Hinnat

Tällä palstalla säännällisin väliajoin joku valittaa Suomalaisen taksin kalliita hintoja vaatien samalla alan vapauttamista sillä perusteella että hinnat laskisivat. Yleensä valitusta säestetään sillä että muualla taksilla ajaminen on niin halpaa.

Tein hintavertailun sivustolla: http://hintataso.tietoinfo.com

Otin vertailuun läntisen euroopan teollisuus/hyvinvointivaltiot, joilla on suunnilleen samanlainen elintaso kuin Suomessa on. Itä euroopan vanhoja neukkuvaltioita eikä muita banaanivaltioita voi vertailuun ottaa koska yleinen elintaso on niin paljon Suomea alhaisempi.

Arvatkaas mikä on lopputulos? Kahdentoista maan otannalla suomea kalliimpia maita on seitsämän ja halvempia neljä. Niistä halvemmistakin käytännössä samanhintaisia on kaksi(Saksa ja Italia) jotka olivat vain muutamia senttejä suomea halvempia. Halvempia olivat vain Islanti ja Englanti.
Pohjoismaista suomi on toiseksi halvin taksimaa.

Vertailussa oli mukana Suomi, Islanti, Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa, Alankomaat, Belgia, Itävalta, Ranska, Englanti ja Italia.

Tuon vertailun perusteella taksien hintaa tosiaan pitäisi nostaa että pääsisimme hinnan suhteen eurooppalaiselle keskitasolle.
6246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Faktasi on "väärää", eihän sen nyt näin pitänyt mennä. Suomenhan pitäisi olla se kaikkein kallein jotta voisi vaatia hinnan alentamista. Kyllä nyt kitisijöitä vituttaa.

Äänestä

Ihmetyttää kyllä se valittaminen hinnoista. Tajuan kyllä selkäydinreaktion, mutta luulisi jokaisen hetkeksi asiaa miettimään pysähtyvän tulevan nopeasti oikeisiin johtopäätöksiin. Tai sitten ihmiset tosiaan kuvittelevat taksien ajavan ja tahkoavan rahaa ihan koko ajan läpi päivän. Se aamulla lentokentälle ajava laskee päässään, että puoli tuntia tänne kentälle a 40 euroa tarkoittaa 80 euron tuntiliikevaihtoa, mutta siinä sitten unohtuu se että sama taksi ajaa todennäköisesti tyhjänä takaisin sen toisen puolituntisen ja odottaa vielä siihen päälle puoli tuntia uutta keikkaa. Niinhän se on, että 1-1,5 asiakasta tunnissa on ihan normipäivä eikä suinkaan jokainen asiakas aja 35-40 euron edestä, vaan aika monen keikka on sen 10-15 euroa. Näillä luvuilla pitää jokaisen ymmärtää, ettei kyse ole varsinaisesti mistään kultakaivoksesta kun pitää palkkaakin maksaa.

Äänestä

Yllättävän vähän herättää keskustelua tämä hintavertailu?! Johtuisko siitä että vertailun lopputulos ei ollut ruikuttajien mieleinen?

Äänestä

Kyllä, kun elintaso laskee niin suuri yllätys, hinnatkin on silloin alempi
kuin nyt suomeen verraten.

Meillä pitäisi taksi maksaa saman verran kuin latviassa,
tätähän nämä monet urpot sönköttää. Voisivat miettiä sitä että
saman hinnanlasku voidaan tehdä heidänkin tuloihin on
ne mistä hyvänsä vaikka sossusta tai oikein työstä peräti.

Lasketaan 5km taksimatkan sinne 5 euroon mutta otetaan lasketaan
sitten palkat samalle tasolle eli 50-75% pienemmät tulot ja elämisen
kustannukset.

Äänestä
  • Ja käänteisesti: kokonaisen ammattiryhmän palkat pompahtavat vaikka 2,5% vuodessa liittojen neuvotellessa korotuksista, niin kyseessä on vain oikeus ja kohtuus ja normaali elämänmeno. Taksien hinnat nousevat koska myös kuskien palkkojen pitää nousta ja bensakin kallistuu joka vuosi, niin kyseessä on hirveä riisto ja kusetus. Koska onhan se nyt prkle, jos ei se kuljettaja pärjää samalla liksalla kuin 1980-luvulla! Maksavathan lakupötkötkin edelleen 10 penniä.

    Äänestä

Hintojen nostoon on syytä. Maksoin kuukauden laskut, saldo 9227€. Laskuissa oli: TyEL-maksu, YEL-maksu, kuukauden polttoainelasku, auton lyhennys, auton vakuutusmaksu, jotain muita pieniä laskuja. Millähän tällaiset laskut maksettaisiin, jos hintoja alennettaisiin? Mainittakoon, että tähän summaan EI sisältynyt kuljettajan palkanmaksua, joka sekin oli 3200€.

Että ihan vaan alempia hintoja vaativille se toinenkin puoli esiin.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eirpowgj¨'ephitj kirjoitti:

Tällä palstalla säännällisin väliajoin joku valittaa Suomalaisen taksin kalliita hintoja vaatien samalla alan vapauttamista sillä perusteella että hinnat laskisivat. Yleensä valitusta säestetään sillä että muualla taksilla ajaminen on niin halpaa.

Tein hintavertailun sivustolla: http://hintataso.tietoinfo.com

Otin vertailuun läntisen euroopan teollisuus/hyvinvointivaltiot, joilla on suunnilleen samanlainen elintaso kuin Suomessa on. Itä euroopan vanhoja neukkuvaltioita eikä muita banaanivaltioita voi vertailuun ottaa koska yleinen elintaso on niin paljon Suomea alhaisempi.

Arvatkaas mikä on lopputulos? Kahdentoista maan otannalla suomea kalliimpia maita on seitsämän ja halvempia neljä. Niistä halvemmistakin käytännössä samanhintaisia on kaksi(Saksa ja Italia) jotka olivat vain muutamia senttejä suomea halvempia. Halvempia olivat vain Islanti ja Englanti.
Pohjoismaista suomi on toiseksi halvin taksimaa.

Vertailussa oli mukana Suomi, Islanti, Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa, Alankomaat, Belgia, Itävalta, Ranska, Englanti ja Italia.

Tuon vertailun perusteella taksien hintaa tosiaan pitäisi nostaa että pääsisimme hinnan suhteen eurooppalaiselle keskitasolle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu