Poikaystävä ei ota ikinä yhteyttä

Rakastan poikaystävääni paljon, mutta hänen tunteistaan en ole yhtään varma, ainakaan enää. Olemme olleet parisen kuukautta yhdessä. Silloin kun aloimme tutustumaan, häneltä tuli yhteydenottoja lähes tunnin välein ja näimme joka päivä jne... Nyt hän ei ota minuun mitään yhteyttä. Jos olemme yhteyksissä, minä AINA soitan hänelle, ehdotan tapaamista yms. Kerran päätin, etten ota häneen mitään yhteyttä vaan odotan, että hän tekee sen. No viikon siinä sitten odottelin ja sitten hän soittaa kuin muina miehinä ja kysyy voisinko värjätä hänen hiuksensa. Jos laitan hänelle tekstiviestin, jossa ei ole kysymysmerkkiä, vastausta on aivan turha edes odottaa. Sitten kuitenkin kun puhumme puhelimessa, juttu luistaa ja muutenkin unohdan joka kerta sen pettymyksen tunteen, että taas kerran itse soitin...
Kun vietämme aikaa yhdessä, meillä on todella mukavaa ja hän tuntuu välittävän minusta ihan oikeasti. Hän sanoo rakastavansa minua ja välillä puhuu jopa siitä kuinka muuttaisimme yhteen tulevaisuudessa. Aina hänellä on kuitenkin jotain parempaa tekemistä kuin olla minun kanssa. Joskus hän on kavereidensa kanssa baarissa, joskus tekee pihahommia ja mitä milloinkin, mutta minulle hänellä ei tunnu vain olevan aikaa.
Itse muutin juuri samalle paikkakunnalle kuin poikaystäväni opiskelemaan (tapasimme ensimmäisenä iltana kun olin täällä :D), joten en tunne täältä oikein ketään ja olen käytännössä jatkuvasti yksin.

Anteeksi hieman epäselvästä tilityksestäni. Olen luonteeltani sellainen, että tarvitsen melko paljon todisteluja siitä, että minusta oikeasti välitetään ja tuo käytös ei ainakaan oikein auta siinä. Miten saisin poikaystäväni tajuamaan oikeasti, että hänkin ottaisi minuun edes joskus yhteyttä ja laittaisi vaikka joskus hyvän yön viestin...? Mitä mielestänne tulisi tehdä? En jaksa tällaista oikeasti kovinkaan kauan. Olen kysynyt häneltä suoraan, että miksi hän ei soita minulle. Vastaus on aina jotain siihen malliin, että en kerennyt, en muistanut yms, mutta luulisin, että esimerkiksi puolen tunnin kotimatkan aikana kerkeisi soittaa... Korostaisin kuitenkin vielä, että kun sitten jollain ihmeellä häneltä löytyy aikaa minulle, meillä on oikeasti kivaa keskenämme, mutta hän ei tunnu muistavan sitä muina aikoina... :(

Siirsin tämän toiselta palstalta tänne, kun vastaa vähän paremmin otsikkoa... Järki ja tunteet tässä nyt hieman kamppailevat, jos suhde on jo tässä vaiheessa tämmöistä.
KIITOS hirveästi jos jaksaisitte lukea ja kertoa mielipidettänne mitä tehdä.... :/
2178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sanot vain roskeasti suoraan tuon mitä tunnet ja, että sinusta olisi mukavaa jos hän huomioisi sinua edes joskus jotenkin-edes vastaamalla viesteihin.

Äänestä

itse olen mies ja toimin aikalailla samalla tavalla kuin poikaystäväsi.. olin aina vain onnellinen kun tyttöystäväni lähetteli viestejä joihin aina vastasin mutta ei tullut mieleenkään että hänen mieltään painoi se etten itse lähettänyt ensin hänelle viestiä vaan aina vastasin hänen viestiin mutta yks päivä tyttöystäväni jätti minut koska luuli etten pitänyt hänestä tuon takia :/ olisi voinut suoraan kertoa mutta näköjään se on joskus noinkin vaikeaa... tuon jälkeen aloin lähettelemään viestejä kun sain tietää että se häntä häiritsi..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttöpienoinen kirjoitti:

Rakastan poikaystävääni paljon, mutta hänen tunteistaan en ole yhtään varma, ainakaan enää. Olemme olleet parisen kuukautta yhdessä. Silloin kun aloimme tutustumaan, häneltä tuli yhteydenottoja lähes tunnin välein ja näimme joka päivä jne... Nyt hän ei ota minuun mitään yhteyttä. Jos olemme yhteyksissä, minä AINA soitan hänelle, ehdotan tapaamista yms. Kerran päätin, etten ota häneen mitään yhteyttä vaan odotan, että hän tekee sen. No viikon siinä sitten odottelin ja sitten hän soittaa kuin muina miehinä ja kysyy voisinko värjätä hänen hiuksensa. Jos laitan hänelle tekstiviestin, jossa ei ole kysymysmerkkiä, vastausta on aivan turha edes odottaa. Sitten kuitenkin kun puhumme puhelimessa, juttu luistaa ja muutenkin unohdan joka kerta sen pettymyksen tunteen, että taas kerran itse soitin...
Kun vietämme aikaa yhdessä, meillä on todella mukavaa ja hän tuntuu välittävän minusta ihan oikeasti. Hän sanoo rakastavansa minua ja välillä puhuu jopa siitä kuinka muuttaisimme yhteen tulevaisuudessa. Aina hänellä on kuitenkin jotain parempaa tekemistä kuin olla minun kanssa. Joskus hän on kavereidensa kanssa baarissa, joskus tekee pihahommia ja mitä milloinkin, mutta minulle hänellä ei tunnu vain olevan aikaa.
Itse muutin juuri samalle paikkakunnalle kuin poikaystäväni opiskelemaan (tapasimme ensimmäisenä iltana kun olin täällä :D), joten en tunne täältä oikein ketään ja olen käytännössä jatkuvasti yksin.

Anteeksi hieman epäselvästä tilityksestäni. Olen luonteeltani sellainen, että tarvitsen melko paljon todisteluja siitä, että minusta oikeasti välitetään ja tuo käytös ei ainakaan oikein auta siinä. Miten saisin poikaystäväni tajuamaan oikeasti, että hänkin ottaisi minuun edes joskus yhteyttä ja laittaisi vaikka joskus hyvän yön viestin...? Mitä mielestänne tulisi tehdä? En jaksa tällaista oikeasti kovinkaan kauan. Olen kysynyt häneltä suoraan, että miksi hän ei soita minulle. Vastaus on aina jotain siihen malliin, että en kerennyt, en muistanut yms, mutta luulisin, että esimerkiksi puolen tunnin kotimatkan aikana kerkeisi soittaa... Korostaisin kuitenkin vielä, että kun sitten jollain ihmeellä häneltä löytyy aikaa minulle, meillä on oikeasti kivaa keskenämme, mutta hän ei tunnu muistavan sitä muina aikoina... :(

Siirsin tämän toiselta palstalta tänne, kun vastaa vähän paremmin otsikkoa... Järki ja tunteet tässä nyt hieman kamppailevat, jos suhde on jo tässä vaiheessa tämmöistä.
KIITOS hirveästi jos jaksaisitte lukea ja kertoa mielipidettänne mitä tehdä.... :/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu