Jutta Urpilainen ja koko SDP ovat kääntäneet suomalaiselle työväestölle selkänsä! Nyt autetaan saksan, ruotsin ja englannin pankkeja jotka ovat sijoittaneet kreikkaan, espaniaan ja muihin maihin missä talousrikolliset ovat saaneet häärätä vapaasti. SDP on myös huolissaan maahanmuuttajien syrjäytymisestä mutta kantasuomalaisista ei SDP:lle näytä olevan niin väliä? Niin edelleen SDP näyttäisi olevan romaanikerjäläisten oikeuksien puolustaja niin kuin kaikkien seksuaalifriikkienkin. Työläinen ei SDP:tä kiinosta kuin vaalien alla!
SDP auttaa suomea konkurssiin!
3
<50
Vastaukset
- alamäki on alkanut!
SDP tulee kokemaan kovan jytkyn seuraavissa vaaleissa. SDP:n kohdalla kyseessä tulee olemaan kaikkien aikojen antijytky!
- järkyttävä vahinko
Mikähän Urpilaisella on mielessä kun taattiin viime viikolla Espanjan pankkien velat? Mikä on Suomen etu? Tässä vaiheessa laki on heitetty sivuun ja eduskunnalta ei tarvinnut edes lupaa pyytää.
Muutama vuosi sitten Suomella on edessään ns. eläkepommi: väki ikääntyy ja valtiolla ei ole varaa maksaa kaikkea sosiaaliturvaa.
Mitä sen jälkeen on tapahtunut?
Valtion ongelmat ovat vain moninkertaistuneet:
- merkittävät teollisuudenalat ja työllistäjät ovat siirtyneet muualle.
- valtion sitoutunut kymmenien miljardien maksusitoutumuksiin erilaisiin konkurssipesiin, joissa riskin realisoituminen on hyvin todennäköiden
- eläkepommi vain pahentunut
Kaikki tämä hyvin vain muutamassa vuodessa.
SDP ja kokoomus ovat saaneet aikaiseksi kaaosta ja merkittävää taloudellista vahinkoa. Vahingon suuruus vie Suomenkin konkurssiin lähitulevaisuudessa. Romahdus on melkein väistämätön. - omamaamme
Illan A-studiossa selviteltiin mitä mieltä eri puolueet on euron pelastuspaketeista
ja eu:sta.
Hallituspuolueet on tietenkin puolesta, vaikka eivät myönnä että yhteiset velat
johtavat liittovaltioon, joko pitävät meitä tyhminä tai ovat sitä itse.
Sipilä haluaa pysyä eurossa ja eu;ssa mutta ei halua yhteisiä vastuita, eli kieltäytyy
näkemästä tosiasioita, narraa itseään tai vedättää meitä, uskoo ken tahtoo.
Haglund? oli sentään rehellinen ja sanoi niinkuin asia on että vastuu on yhteinen
niinkuin valuuttakin, joko se pelastetaan tai sitten ei, tämä tie vie liittovaltioon
muuta on turha valehdella itselleen tai meille.
Persut eivät vielä tiedä kantaansa, yllätys minulle, äänestäjiä pitäisi kai saada
molemmista ryhmistä , euron kannattajista ja vastustajista.
Kahdella tuolilla ei voi istua, päättäkää kantanne.
Ainoa puolue jolla on selvä kanta taitaa sitten olla itsenäisyyspuolue joka
haluaa meidät eroon sekä eurosta että eu:sta,äänet sinne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647