntuvasti nousseet kokoomuksen aikana.

      Milloinkaan verotus ei ole keventynyt. Kaikki "laskelmat" että olis joskus laskenut on vaan pelkkää sumutusta. Kokoomus yhdessä SDP:n kanssa ovat luoneet Suomesta yrittäjävihamielisen maan. Tulokset ovat nähtävissä: moni toimiala lopettaa Suomessa ja siirtyy muualle. Syyt ovat:

      - korkea verotus
      - jähmettynyt byrokratia
      - korruptio
      - kalliit kustannukset
      - sekava valtionjohto

      • Maksakaa veroja

        Tuo virsi on tuttu: Joku yksinkertainen pienyrittäjä itkee aina samaa virttä. Ei ole yritysveroista yrittäminen kiinni. Jos ei sulla ole hyvää ideaa, niin et pärjää. Toinen, mikä haittaa Suomalaia yrityksiä ja työllistymistä, on halpatuonti ja tekeminen hikipajoissa jossain, missä ei ole mitään työlainsäädäntöä, ympäristölainasäädäntöä ym. Tätäkö nämä yksinkertaiset yrittäjät halajavat. Näkeehän sen jo Euroopassa: Kreikka, Espanja, Italia ja Portugali mm.. Maita, joissa veroaste on matala ja yritykset varmasti kiertävät veroja sen, minkä kerkiävät. Nyt nämä maat vaativat mm. Suomea maksamaan niille, koska täällä on sentään saatu kerättyä veroja, eikä kaikki ole mennyt omistaja taskuun.


      • TimppaTT

        Yrittäjävihamielisen?!? ... Älä nyt viitti puhua PA*piip*AA!!

        Mentiin EUn, kun siitä on "suurta hyötyä" yrityksille! :) (no oliko? :/ )

        Koko EU aikana palkankorotukset on korvattu pääasiassa verinalennyksilla, koska tämä "parantaa yritysten kilpailukykyä :) " (No onko parantanut?)

        Työnantajamaksuja on siirretty työntekijöiden maksettavaksi. Sama syy kuin edellisessä.

        Kun Ruotsissa alennettiin yhteisöverotusta, tuhannesosa sekunnin päästä tästä (kumma juttu muuten se, että kyn YRITYKSISTÄ on kyse, päätökset tehdään salamannopeasti?!? Jos kansalaisten, niin selitellään ummet ja lammet että: "no se päätöksenteko nyt vaan aina ottaa oman aikansa kun byrokratia on niin kankeaa ja blaa-blaa-blaa!" :/ ) Suomessa alennettiin vastaavia huomattavasti alle tämän!

        Joten kysynkin: Mainitse sitten YKSIKIN asia SEIKKAPERÄISESTI että miten muka Suomesta on tehty yrittäjävihamielinen maa, äläkä vain VÄITÄ niin! Moinen puskista huutelu ilman päteviä argumentteja kun on niin, noh! ... Kokoomuslaista! :/


      • TimppaTT

        PS: ja vielä mitä korkeaan verotukseen tulee: Yritykset maksavat prosentuaalisesti suunnilleen saman verran veroja kuin minä työttömänä, eli meneppäs pesemään suusi saippualla! :)

        PSS: Sekavaan valtionjohtoon voit vaikuttaa kylläkin erittäin hyvin omilla toimillasikin, kun ensi kerralla äänestäessäsi eduskuntavaaleissa harkitset edes HETKEN kenelle äänesi annat!


      • gfgfgfg
        Maksakaa veroja kirjoitti:

        Tuo virsi on tuttu: Joku yksinkertainen pienyrittäjä itkee aina samaa virttä. Ei ole yritysveroista yrittäminen kiinni. Jos ei sulla ole hyvää ideaa, niin et pärjää. Toinen, mikä haittaa Suomalaia yrityksiä ja työllistymistä, on halpatuonti ja tekeminen hikipajoissa jossain, missä ei ole mitään työlainsäädäntöä, ympäristölainasäädäntöä ym. Tätäkö nämä yksinkertaiset yrittäjät halajavat. Näkeehän sen jo Euroopassa: Kreikka, Espanja, Italia ja Portugali mm.. Maita, joissa veroaste on matala ja yritykset varmasti kiertävät veroja sen, minkä kerkiävät. Nyt nämä maat vaativat mm. Suomea maksamaan niille, koska täällä on sentään saatu kerättyä veroja, eikä kaikki ole mennyt omistaja taskuun.

        Aivan. Jos ei yrittäjällä ole hyvää ideaa, niin ei siinä veronjenalennukset auta. Pitää olla tuloja.

        Tuo on tuota samaa narinaa, jota saa kuulla joidenkin yrittäjien suusta koko ajan.

        Yrittäjä itsekin.


    • Viroon vaati kok

      Loput

    • bonjander

      Ununu

    • sään

      nestä

    • tuulettaa koko

      Häksy

    • kulu kok

      Ajan

    • Tai mulle

      Kulle

    • me nauretaankin

      hei

    • Viroon mennään kok

      Se on vasta alkua.

    • ja hallailen jormaa

      Nyt ajattelen reisiä

    • ovat fantastisia

      Verotulomenetykset

    • tienapatio

      Hei me tienaillaan.

    • järkytävää

      Aeka

    • Herra Isoherra

      Verovapaat säätiöt ja yritykset on porskuttanut hyvin!

      • TimppaTT

        ... KYLLÄ! ... Jopa OIKEUTEEN ja VANKILAANKIN asti! :P :D

        ... SUOMI NOUSUUN! Lisää kokoomuslaisia (ja KEPUlaisia) kaltereiden taakse! Näin tuemme vanginvartijoiden työllisyyttä!


    • empun pumppu

      Äsken uutisissa kerrottiin, että YLE aikoo käynnistää megaluokan mediakoulutushankkeen, jonka tarkoituksena on koota kaikki luovien alojen osaajat pääkaupunkialueelle.
      YLE, jota verovaroin kannatellaan, voi näköjään toimia metropolialueen nimissä miten lystää.
      Ettei unohtuisi: Tämä vero saatettiin kaikkien kannettavaksi kokoomusjohtoisen hallituksen toimesta.

      Kokoomus pyllistä maakuntiin, kun kysymyksessä on pääkaupunkiseudun etu.
      Alue on jo muutenkin ylihinnoitellut asumisen.
      Asumisministeri Vapaavuori ei katsonut hyvällä lainakattoa. Tämä rajoittaisi pakkosiirtolaisuutta etelään. Lainaa kun saa ensiasuntoon sataprosenttia, jos on varaa maksaa. Sitten kun ei enää ole, joutuu myymään kalliin ostoksen ja velkaa jää muistoksi suurista haaveista.
      Seuraamme täällä kasvavalla mielenkiinnolla milloin rysähtää.

    • 600 000 työpaikkaa

      Mutta ike loi

    • Ile oli tehokas

      Hei

    • valuvika palomuuriss

      TAHTOTILA on, että teolliset työpaikat on saatav pois Suomesta. Sitten on kaikki hyvin...

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1967
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      959
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      866
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      260
      740
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      726
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      709
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      680
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      79
      665
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      659
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      205
      652
    Aihe