Tämä pitäisi selvittää perusteellisesti nyt, muutamien puolueiden kanta näkyy
olevan, ollakko vai eikö olla.
Tätä kysymystä pohdittiin illan A-studiossa.
On kyllä selvää että kaikki hallituspuolueet kannattavat molempia, joten he ovat
valmiita myös liittovaltioon ja natoon, muut jutut ovat valhetta ja vivutusta.
Keskusta haluaa pysyä molemmissa, sanoi Sipilä, on turhaa puhetta ettei haluta
liittovaltioon,koska kaikki tietävät että sinne päädytään yhteisten velkojen takia
RK,n p,johtaja ilmaisi sen melkein selkokielellä, joko eurosta kannetaan vastuu
yhdessä tai sitten ei.
Soinin neuvonantaja sanoi ettei puolue ole vielä päättänyt kantaansa mutta
henkilökohtaisesti hän haluaa eroon molemmista.
Onko nyt sitten niin että itsenäisyyspuolue on ainoa joka on linjannut kantansa
selvästi ja myös sanonut sen,eroon eurosta ja unionista, suomeen oma raha
ja itsemääräämisoikeus.

Vastaukset 3
Vanhimmat
EVM-sopimus sitten hyväksyttiin.
Suomi joutui ikuiseen maksajan osaan.
Eikö mitään ole tehtävissä?
Soini ilmoitti tänään selkokielellä että persut haluaa suomen ulos eurosta,
unionista ei puhunut mitään.
Pekkarinen sanoi että kepu haluaa kriisimaat ulos muut voisivat jatkaa,
kepu taitaa hajota kun osa haluaa olla mukana ja osa ei.Päättämisen
sietämätön vaikeus.
Mistä saisi muiden pienpuolueiden kannanotot,toivottavasti selviää.
Joo-o, kyllä se tiedetään mikä ideologia on Itsenäisyyspuolueella, ovat äärioikkeistolaisia, nehän ovat täysiä Natseja, kyllä kuulun ennen niihin puolueisiin jotka haluavat olla EU:ssa ja eurossakin!