Soini oli kuitenkin sunnuntaiaamuna yhä kokouspaikalla Kajaanissa ja kiisti ehdottomasti lähettäneensä viestiä. Hän kertoi STT:lle juhlineensa 50-vuotispäiviään aamukolmeen.
Perussuomalaisten puolueneuvoston kokous päättyi sunnuntaina puoliltapäivin tunteja etuajassa, kun politiikan puhujia ei kokoussalista enää löytynyt.
Perussuomalaisten puolueväki juhlisti lauantai-iltana riehakkaasti hiljattain 50 vuotta täyttänyttä puheenjohtajaansa.
Soinilla riemukkaat juhlat
10
<50
Vastaukset
- Ryypätään vain
Puoluekokouksessakaan ei oikeaa asiaa.
Melkoisia tori huutelijoita nuo.- 2+8
Kenen piikkiin Paavo Väyrynen joi ulkoministerinä, kun hänet pantiin virkatehtäviä hoitaessaan Puolassa lukkojen taakse?
- K-Linja
2+8 kirjoitti:
Kenen piikkiin Paavo Väyrynen joi ulkoministerinä, kun hänet pantiin virkatehtäviä hoitaessaan Puolassa lukkojen taakse?
Olisiko maksaja ollut ikuinen Neuvostoliitto?
- Grillimestari
Ei uskoisi Soinia puoli vuosisataa täyttäneeksi. Näyttää ihan kakskymppiseltä.
Kunto ja into on kuin kuustoistavuotiaalla ja aivotoiminta on Einsteinin luokkaa, sulkien siitä Einsteiniä vaivanneen lukihäiriön pois. Täten voin todistaa Soinin olevan kaikin puolin jopa paremmassa kunnossa kuin Urho Kekkosen henkilääkäri todisti Urho Kekkosen olleen ennen kuin Kekkosen todellinen tila paljastui.
Meillä ei ole mitään salattavaa eikä meitä komennella. - Kuin maratoonari
http://www.seiska.fi/c/87840/212_SOINI460.jpg
Timo juo kaljaa - kaikki hyvin?
Köyhä muista; Timo juo kaljaa sinun piikkiisi, eli kaikki on hyvin!?
Maiskuttele suutasi ja kuvittele, että se on sinun suusi joka ne kaljat latkii ja pihvit mussuttat, sinähän ne loppujen lopuksi kuitenkin MAKSAT.
Heillekkin veroraha aina päältä- Ikinuori Väyrynen
Timo ei sentään elä tukiaisilla ja tulonsiirroilla kepulaiseen malliin. Kepulaisten huonolaatuisten maataloustuotteiden me maksetaan ja maailman korkeimmilla kansallisilla maataloustukiaisilla. Kepulainen syö myös sinun pöydässä.
- Äläpä vääristele
"Köyhä muista; Timo juo kaljaa sinun piikkiisi"
Miten niin? Eiköpä tuo ihan itse maksa kaljat ja pihvit omista laillisista tuloistaan?
Toisin oli esimerkiksi Vanhasen virka-auton käyttö, kun sillä tehtiin vaalikampanjamatkoja ja sussulle annettiin kyytiä vastoin virka-auton käytöstä annettuja säännöksiä. Sellainen touhu oli suoraan köyhiltä pois, koska Vanhasella olisi ollut varaa ajeluttaa sussua omalla autollaankin sekä käydä kehumassa vaalikampanjassaan itseään omalla autollaan. Tuossa vanhasesimerkkitapauksessa rahat oli jostain muualta pois, esimerkiksi köyhiltä. Soini pilaa terveyttään ihan omalla kustannuksellaan tuossa kuvassa.
- Osmium 76
Millä se Timo porukkoineen sitten elää jos ei tukiaisilla.
Me verorahoilla hekin maksetaan.
Kalliita tyhjäntoimittajia.- Provinssissa jyrää
"Me verorahoilla hekin maksetaan."
Ketkä te?
Ettet olisi itsekin nettoajapuolella niistä verorahoista?
Ja olitpa mitä olit, kumma on, että monikkoa käytät aivan kuin edustaisit muitakin kuin itseäsi.
- Kepuli hädissään?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647