Kootut potaskat, Volume 1

Seppo_Ilmarinen

Kokoomukseen herättäjäjuhlilla Jan Vapaavuori näyttää pitäneen aitokapitalistisen puheenvuoron, kun hän julistaa että "tuloerot ovat terve merkki". Vapaavuoren mukaan tuloerot ovat mitä tervein merkki yhteiskunnan elinvoimasta. (hs.fi)

"Vapaavuoren mukaan Suomessa menetetään paljon, jos ihmisiltä tapetaan mahdollisuudet omalla työllään parantaa perheensä elämänlaatua ja hävitetään innostus yrittää, ottaa riskiä ja haaveilla menestyksestä". Tietysti näin on, mutta eihän sillä ole mitään tekemistä tuloerojen kanssa. Voihan ihminen ansaita vaikka miten paljon ja silti tuloerot voivat pysyä ennallaan tai jopa pienentyä. Vain kapitalistinen järki voi tuottaa päännouseman, että tuloerojen kaventaminen olisi kapitalistilta jotenkin poissa. Tai, että pyrkimys tuloerojen kaventamiseen jotenkin näivettäisi yhteiskunnan.

Itse asiassa tuloerojen kaventaminen elvyttää yhteiskuntaa, koska se lisää kuluttavan väestönosan ostovoimaa. Sen sijaan ökyrikkaan rahakasat eivät yleensä mene yhtään mihinkään, vaan ovat kierrosta poissa ja siten vain jarruttavat talouden kehittymistä.

Suorastaan haitallisiksi ökymiljardit muodostuvat silloin, kun niitä käytetään reaalitalouden sijasta niin sanottuun kasinotalouteen, joka taas on suoranainen reaalitalouden vihollinen. Kasinotalouden logiikkahan pitää reaalimaailmaa pelkkänä välineenä rahanteolle, jolloin jopa kuluttaja joutuu kärsimään kapitalistin toiminnasta, kun tuotanto ei vastaakaan enää kuluttajan, vaan kapitalistin tarpeita. Täysin tuottavia ja kannattavia yrityksiä saatetaan kasinotalouden logiikan mukaisesti lakkauttaa vain siksi, ettei näiden yritysten tuotto ole riittävän suuri, vaikka kannattavuus muuten hyvä olisikin.

Vapaavuori näkyy rinnastavan tuloerot myös tasapäistämiseen, mikä väite puolestaan ei jää yhtään jälkeen kummallisuudessaan edelliselle väittämälle. Mitä ihmeen tekemistä tuloeroilla on tasapäisyyden kanssa? Kyllä täysin keskinkertainenkin, jopa täysi nolla, voi olla miljardööri.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Tuon edellisen vuodatuksen lisäksi seuraa väite, että sosialisti lannistaa, latistaa ja tasapäistää. Tämä on täyttä potaskaa. Sen sijaan väite, että kapitalismi perustuu riistoon, mistä Vapaavuori porvarina tuskin tietää mitään, pitää paikkansa ja tätä vastaan sosialismi on syntynyt ja sosialismia tarvitaan juuri sitä varten, että kansalainen pystyisi parantamaan elinolosuhteitaan, ettei kapitalisti riistollaan syöksisi kansalaista, työläistä, kurjuuteen.

Keskusta puolestaan tarvitaan sitä varten, ettei sosialismi johda päinvastaiseen tilanteeseen eli työläisten diktatuuriin ja uusien neuvostoliittojen syntyyn. Näistä uusista neuvostoliitoista huolestuttavin on Euroopan Unioni, joka näyttää juuri nyt olevan hajoamisen tilassa kuin Neuvostoliitto joskus 1991.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jan Älyvapaa

      Nooh, kun on lusikalla anettu niin ei voi kauhalla vaatia.

    • Vapaavuoren liberalitistinen vuodatus on puhdasta idealismia, mistä realiateetit loistavat poissaolollaan. Jotta ajatus siitä, että jokainen voisi omilla ponnistuksillaan nostaa elintasoaan, pitäisi vallita edes mahdollisuuksien tasa-arvo. Jos synnyt Herliniksi, mahdollisuutesi menestyä ovat vähintään tuhatkertaisia johonkin keskivertotaaperoon jo syntymähetkellä. Toiseksi ansainnassa näyttäisi vallitsevan täysi anarkia. Nokiankin konkurssitilaan ajavia johtavia palkitaan kaikkein ruhtinaallisimmin samaan aikaan kun tuhansia tavllisella duunilla tämänkin yrityksen eteen ponnisteleita sanotaan ylös.

      Vapaa markkinatalous ei vaan toimi ilman jonkinlaista silmälläpitoa. Se johtaa helposti kapitalismiin ja koko yhteiskunnan taloutta tuhoaviin riskinottoihin erityisesti rahoitussektorilla.

      Sosialismi ei ole toimiva vaihtoehto, mutta vielä vähemmän sitä on paltomaahan ja soisiin korpiin juuttunut Kepu. Ehkpä yhteiskunnan kannalta parahaaseen tulokseen päästäisiin, jos palattaisiin vanhaan kunnon keyneslaisyyteen. Siinä yhteiskunta ohjaa markkintaloutta, mikä hidastaa kasvua mutta samalla vähentää riskejä ja takaa siten tasaisen varman menon. Tällaisen talouspolitiikan nimiin ovat aiemmin vannoneet sosialidemokraatit ympäri Eurooppaa.

      • hölmöjen touhua

        Hallituksella on Keynesit hukassa ja demari-vasurit toimivat markkinavoimien renkinä ja Kataisen käskyläisenä.


    • 24

      Harvoinpa enää kuullaan noin ylitsevuotavaa sosialismin ylistystä. Kuin raikas (vai ummehtunut) tuulahdus neuvostoajoilta. Ei tuollaisia kuulla enää vasemmistoliiton puolelta. Onneksi meillä on tämä enemmän vasemmalla oleva agraarikommunistinen puolue, jonka uskolliset alamaiset vaalivat kauniita perinteitä.

      • 23

        Avauksessa oli keskustalaisuus kiteytettynä, oletko yhtään kepulaista tavannut, joka elää omalla kustannuksellaan? Kepukunnat kuralla ja elättää niitä vaan pitäisi., mutta töihin niitä ei pidä vaatia.


    • Parempipantteri

      Selkeillä vesillä liikut ja esitit asian kuten myös itse näen. Ei se siitä muuksi muutu.

      Kapitalisti on jo syössyt suuren osan kansasta kurjuuteen juuri tuon palkkahaitarin alapään venymisen vuoksi.
      Erityisesti Helsingissä on paljon ihmisiä, jotka käyvät kokopäivätyössä, mutta eivät kuitenkaan ansaitse niin paljon, että voisivat palkastaan kustantaa elämisensä. Silloin on mentävä luukulle ja jouduttava toisen kerran nöyryytetyksi.

      Ei ole ihme jos suuri osa ihmisiä kulkee pää painuksissa.

    • keskusta oikeassa

      Onneksi on Vapaavuori joka Stubbin ja Virkkusen ohella näyttää kokoomuksen todelliset päämäärät eli köyhät kyykkyyn ja maan hallinta keskitetysti Helsinkiin eli Suomen Moskovaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2016
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1065
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      880
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      768
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      759
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      739
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      689
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      676
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      672
    Aihe