Mammani kuoli

Otan osaa.

Ajattele kaikkea kaunista ja hyvää, mitä mamma sun elämässäsi vaikutti.
Muistele niitä kannustussanoja ja mukavia asioita, mitä hän sinulle sanoi.

Lämpimin terveisin

Lämmin osanottoni!

Runo lohdutukseksi: Oma äiti armas

Ken painoi hellintä rintaa vastaan?
ken aamutähtenä valvoi lastaan
ja päivänpaisteena lämmön loi?
Oma äiti armas!

Ken vielä hautansa paaden alta
pois ohjaalastansa maailmalta
ja kultaiset langat solmiaa?
Oma äiti armas!

Oi, siunaa häntä mun sydämeni,
on muisto ainainen aarteheni,
ja illan tähtenä kutsuu taas
Oma äiti armas.


Runokirjasta Muistoköynnös.

Voimia sinulle ja perheellesi suuressa surussanne , muistele ja anna surun tulla .
Musiikista on apua , tässä pari koskettavaa laulua aihetta koskien :

http://www.youtube.com/watch?v=908IZPBag30

http://www.youtube.com/watch?v=wNXTyfWI7BU

Kuolema ja syntymä ovat niin lähellä toisiaan , tavallaan .
Itseeni on vaikuttanut läheisten kuolema , että osaan arvostaa taas kanssaihmisiäni ja hyväksymään puutteet niin itsessäni kuin muissakin , kunnioittamaan elämää .

Luopuminen läheisistä vaan on osa tätä elämää , valitettavasti . Mammasi on elämänsä päättänyt , muistot ovat arvo hänen jälkeensä ja ne opit , joita olette häneltä saanneet , talleta ne muistoihisi .

Aika muuttaa surua , mutta aina se suru putkahtaa uudelleen , juhlina eritoten , ehkä se haluaa muistuttaa meitä kuitenkin hänen olemassa olostaan .

Muista , kaikki tunteet ovat oikein , eikä ole väärää eikä oikeaa tapaa surra .

Minä olen mummo ja toivon sydämestäni, että lastenlapseni pitävät minua mummonaan, joka on kiva, turvallinen ja rakastava. Että mummolassa on mukava käydä ja mummoa on joskus ihan ikävä.

On ihan oikein ja hyvä asia surra mammaa. Tunteet yleensäkin ovat hyvä asia.
Toisaalta mammallasi on kaikki nyt hyvin, hän on saanut työnsä valmiiksi täällä ja siirtynyt toiseen todellisuuteen, jossa suurin osa hänen rakkaistaan jo on.
Ymmärrät sen joskus myöhemmin.
Mammasi toivoisi, että sinä eläisit onnellisen ja hyvän elämän nyt vuorollasi.

Osanottoni!
Täällä kohtalotoveri, oma mamma ( oma äitini) lähti kolme kuukautta sitten...
Suru on valtava ja muutenkin olo vielä epätodellinen, olin niin läheinen hänen kanssaan ihan viimeiseen asti.
Musiikista olen saanut lohtua, äitini oli jo iäkäs ja sairas, hän itse toivoi jo vuosia, että pääsisi taivaankotiin....
niimpä lohtu onkin, että hän nyt pääsi sinne minne itse halusi, pois kivuista yms.
toivon mukaan hänen on nyt hyvä olla siellä jossakin...

Vaikka kuinka on ollut tietoinen, että suru-uutinen voi tulla koska vain, ei voi olla siihen valmis koskaan, aina se on järkytys...ja yllätys kuitenkin...

Nämä 3. kuukautta olen kulkenut kuin usvassa, mutta valoa tunnelin päässä näkyy, elämän on jatkuttava, rakkaat muistot mukanani.... voimia sinulle surussasi!

Toivottavasti pian voit ajatella, että pois meneellä ei enää ole kipuja eikä hätää, joiden vallassa hän viimeisimmät aikansa joutui elämään.
Joskus ajattelee, että oma suru ei saa olla suurempi kuin se helpotus, kun tietää, että kärsimys on nyt ohi.
Joskus omaiset vaativat rakkaansa elämän pitkittämistä elvytyksin ja "letkuin" ihan siitä syystä, että eivät itse pysty ottamaan surua vastaan.

Monelle tuonpuoleinen on vahva vakaumus ja monille se on arvoitus, mutta nyt se poismenneelle on totuus. Hän tietää nyt.
Se on lohduttanut minua omassa surussani. Häneltä kaikki on ohi.