Unohdettua sotahistoriaa

On totuuden aika

Tammikuun 12. päivä vuonna 1945 alkoi puna-armeijan neljäs ja viimeinen talvihyökkäys ennennäkemättömällä voimalla. Jopa operaatio Bagration jäi tässä toiseksi. Painopistesuunnassa hyökkäsi marsalkka Konevin ensimmäinen Ukrainan rintama (armeijaryhmä) ja marsalkka Zukovin ensimmäinen Valko-Venäjän rintama. Näillä marsalkoilla oli käytettävissää 2.1 miljoonaa miestä, 4500 panssarivaunua, 2500 rynnäkkötykkiä, ja yli 75 millin tykkejä ja kranaatinheittimiä 28500. Ilmassa ylivoima oli aivan ehdoton.

Saksalaisten puolustus romahti heti ja joukot etenivät parissa viikossa Oderille. Hyökkäyksen 30. päivänä saksalaiset olivat menettäneet 295000 miestä kaatuneina ja 86000 miestä oli otettu vangeiksi. Myös puna-armeija kärsi tuntuvia tappioita. Kaatuneiden suhde vankeihin kertoo että saksalaisten vastarinta oli fanaattista, raivokasta. Itärintamalla oli ennenkin nähty kovia taisteluita mutta nyt ne siirtyivät aivan uudelle tasolle kun puna-armeija alkoi valloittamaan Saksaa. Eräs rintamaupseeri kertoi luottamuksellisesti Alexander Werthille että "paikka paikoin saksalaisten vastarinta tuo mieleen Sevastopolin (kesä 1941), nuo saksalaiset sotilaat voivat olla toisinaan aivan sankarillisia".

Tämä valtaisa hyökkäys on jäänyt länsimaisilta historijoitsijoilta huomaamatta. He keskittyvät vain Ardennien hyökkäykseen jossa muutama sata tuhatta saksalaista taisteli saman suuruisen jenkkiporukan kanssa. Taistelujen mittasuhteilla ei näille historijoitsijoilla ole mitään väliä, Ardenneilla Saksa lopullisesti lyötiin ja sillä sipuli. Jos aivan objektiivisesti asiaa tarkastelee huomaa että Ardennit oli pikkukahakka verrattuna puna-armeijan suurhyökkäykseen kun otetaan huomioon joukkojen määrät ja aiheutetut tappiot.

16

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin se vain on

      Operaatio Bagration on täysin jäänyt Normandian maihinnousun varjoon, siitä ei läntinen sotahistorioitsija paljoa perusta vaikka se oli saksalaisille tuhoisampi iskun kuin maihinnousu.

      • Myös toisin päin!!

        Kyllä läntiset sotahistoriat ovat melko tasapuolisia.

        Sen sijaan itäiset korostavat nimenomaan puna-armeijan toimintaa väheksyen länsivaltoja,
        Samalla unohdetaan NL:n liitto natsien kanssa ja suora tuki 1930-40, meri- ja ilmasodan ulkopuolelle jääminen ja Japanin jättö länsivalloilla.
        Rajusti väheksytään myös läntistä materiaaliapua.
        Jostain syystä unohtuvat myös NL:n hyökkäykset natsien liittolaisina kuuteen naapurimaahan 1939-40.

        Tästä on hyviä esimerkkejä palstan keskusteluissa.

      • niimpäniin
        Myös toisin päin!! kirjoitti:

        Luin Mongomeryn kirjan sodista kautta aikojen, se oli suurelta osin kyllä toisen maailmansodan tapahtumiien perustuvaa ja täytyy todeta, että vaikka Monty englantilaisena kenraalina ehkä merkittävä olikin, niin toisesta maailmansodasta se jätti kyllä melkoisen siivun kertomatta, itä-rintaman tapahtumat mentiin muutamalla sivulla, Suomesta ei oikeastaan mitään mainintaa ....
        Oli todella Englantilais painotteinen historian käsitys, jos ei mitään tietäisi kyseistä sodasta, niin luulisi että britit ne oikeastaan siinä sotivat ja kaiken tekivät.
        Mutt oli enempi vaan avustajia.

      • Montyhan ei ollut
        niimpäniin kirjoitti:

        historioitsija. Kenraalinakin hän on tunnettu erittäin suuresta itsetehostuksen tarpeesta. Tottahan se näkyy kirjallisessa tuotannossa myös oman maan kehumisella.

        Olen lukenut joitain neuvostomarsalkkojen muistelmia ja venäläisiä sotahistorioita. Eivät ne yksipuolisuudessaan Montylle häviä.

      • Monty ei ollut
        Montyhan ei ollut kirjoitti:

        historioitsija. Kenraalinakin hän on tunnettu erittäin suuresta itsetehostuksen tarpeesta. Tottahan se näkyy kirjallisessa tuotannossa myös oman maan kehumisella.

        Olen lukenut joitain neuvostomarsalkkojen muistelmia ja venäläisiä sotahistorioita. Eivät ne yksipuolisuudessaan Montylle häviä.

        oikeastaan sotilas vaan eräänlainen sotilaspukuinen sodan maskotti, kuin nykyajan kisamaskotit. Voisi arvella että nykyisin vastaavassa roolissa olisi varmaankin war bird tms. Onneton valintahan hän maskotiksikin oli, kärsi pysyvää alemmuudentunnetta kitukasvuisen, näivettyneen ukkomaisen ulkoisen olemuksensa takia ja lisäksi oli lähes julkinen salaisuus hänen homoseksuaalisuutensa.

      • ukrns ej kijr nb
        Monty ei ollut kirjoitti:

        oikeastaan sotilas vaan eräänlainen sotilaspukuinen sodan maskotti, kuin nykyajan kisamaskotit. Voisi arvella että nykyisin vastaavassa roolissa olisi varmaankin war bird tms. Onneton valintahan hän maskotiksikin oli, kärsi pysyvää alemmuudentunnetta kitukasvuisen, näivettyneen ukkomaisen ulkoisen olemuksensa takia ja lisäksi oli lähes julkinen salaisuus hänen homoseksuaalisuutensa.

        Monty oli rehellisesti joskus alivoimalla tappeleva urho. Zukiov, Konev, Meretskov, Govronov ja kaikki muut pellet olivat haisevia raukkamaisia talonpoikia Venäjän ja Ukrainan maaseudulta jotka uskalsivat tapella vain ja ainoastaan ylivoimalla. Heillä oli vuonna 1941 kymmenkertainen ylivoima eikä silti lahjat riittäneet voittoon. Monty olisi esimerkiksi Kiovan pystynyt pitämään vuonna 1941 ja karkoittanut saksalaiset Minskistä kesään 1942 mennessä.

      • tox-nbrei kirj orlv

        Päinvastoin. Läntisessä kirjallisuudessa jätetään täysin huomioimatta että ryssä sai esimerkiksi kaksituhatta höyryveturia vai oletko todella niin typerä että luulet iivanan porskuttaneen mahorkalla ja vanhoilla Stalin-vetureilla. Meidän nilkeillä oliko veturaja ollenkaan. Pohjois-Venäjä oli takapajuista vaikeakulkuista maaseutua.

    • GC

      Normandian maihinnousu oli vain (tärkein) osa operaatio Overlordia, joka vastasi kooltaan ja seurauksiltaan hyvinkin itärintaman operaatio Bagrationia. Tarkkaan mitaten oli jopa hieman suurempi ja siihen sisältynyt maihinnousu oli ja on lajissaan maailmanhistorian kaikkien aikojen suurin.

      Kyllä läntinenkin sotahistoria tuntee erittäin hyvin sekä Bagrationin että tammikuun suurhyökkäyksen. Olette ilmeisesti tutkineet vääriä lähteitä.

      • Näin se vain on

        Läntinen sotahistoria on kyllä keskittynyt Ardenneihin ja sen hehkuttamiseen miten siinä muka sota käytönnöllisesti katsoen ratkaistiin. Aika pienelle huomiolle on jäänyt puna-armeijan viimeisin talvihyökkäys joka oli mittasuhteiltaan valtaisa verrattuna Ardennien taisteluun.

      • GC
        Näin se vain on kirjoitti:

        Yleensä yksittäinen taistelu on pienempi kuin useita taisteluja sisältävä yleishyökkäys. Taidat kuvitella, että lännen sotahistoria = populäärimedia. Tottakai elokuvat tehdään aiheista, jotka kiinnostavat maksavaa yleisöä.

      • LaD
        Näin se vain on kirjoitti:

        Läntinen sotahistoria on kyllä keskittynyt Ardenneihin ja sen hehkuttamiseen miten siinä muka sota käytönnöllisesti katsoen ratkaistiin. Aika pienelle huomiolle on jäänyt puna-armeijan viimeisin talvihyökkäys joka oli mittasuhteiltaan valtaisa verrattuna Ardennien taisteluun.

        Noin ei väitetä missään.

        Ei tietenkään Ardennien taistelua käsittävässä kirjassa kerrota itärintaman tapahtumista, oletko tyhmä?

    • 16x2

      "Tämä valtaisa hyökkäys on jäänyt länsimaisilta historijoitsijoilta huomaamatta."

      Väärin! Sinulta on jäänyt sotahistorian kirjat lukematta. Lue aluksi Antony Beevorin uusin kirja Toinen maailmansota.
      http://wsoy.fi/yk/news/show/6611?more=1
      Yli 900 sivua on sinulle luultavasti liikaa.........

    • Pyhä Venäjä paras

      T-kadun mutanttien pitää joka käänteessä esittää miten venäläisiä kaikissa vaiheissa väheksytään. Todellisuudessahan he ovat tehneet kaiken hyvän. Ei he hyökänneet Suomeen ja Puolaan 1939.

      • toxxx

        Britithän ne eka Itävallan ja tsekit uhrasi nasulle tuhoten ensimmäisen ottelun tuloksena syntyneen järjestelmän. Saksan läntinen selusta oli myös Puolan reissun aikana täysin kokonaan auki vailla tehokasta puollustusta.

      • Ei ollut!!
        toxxx kirjoitti:

        Britithän ne eka Itävallan ja tsekit uhrasi nasulle tuhoten ensimmäisen ottelun tuloksena syntyneen järjestelmän. Saksan läntinen selusta oli myös Puolan reissun aikana täysin kokonaan auki vailla tehokasta puollustusta.

        "Saksan läntinen selusta oli myös Puolan reissun aikana täysin kokonaan auki vailla tehokasta puollustusta."

        Ei ollut. Wehrmachtilla oli -39 lännessä 12 vakinaista ja 32 reservi- tai nostoväkidivisioonaa eli 40 % maavoimista. Jälkimmäiset olivat kesken perustamisen ja koulutuksen. Lännessä oli myös ilmavoimia.

        Sen sijaan 1940 oli itäinen selusta täysin auki ja NL:n ( yli 160 div) olisi ollut helppo marssia Berliiniin.

    • ukrisn tox kirj

      Kaksi miljoonaa? No sehän on vähemmän mitä Puna-armeijailta jäi vangiksi vuonna 1941. Eli siis kumpi ja kampi oli parempi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1967
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      959
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      866
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      260
      740
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      726
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      709
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      680
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      79
      665
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      659
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      205
      652
    Aihe