Ääänestän vaaleissa eniten Olavi Mäenpäätä vastustanutta

mutta en äänestä kuitenkaan Mirka Muukkosta.(Koska Muukkonen sulkenut suunsa)
Löytyykö muita ehdokkaita, jotka ovat pistäneet lujasti hanttiin Mäenpäälle!
37366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

jotain ikäistäsi ehdokasta ja muutenkin lähinnä omaa tilannettasi olevaa.
Yksinhuoltajat ehkä äänestää yksinhuoltajien puoluetta ja
työttömät äänestää työttömien puoluetta.

Varo kuitenkin juttumiehiä. Sellaisia kuin aikoinaan perintö-äänillä
ratsastaneita työttömien yhdistyksen puheenjohtajia, joiden
työttömien asioiden parantaminen oli sitten siinä.

Monikossa siksi, et siinä samassa jaetaan monelle parempia hommia.

Yleisesti elämän nousukausi voi osua 25-45 ikävuosiin,
tähän ikähaarukkaan kuulumattomien asiat on eniten retuperältä,
joten päättäjiä tulisi olla eniten retuperäläisistä.

Yksi puolue ylitse muiden jaksaa kannustaa yrittäjyyteen.
Starttirahalla on työttömiä houkuteltu puun ja kuoren välistä pois,
usein tilanteessa, jossa vahtoehtona on kortistosta siirto sossu osastolle.

Sasikin hiljan toivoi suomalaisten keksivän jotain, jolla toimeentulon turvaa.

Suurin osa näistä starttiyrityksistä palaa sossu-osastolle,
mitenkä yrittäjien puolue tässä vaiheessa tukee tätä yritystä.
No, yrittäjien puolue tukee yrittäjää työvoimapoliittisella koulutuksella,
ja kunnan poliittiset päättäjät rahastaa valtion varoja.

Yrittäjien puolue ei ole kaikille lyhyt-ikäisille yrityksille paras äänestyskohde.

Ihmisillä riittää kekseliäisyyttä "yrittää", tehdä rahaa, täysin laillisesti.
Nyt myydään työtä, alunperin 100 euron työ myydään 3-4 kertaa eteenpäin,
todellisessa puutteessa oleva tekee työn nuuskapurkin hinnalla.

Työtä myydään kaikilla tulotasoilla, ainoastaan nimenkirjoitusoikeutta
ei myydä.

Mistä ihmeestä tällaista rahaa riittää.

Ei ole ihme että osa jää asemalle, sillä tollasiin työn myymisiin ei
kaikista ihmisistä ole, eikä niihin rinkeihin kaikki osu.

Yrittäjien puolue ajaa todella suomen isoon liemeen sisäisesti.
Ehkä 400 000 yrittäjien kannattajaa tukee puoluetta aidosti,
loput 200 000 haluaa vaan pitää seuraa.

Äänestä

Mirka Muukkonen on edelleen se paras ja raikkain vaihtoehto, on sitten syynä kuntalaisten puolustaminen tai Mäenpään vastustaminen. JA miksi luulet että Mirka olisi suunsa sulkenut. Harvase viikko Mirkan kannanottoja saa lukea lehdistä ja internetistä. Blogialustaa on vaihtanut uuteen osoitteeseen ja eiköhän saada taas kuulla sivaltavaa tekstiä jatkossakin.

Äänestän Mirkaa, niin äänestää muutkin.

Äänestä

Netistä poimittua:

Muukkonen vastustaa mm. toriparkkia ja lastenkotien lakkautusta.

Ei reissaa kuntalaisten rahoilla ulkomaanseminaareissa.

Ei äänestänyt Mäenpäätä lautamieheksi.

On vanhusten ja syrjäytyneiden puolella.

Kuuluu PAM:n, on töissä elintarvikemyymälässä ja on kirjoittanut keittokirjan.

Ollut mukana Turun politiikassa jo vuodesta 2004 blogikirjoittaja ja kirjoitttaa avoimesti työstään kunnallispoliitikkona.

Erittäin aktiivinen lautakunnissa, useita aloitteita ja kokoajan äänessä.

Realistisia aloitteita eikä päänaukomista ilman realiteetteja. Ei tuhlaa kuntalaisten rahoja pitkittämällä turhaan kokouksia ja turhilla avauksilla niin kuin esim. Mäenpää.

Saa äänen kuuluviin myös niin Turun Sanomissa kuin Turkulaisessakin, tasaisesti koko kauden eikä vain vaalien alla.

Voiko näin sanoa muista ehdokkaista?

Äänestä
  • Mutta hyvänen aika, etkö huomannut Muukkosen olevan vasemmistolainen!!

    Vaikka Mäenpään vastustaminen onkin mitä kiitettävintä toimintaa, en nyt sentään vasemmistolaisiin pidä sekaantua.

    Äänestä


Äänestän Mäenpäätä. Muukkonen on mamuhyysäri.

Äänestä
  • Mäenpää on yhä Turun kuningas, Turun paikallispolitiikan ruhtinas.

    Äänestä

Mamuhyysäri? Mäenpää on päänaukoja joka ei saa reaalielämässä mitään aikaiseksi. Minulle on jäänyt sellainen fiilis koko äijästä että istuu kaupungin kabineteissa vain kokouspalkkioiden vuoksi. Aktivoituu vaalien alla ja heittää populistisia lausuntoja jotta kermaperse pysyisi edelleen pullarahassa kiinni.

Äänestä
  • Mäenpää oli maahanmuuttoa, monikulttuurisuutta ja islamia vastaan jo kauan ennen kuin mistään Halla-ahosta oli kukaan Suomessa kuullutkaan. Mäenpää löi nyrkkiä pöytään. Mäenpää ei jättänyt ketään kylmäksi. Mäenpää sanoi ja teki. Minä muistan.

    Äänestä

ehdokkaita useita!
1.Jiri Keronen (Muutos)
2.Ville Tavio (PS)
3.Erkki Koskinen (PS)
4.Jan Valli (Muutos)

Siinä muutama vaihtoehto, jota kannattaa harkita.
Mäenpään listaa ei kannnata äänestää, koska ääni menee vain hukkaan kuten meni viime vaaleissakin. Mäenpää tippuu armotta!

Ymmärrän hyvin, että joitakin äänestäjiä kalvaa perussuomalaisten ehdokkaat Laihinen ja Miikkola. Tästä syystä onkin harkittava tarkkaan mitä perussuomalaista äänestää. Tavio ja Koskinen ovat tässä mielessä loistavia vaihtoehtoja!!!!!

Niille jotka ovat saanneet tarpeekseen perussuomalaisten sotkuista suosittelen ipua tai muutosta!

Äänestä
  • Haluaako noi ipu ja muutoskin kattaa Aurajoen? Liiketilaa ja jotain kivaa siihen päälle? Pilvenpiirtäjiä? Entä haluaako nekin alentaa työläisten palkkoja?

    Äänestä

Vapauspuolue,Muutos,. Itsenäispuolue. SKP jne saavat joitakin ääniä muttei valtuustopaikkaa. Näin käy aina.

Jiri Keronen voisi keskittyä opintoihnsa ja muut työntrkoon.

Äänestä

eivät turussa juuri muutosta saa aikaiseksi ja ovat aivan saman tason oman edun tavoittelijoita kuin muutkin tai mitä mieltä olet tasosta kun Mikael Miikkola ja Timo J Laihinen on ehdokkaana.

Jiri Keronen on hyvä vaihtoehto niille, jotka eivät halua äänestää peruspyrkyreitä valtuustoon.
Turun perusuomalaiset eivät ainakaan minusta edusta minkään tason vauhtoehtoa, eikä liiemmin edes perussuomalais politiikkaa.

Jiri Kerosella ja Jan Vallilla olisi oikeasti jotain tarjottavanaan valtuustossa.

Äänestä

turun perussuomalaisilla on hyvin vähän mitään yhteistä!

Turun itsenäisyyspuolueella ja muutoksella on enemmän yhteisiä arvoja Soinin kanssa kuin turun persuilla!!!!!!!!!!

Äänestä

Kaikki jotka kannattavat jotain huuhaa pikaratikkaa ja toriparkkia, äänestäkää heidät ulos!

Äänestä

ainoa joka on viitseliäästi ja rohkeasti vastustanut Olavi Mäenpäätä.
Minun ääneni menee hänelle takuu varmasti!!!!

Ainut perussuomalainen jota kehtaa äänestää turussa!!!

Äänestä
  • Etkö nyt tajua, Muukkonen on kommari!

    Äänestä

Asuuko Turussa vain vajaamielisiä, kommareita ja hihhuleita?? Ei näitä juttuja muuten voi käsittää!

Äänestä

ykkönen Mäenpään vastustajana on kunnostautunut Hans Huttunen joka on näyttää olevan ehdokkaana perussuomalaisten listalla ja ääneni annan tietysti vain hänelle!

Äänestä

Hyvä Mirka Muukkonen!!!

Äänestä

sitten 20

Äänestä

Aloittaja vastustaa siis rehellisyyttä.

Kuka muu poliitikko on ajamassa muslimeita pois Suomesta? Tämä on keskeisimpiä kysymysksiä. Suomi kuuluu somalaisille!
Olavi Mänepää sai estettyä moskeijan tulon Turkuun. Eikö tämä ole oikeaa toimintaa suomalaisten hyväksi?

Äänestä
  • Jopa vedettiin taas pohjat - muslimien poisajaminen keskeisimpiä kysymysksiä?? Tynnyrissä kasvaneelle ei kai mitään voi. Toivon, että muslimit rakentavat (Helsingissäkin tekivät omin varoin ja lahjoituksilla) moskeijansa, heillä on siihen oikeus.

    Suosittelen lukemiseksi Jaakko Hämeen-Anttilan kirjaa "Islamin miekka". Voisi maailma vähän avartua

    Äänestä

  • no-muslim kirjoitti:

    Jopa vedettiin taas pohjat - muslimien poisajaminen keskeisimpiä kysymysksiä?? Tynnyrissä kasvaneelle ei kai mitään voi. Toivon, että muslimit rakentavat (Helsingissäkin tekivät omin varoin ja lahjoituksilla) moskeijansa, heillä on siihen oikeus.

    Suosittelen lukemiseksi Jaakko Hämeen-Anttilan kirjaa "Islamin miekka". Voisi maailma vähän avartua

    Sinulle taas suosittelen lukemiseksi Johannnes Angelos tai Mikael Hakim, kirjoittanut Mika Waltari. Harvinaisen syvääluotaava katsaus islamiin.

    Äänestä

  • M. Karvajalka kirjoitti:

    Sinulle taas suosittelen lukemiseksi Johannnes Angelos tai Mikael Hakim, kirjoittanut Mika Waltari. Harvinaisen syvääluotaava katsaus islamiin.

    Fiktioonko perustat rasismisi?

    Äänestä

Olavi Mäenpää on vain yksi harvinaisen vanha ja kuiva vitsi. Puheenvuoroissaan se ei viitti paneutua oikeisiin asioihin, vaan urputtaa jotain ulkomaalaisvihamielistä valtuustossa. Sen takia valtuuston istuntoja pidennetään kerta toisensa perään ja valtuutetuille joudutaan maksamaan suuremmat korvaukset. Per istunto korvaukset nousevat Olavi Mäenpään takia useisiin kymppitonneihin. Joku voisi laskea, mitä Olavi Mäenpää on Turulle ja turkulaisille tullut maksamaan. Mitä kaikkea sillä rahalla olisikaan voinut turkulaisten hyväksi tehdä?

Äänestä

paras vaihtoehto, niille jotka haluavat pistää kapuloita Mäenpään rattaisiin.

Hans Huttunen numero 20

Äänestä

Mäenpään ansiota, että Turku sai uuden hienon eläinhoitolan. Juuri sen vuosi Olaville tulee meidän perheen äänet.

Äänestä
  • että maahanmuuttopolitiikkaa ei saa arvostella, tulematta leimatuksi rasistiksi.
    Juuri sen vuoksi meidän perheen äänet menivät jo ennakkoon Hans Huttuselle
    numero 20

    Äänestä

Ihan sinivalkoisten kiusaksi äänestän maahanmuuttajaehdokasta

Äänestä
  • Kyllä sut löydetään. Usko pois. Sitten saat tuta mitä seuraa mamuhyysäyksestä.

    Äänestä

jo ääneni. Kyllä tuntuu hyvälle pistää Mäenpään todelliselle vastustajalle ääni!

Numero 20 kaupungin rohkein ehdokas kautta aikoijen!!!

Äänestä

Näin on

Äänestä
  • Eikös se Mäenpää ole jo haudassa ja puoluesihteeri on liittynyt Helluntaiseurakuntaan.

    Äänestä

Uuden apulaispornmestarin Helsingin kollega,🫠 Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja ja ministeri, ikuinen ylioppilas Arhinmäki taiteili kaupunkinsa seiniä ja häiritsi junaliikennettä.

Älkää hyvät myyjät myykö Mirka Muukkoselle spraymaalia, jottei ota esimerkkiä kokeneemmasta kollegastaan. Ei Minna Arve töhri seiniä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ehdokasta kirjoitti:

mutta en äänestä kuitenkaan Mirka Muukkosta.(Koska Muukkonen sulkenut suunsa)
Löytyykö muita ehdokkaita, jotka ovat pistäneet lujasti hanttiin Mäenpäälle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu