Olen täysi-ikäisyyttä lähestyvä tyttö, josta tuntuu että viimeiset vuodet elämästä ovat olleet henkisesti aivan liian raskaita minulle. Kotielämä on ollut aika levotonta, turvatonta ja ahdistavaa, väkivaltaistakin. Monet läheiset ystävyyssuhteet ovat katkenneet ja olen menettänyt useammankin minulle tärkeämmän ihmisen. Läheisten mielenterveysongelmat ovat myös vaatineet kohtuuttomasti voimia minulta ja syöneet omaa jaksamistani. Kuitenkin vasta viime aikoina olen alkanut käsittämään, että minäkin saatan olla masentunut. Olen niin pitkän aikaa kieltänyt asian itseltäni. Koska olen luonteeltani tosi optimistinen ihminen, asian hyväksyminen on ollut tosi vaikeaa.
Minulla ei vaan enää olee minkäänlaista luottamusta siihen, että elämä kantaa. Liian monesti se on pettänyt minut. Koulupäivät ovat viimeisen parin vuoden aikana olleet yhtä selviytymistaistelua. Olen vain pakottanut itseni menemään kouluun, vaikka on tuntunut siltä ttä voisin nukkua lopuelämäni. Koulussa on välillä tullut tosi ahdistunut ja paniikinomainen olo ja olen vain toivonut koko ajan että pääsisin pois sieltä. Elämä tuntuu vaan niin tyhjältä, varsinkin aamut ovat tosi rankkoja. Pitää selviytyä tulevasta päivästä. Olen jatkuvasti tosi kireä ja vihainen muille ja tästä syystä tunnen itseni hyvin arvottomaksi. Välillä toivois että pystyis oikeesti tuntemaan sillain ku ennen. Että pystyis olemaan läsnä ja nauttimaan hetkistä samanlailla ku monet mun ystävät. Että osais olla onnellinen. Pää on jatkuvasti tosi sekasi ja tuntuu että sekoan. Pelottaa että jossain vaiheessa pimahdan ihan täysin ja menetän kaiken lopunkin hallinnan tästä elämästä. Välillä tulee kyllä ihan pieniä onnenhetkiä mutta sitten taas kaikki jatkuu samanlaisena sekasortona, ilman että mulla on minkäänlaista otetta tästä elämästä. Toivoisin että pystyisin antamaan itestäni enemmön ihmiselle. Etten ois vaan tämmönen tunneturta ihmisraunio, joka itkee henkisesti koko ajan.
Onko tämä masennusta vai mitä??
Minulla ei vaan enää olee minkäänlaista luottamusta siihen, että elämä kantaa. Liian monesti se on pettänyt minut. Koulupäivät ovat viimeisen parin vuoden aikana olleet yhtä selviytymistaistelua. Olen vain pakottanut itseni menemään kouluun, vaikka on tuntunut siltä ttä voisin nukkua lopuelämäni. Koulussa on välillä tullut tosi ahdistunut ja paniikinomainen olo ja olen vain toivonut koko ajan että pääsisin pois sieltä. Elämä tuntuu vaan niin tyhjältä, varsinkin aamut ovat tosi rankkoja. Pitää selviytyä tulevasta päivästä. Olen jatkuvasti tosi kireä ja vihainen muille ja tästä syystä tunnen itseni hyvin arvottomaksi. Välillä toivois että pystyis oikeesti tuntemaan sillain ku ennen. Että pystyis olemaan läsnä ja nauttimaan hetkistä samanlailla ku monet mun ystävät. Että osais olla onnellinen. Pää on jatkuvasti tosi sekasi ja tuntuu että sekoan. Pelottaa että jossain vaiheessa pimahdan ihan täysin ja menetän kaiken lopunkin hallinnan tästä elämästä. Välillä tulee kyllä ihan pieniä onnenhetkiä mutta sitten taas kaikki jatkuu samanlaisena sekasortona, ilman että mulla on minkäänlaista otetta tästä elämästä. Toivoisin että pystyisin antamaan itestäni enemmön ihmiselle. Etten ois vaan tämmönen tunneturta ihmisraunio, joka itkee henkisesti koko ajan.
Onko tämä masennusta vai mitä??
Vastaukset 1
Vanhimmat
No ainakin sinulla on paha olo kotona. Voisitko muuttaa pois kotoa, kun täytät 18 vuotta? Oliskos ketään ystävää , lähisukulaista, isovanhempia, tätejä setiä enoja, jotka voisivat auttaa eteenpäin.
Ovatko perheenjäsenesi hoidossa?
Oletko kesätöissä?
Olisikä mitään mahdolllisuutta päästä kotoa lomalle vaikka sukulaisten ja ystäväperheen mökille tai kyläilemään muuten vaan toiseen kaupunkiin?
Kyllähän se voi olla masennustakin, mutta olosuhteesi ovat liian rankat kotona ja te tarvitsitte perheenä apua. Se alkaa olla kohta lastensuojeluasia, jos sinua hakataan kotona. Ilmeisesti vanhempasi eivät mitään apua halua, ja siksi on pattitilanne.
Sinun täytyisi päästä ainakin joksikin aikaa pois. Ja jos olotila jatkuu pahana, niin mene terveyskeskukseen.