Nämä verojen rukkaamiset aikoinaan alaspäin ovat saaneet aikaan paljon pahaa:
"Tuontirajoitusten poisto ja veron lasku 2003
Alkoholin tuontimäärärajoitukset EU-maista poistuivat 1.1.2004 ja Viro liittyi EU:iin 1.5.2004. Väkevien alkoholijuomien hintaero Suomen ja Viron välillä oli 60 %. Siksi maaliskuussa 2004 eduskunta laski väkevien alkoholiveroa 44 %, oluiden 32 % ja viinin 10 %.[4][5][6]
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden mukaan oluen kulutus oli 475 litraa ja oluen tuonti 35 litraa vuonna 2005. Teollisuus katsoo vuoden 2003 veronlaskun oikeaksi toimeksi. Koska oluen hinnasta veroa on yhä 50 %, panimoteollisuus vaatii oluen veron uutta laskua.[7] Kansanterveyslaitos piti alkoholiveron laskua katastrofina.
Vuoden 2008 alussa veroa nostettiin oluella, viinillä ja ns välituotteilla 10 prosenttia ja väkevillä juomilla 15 prosenttia.[8] Samana vuonna Viro korotti alkoholiveroaan 30 %.[9]
Vuoden 2009 alussa alkoholiveroa korotettiin 10 %.[10] 1. lokakuuta 2009 alkoholivero nousi uudelleen 10 %.[11]
Vuoden 2012 alussa oluen ja mietojen alkoholijuomien valmistevero nousi noin 15 prosenttia. Alkossa myytävien viinien ja väkevien valmistevero nousi 10 prosenttia.[12]
Vuoden 2003 veron laskun vaikutukset
Kansanterveyslaitoksen tutkijoiden mukaan alkoholin hinnan lasku on lisännyt sen kulutusta ja alkoholin aiheuttamia terveyshaittoja.
Vuonna 2003 alkoholisyihin kuoli 1016 miestä ja 267 naista.[13] Vuonna 2005 alkoholisyihin kuoli 1309 miestä ja 355 naista. Vuonna 2005 alkoholisyyt olivat yleisin 15-65 vuotiaiden miesten kuolinsyy.[14]
Suomalaiset joivat viime vuonna (2004?) keskimäärin 10,3 litraa 100-prosenttista alkoholia. Kokonaiskulutus kasvoi lähes 10 prosenttia. Alkoholisairauksiin ja -myrkytyksiin kuoli yhteensä (vuonna 2004?) 1 860 henkilöä (300 ihmistä enemmän kuin 2003). Maksakirroosikuolemat lisääntyivät 30 % ja alkoholimyrkytyskuolemat 20 %. Sairaaloiden ja terveyskeskusten vuodeosastoilla kirjattiin n. 36 500 alkoholiin liittyvää hoitojaksoa, mikä oli yli 10 prosenttia enemmän kuin vuonna 2003.[15]
Noin puolet työterveyslääkäreistä ja -hoitajista arvioi, että alkoholinkulutus ja sairauspoissaolot ovat lisääntyneet alkoholiveron alentamisen vuoksi. Veron lasku on lisännyt mielenterveysongelmia, lääkkeiden käyttöä, onnettomuuksia ja sairauseläkkeitä.[16] Nykyään alkoholi tappaa enemmän miehiä kuin sydäntaudit."
Wikipedia
Viisaat päättäjät ?
Ei_enää
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134802Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293493No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452420- 501538
- 361473
- 391349
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231212- 141202
- 1651079
- 271078