Taistelivatko sotaveteraanit sitä varten, että tulevaisuudessa perussuomalainen puolue voi asettaa eduskunnassa hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi stripparin? Nyt ei ole kyse siitä, onko strippari valkoihoinen vai minkä värinen vai onko mies tai nainen, mutta strippari kuitenkin.
Eikö strippari voisi jatkaa omissa hommissaan ja jättää hallintovaliokunnan oikeille poliitikoille. Se olisi kunnioittavaa myös sotaveteraanejamme kohtaan.
Toivon ja vetoan tähän strippariin, että hän vetää itse omat johtopäätöksensä ja luopuu ehdokkuudestaan meidän yhteisen isänmaamme perusarvojen vuoksi!
Sitä vartenko viime sotien
7
<50
Vastaukset
- varmakin..
Että demareita johtaa verkkosukka mimmi? Ja sihteerinä homo?
Ja armeijaa käymätön hurri puolustusministerinä? - meitän isämme
vissiikin sitä varten, että etuskunnassa istuu homoja, tuomittuja rikollisia, siellä lain kunnioitus ja oikeuslaitoksen osaaminen asetetaan kyseenalaiseksi, siellä istuu entisiä laulajia, urheilijoita, ihmisiä joilla ei pitäisi olla mitään tekemistä yhteiskunnan päätöksen teon kanssa ( ei riitä tieto, taito), siellä puolustuksestamme päättää sivarit ja armeijan käymättömät jne
Suomen eduskunnan jäsenet aiheuttavat monen moista kysymystä ja PS eniten - mutta mitkä ongelmat
Katsotaanpa nyt, onko stripparissa sen verran miestä, että hän osaa tehdä omat johtopäätöksensä. Muuten Pirkko Ruohonen-Lerner joutuu tietenkin vaikuttamaan asiaan, ja sen hän todella osaa. Soinihan ei halua kertoa omaa mielipidettään, sillä hän joutuisi sitten julkisesti taas kääntämään takkiaan.
Onhan meillä siinä oikea perussuomalainen puolue, mutta mitkä ongelmat? - Pirkko auttaa
Soini on todellinen miljoonaWätys.
- osaako kukaan vastat
Tämä on hyvä kysymys, mutta osaako kukaan vastata?
- Sope Joini
Koska Jope Ruonansuu imitoi Timo Soinin persoonaa.Ulkoiset olemukset jotakuinkin natsaisivat kohdalleen.
- tarkkaan funtsasivat
Olen aivan varma että veteraanit ovat miettineet asiaa perusteellisesti ennen taistelua. Esimerkiksi Tuntemattomasta sotilaasta on poistettu kohtaus joka löytyy Sotaromaanista.
Kyse on kohtauksesta jossa Lahtinen kuolee:
Lahtinen: No niin pojat, nyt taistellaan sitten kodin, uskonnon, isänmaan ja perussuomalaisten puolesta.
Määtä: Mitä sää horiset? SMP tulee ensin.
Lahtinen: Korjaan, nyt taistellaan sitten kodin, uskonnon, isänmaan ja ensin SMP:n ja sitten vasta perussuomalaisten puolesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647