Millainen asuinalue on Hatanpää?
Hatanpää?
Elli
253373
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Suurinosa Hatanpään asunnoista on uudehkoja, vain muutaman vuoden ikäisiä. Ovat tietysti suht lähellä vielä keskustaa, mutta haittapuolena sitten liikenteen melu Hatanpäänvaltatien ruuhkat. Osasta noista asunnoista näkee jopa järvelle, suurimmasta osasta vain naapurin seinän = todella tiiviisti rakennettua aluetta.
Jotkut tykkää, minä en.
Hatanpäällä olevista asunnoista lähes kaikki on rakennettu 20-30 vuotta sitten, se ei ole "muutaman vuoden ikäisiä".
Tyhmyys on näemmä loputon luonnovara.
Kommentti jossa todettiin, että "Suurinosa Hatanpään asunnoista on uudehkoja, vain muutaman vuoden ikäisiä. " on kirjoitettu vuonna 2004. Silloin suurin osa Hatanpään asunnoista oli uudehkoja, vain muutaman vuoden ikäisiä.
Mainittakoon nyt vielä sekin, että hatanpää on ns. hyvää asuinaluetta, eli talot ovat tasokkaita ja niihin ei ole sijoitettu mitään kaupungin sosiaalitoimen asiakkaita.
Hatanpäähän lasketaan myös Kolmionkatu ja siellä ei tunnu asuvankaan kuin sossuporukkaa.Joka viikko poliisi on tuttu näky kun porukka terrorisoi.Kämpät on halpoja ja niitten äänieristys on nolla.Asuin siellä kuukauden ja pakko oli lähteä veks.Sen verran hurjaa oli meno.
kyseisessä paikassa on kaiken näköistä ihimistä niin pummeista viereisellä vedenpuhdistamon alueella opiskelijoihin ja siitä suoraan kunnon väkeen. Tulet suurimmaksi osaksi huomaamaan nämä sosiaalipummit jotka ovat siirtyneet hieman kauemmaksi kaupan viereen istuskelemaan ja hakemaan pussikaljaa, sekä ne jotka ovat eteläisen alueen sosiaaliasemalla käydessään eksyneet alueen rappuihin päiväunille.
alue ei ole "parempaa aluetta" vaan juuri sitä normaalia tamperelaista kerrostaloaluetta jossa ei juuri naapurin seinää enenpää näy.
Kolmionkatu on Rantaperkiötä.
Palveluja Hatanpäällä on melko huonosti, ellei autokauppoja lasketa. Kauppa, Hese ja pizzeria löytyy, mutta siihen se taitaa jäädäkin.
ei se melu kyllä haittaa, kun siellä asuu. pahempi melu on jos asuu keskustassa. Tosi hieno paikka asua. Kannattaa muuttaa.
Opiskelijoita löytyy runsaasti ja muutenkin nuorempaa porukkaa. Eli joissakin taloissa pe ja la illat kuuluu biletysääniä, mut ei todellakaan kovaa. Taitaa näissä taloissa olla hyvät äänieristeet :) Lapsiakin löytyy runsaasti ja hyvät näkyy olevan leikkipaikat...tosin itse en lastani tälläisessä paikassa kasvattaisi ---> Vaarallisia paikkoja runsaasti ja keskusta niin lähellä.
>tosin itse en lastani tälläisessä paikassa kasvattaisi
Saman johtopäätöksen olivat tehneet aamuneljältä vastaan tulleiden vaahtosammuttimen kokoisten kersojen vanhemmat.
Kaupungissa on aika ongelmallista tuo kasvatustyö. Olen kuullut monen perheen muuttaneen esim. Annalasta Tampereen lähikuntiin, koska haluavat pienille lapsilleen kasvurauhaa. Annalahan on nykyään pahasti slummirakennettu ja Karosen koulu ainakin ulkonäöltään kamala!
Missä ovat metsät ja hiljaisuus, joka vielä 10 vuotta sitten oli Annalan valtti?
Onneksi asun nyt täällä maalla.
Miska
Vrn laskettulupiha pitää perkeleellistä meteliä yöt ja päivät!
Pakko olla auto, matkaa sen verran keskustaan, bussit täynnä. Talot tiheässä ja huonosti rakennettuja, osa uppoaa vanhaan järvenpohjaan ja halkeilevat. Taloissa ei juurikaan äänieristystä, yläkerran naapurin kusenlorotus kuuluu alakertaan (pesuhuone ja 1 makkari etäisyyttä välissä sivusuunnassa). Kakarat terrorisoi piha-alueet paskaksi.
Palvelut surkeat, kioski ja sale!
Joten suosittelen muuta aluetta, kuten Tammelaa, johon itse päädyimme.
eiköhän se kusenlorotus kuulu aika monessa paikassa, myös Tammelan asunnoissa, mistä on kokemusta.
Laiska tosiaan pitää olla, jos ei hatanpäältä keskustaan pysty kävelemään, sääli...
Kokemusta Hervannan 70 ja 80- luvun asunnoista, sitten Hatanpää -97 asunto, aivan kauhea, alakerran rakki oli kuin oman huoneen nurkassa. Kadulla TKL-bussin jarrujen kirskuntaan heräsi aamulla.
Tammela, -50 luvun talossa ei kuulu naapurista, eikä kadulta juuri mitään. Lorotus yläkerrasta ei kuulu edes vessassa, kiitos 40 senttiä vahvan välipohjan, toisin kuin 10 cm ontelolaatta Hatanpäällä....
Jaksoihan sieltä kävellä, mutta kun se paskavatkaamon kiertää, niin matkaan tulee pituutta... :)
12 vuotta Treen keskustassa asuneena voin sanoa, et Hatanpäällä on ainakin ihanan rauhallista... Lähin marketti on 2 km päässä, mutta äkkiäkös sinne kävelee. Samoiten keskusta, kävelymatkan päässä. Saapi olla aika laiska, jos ei jaksa täältä keskustaan kävellä... Suosittelen!
Hatanpää on yksi Tampereen parhaista kaupungin alueista. Hyvät kulkyhteydet, arkisin 10 min välein busseja keskustan ja Pirkkalan suuntaan. Suurempaan markettiin, Prismaan 10-20 minuutissa. Rauhallinen asuinalueena ja todella hieno ulkoilumaasto, arboretum on palkittu usein ja ranta asunnolta 100-200 metriä. Rannalla ei ole uimiseen tarkoitettua rantaa mutta koko arboretumin alueen puistolle ja rannan kävelytielle on jo suunnitelma tehty, useita paikkoja muutetaan paremmiksi. 2 km ydinkeskustaan, samanlaista aluetta ei Helsingissä ole olemassakaan. Tays 15 minuutissa ja Poliisi 10 minuutissa, terveysasema noin 5 minuutissa kävellen. Miinuksia en löydä miettimällä yhtään.
Prismaan on siis 10-20 min autolla. Kävellen tuohon aikaan ehtii vain Saleen, jossa valikoima on yksinasuville ja pikaruuasta pitäville tarkoitettu. Oma auto on siis käytännössä välttämätön, ja oma parkkipaikka. Vihilahdenkadusta ja Siirtolapuutarhankadusta huomaa että ihan kaikilla ei ole omaa parkkipaikkaa. Salen (ja mainittujen autokauppojen lisäksi) muita palveluita ovat hotelli, Hezburger ja kampaamo. Eli vähän on eroa esillä olleeseen Tammelaan.
Suurimpana miinuksena pitäisin kuitenkin kerrostalotyömaita ja niiden aiheuttamia ongelmia: raskas liikenne, melu, pöly ja rotat. Sitten kun alue on rakennettu valmiiksi ja jos on varma parkkipaikka johon pääsee helposti niin Hatanpää voi olla harkinnan arvoinen alue.
Eli ei ainakaan viiteen vuoteen.
Kaikki ajat kirjoituksessa tarkoittaa julksia kulkuvälineitä eli ratikkaa ja busseja. Suurimmalla osalla Hatanpäällä asuvista ei ole omaa henkilöautoa, se ei ole edes kovin järkevää jos ei ole työpaikkaa kaukana tai muuta tarvetta, esim perhe. Joukkoliikenteen käyttäminen on paljon halvempaa ja joukkoliikenne on todella hyvin toteutettu Hatanpäällä, molempiin suuntiin ohi Hatanpään. Suunnitelma uudistuksesta Vihilahden puisto - Hatanpää oli piirretyin kuvin kartalle julkistettuna jo Tamperelainen lehdessä, siinä suunnitelman aikataulun toteutus oli 2024 eli ei kovin kauaa mene, suunnitelmassa oli mm 2 uutta siltää Hatanpäältä ja Vihilahden puistosta keskustaan, Ratinaan. Ja paljon muita asioita mm sauna ja uimaranta Arboretumin niemen kärkeen. Tuossa kuva. https://aijaa.com/3tvsLU
Kuva on siis mainitusta Tamperelainen lehdestä.
Asunnot on rakennettu tosi heppoisesti ja kaikki kuuluu läpi, jopa naapurin aivastus. Töminät, pissaamiset, kolinat - ihan kaikki kuin vettä vaan.
Hatanpää on ihan ok asuinalue. Joskus 5-10 vuoden kuluttua. Siihen asti se on pelkkää isoa rakennustyömaata.
Ei riitä 5-10 vuotta...
Hatanpään kartanopuiston ja arboretumin kylkeen rakennetaan toista kymmentä kerrostaloa. Rakentaminen on jo alkanut ja kestänee, yleisestä taloustilanteesta riippuen, ainakin viisi vuotta.
Raitiotien rakentaminen Hatanpäänvaltatielle alkaa parin vuoden kuluessa. Samalla uusitaan viemärit, kaapeloinnit, jalkakäytävät, siis käytännössä kaikki. Rakentaminen kestänee pari-kolme vuotta.
Viinikanlahteen, siis siihen paskalaitoksen paikalle, rakennetaan Ranta-Tampellan kokoinen kokonaan uusi kaupunginosa. Pohjatutkimukset ovat jo alkaneet. Rakentaminen kestänee, jälleen yleisestä taloustilanteesta riippuen, ainakin 10 vuotta.
Eikä tässä vielä kaikki: Hatanpään sairaalaa aiotaan laajentaa merkittävästi.
Että kyllä siellä Hatanpään suunnalla rakantamista riittää...
Varsinaisten kerrostalojen rakentaminen ei ole kyllä vielä alkanut mutta kaiken maailman maatyöt tuolla alueella kyllä. Karsea melu välillä ja joku aggregaatti huutaa. Kiva melusaaste siis tulossa.