Uudessa käytetyssä veneessäni on seuraavanlainen ongelma: Vessan hanasta vettä tulee laiskahkosti mutta sentään jatkuvasti. Virtaus heikkenee noin puoleen ennen kuin pumppu surahtaa. Pentterin puolella kun laskee vettä hana aivan auki, niin voi kestää 20 sekuntia veden tulon loppumiseen jälkeen kun pumppu taas herää. Sillä ei ole väliä minkä lämpöistä vettä laskee. Eli veneessä on boileri. Jabscon pumpun löysin yhdellä tulo- ja lähtöliitännällä. Mitään paineentasajaa en nähnyt, voi olla piilossakin.
Mistä lähetä liikkeelle jos haluan vedet kuntoon?
Vikaa painevedessä
7
225
Vastaukset
- Putsaushommia
Tarkistaisin ensin pumpun ja hanojen päiden siivilät, etteivät ole tukossa. Jos pumpun sähköt on päällä, eikä pumppu käy, mutta käynnistyy sitten jossain vaiheessa, kun hana avataan, niin luulisi painetta syntyvän ja sen myös pysyvän, kun painekytkin säätelyhommaansa hoitaa. Jos veden tuleminen kestää kauan, voi syy olla myös ilman pääseminen järjestelmään. Sen kuulee pumpun äänestä ja hanan rykimisestä. Veneiden painejärjestelmien painesäiliöt ovat aika pieniä, muutaman litran vetoisia.
- C/R
Pumpun kyljessä on ruuvi, josta säädetään käynnistyskatkaisimen toimintapaine.
- Sepi suihkumies
Kiitos edellisistä neuvoista, täytyy tänään kokeilla näitä.
- äläotapaineita
Mulla on veneessä painevedessä kalvopaisuntasäiliö ja jos siellä ei ole vastapainetta niin se ei varaa painetta. Sen säiliön toisesta päästä menee YKSI vesiputki sisään ja toisessa päässä on ihan auton renkaantäyttöventtiili, josta ilmapumpulla säädetään vastapaine. Sähköpumppu ei tiedä koko säiliöstä mitään ja siksi vettä tulee hetken vaikkei pumppu käynnistykään. Vaikutus kuumapuolelle sama sillä kuuman veden painehan syntyy samasta pumpusta (ja säiliöstä) ennen lämmönvaihtimia.
- Sepi Suihkumies
Pumpun merkki onkin Johnson, malli IB-208 Aqua Jet WPS 2.4. Mitään paineherkkyyden säätöruuvia ei ole.
Kokeilen seurvaavaksi vesitankin korkki auki jos kyse oliki alipaineen muodostumisesta. Myös se että vessassa ja kyökissä toimii eri lailla pistää tarkistuttamaan letkuja ettei niissä ole taitoksia tms. Etenkin pentterissä hana rykii ilmaa sekaan. Mutta kun vettä ei vuoda mistään, ei liene voi olla letkuissa reikiäkään?
Kraanojen sihvilät puhdistin, ei ollut syy. Yritin pyöritellä letkuja pumpusta irti, mutta mitään kierteitä ei ole, vaan letkut on kiinni jollain pika-napsautus systeemillä, pitää mennä käsikopelolla retuuttamaan liitoksia jos hoksaisi miten ne napsahtaa irti. - C/R
Sepi Suihkumies kirjoitti:
Pumpun merkki onkin Johnson, malli IB-208 Aqua Jet WPS 2.4. Mitään paineherkkyyden säätöruuvia ei ole.
Kokeilen seurvaavaksi vesitankin korkki auki jos kyse oliki alipaineen muodostumisesta. Myös se että vessassa ja kyökissä toimii eri lailla pistää tarkistuttamaan letkuja ettei niissä ole taitoksia tms. Etenkin pentterissä hana rykii ilmaa sekaan. Mutta kun vettä ei vuoda mistään, ei liene voi olla letkuissa reikiäkään?
Kraanojen sihvilät puhdistin, ei ollut syy. Yritin pyöritellä letkuja pumpusta irti, mutta mitään kierteitä ei ole, vaan letkut on kiinni jollain pika-napsautus systeemillä, pitää mennä käsikopelolla retuuttamaan liitoksia jos hoksaisi miten ne napsahtaa irti.Ei kannata retuuttaa liitoksia. Tuossa video Whalen pikaliittimistä. Liitos aukeaa siis liukurengasta työntämällä.
http://www.youtube.com/watch?v=0-srEmBIshM
- paskaruuta
Putsaahan ensin hanojen päistä siivilät. Oli juuri tossa juuri samat oireet, ja tuli kuntoon kun vaihdoin paskan paikkaa hanan siivilästä "puhtaaseen" mereen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760