Promillerajat paukkuivat Satakunnassa/ 19.6.2012
19.06.2012
Auto oli ajettu ojaan maanantaina Nakkilassa Rantakareksentiellä puoli viiden jälkeen iltapäivällä. Partion mennessä paikalle selvisi, että auto oli tullut Rantakareksentietä paloaseman suunnasta. Kyseinen tie yhdistyy kevyenliikenteen väylään vasemmalle kääntyvässä mutkassa, jossa auto oli päätynyt ojaan.
Autossa ei ollut enää ketään, mutta partio tavoitti epäillyn kuljettajan lähistöltä. Miehen puhallus tarkkuusalkometriin oli 1,13 mg/l. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Mies kuljetti henkilöautoa alkoholin vaikutuksen alaisena Ahteentiellä Porissa. Partio tavoitti miehen maanantaina klo 16 jälkeen. Puhallus tarkkuusalkometriin oli 1,22 mg/l. Puhallus ylittää törkeän rattijuopumuksen rajan.
Mies ajoi henkilöautoa kovalla vauhdilla Jämijärvellä. Tapaus sattui maanantaina iltapäivällä, kun liikkuvan poliisin partio mittasi Jämijärventiellä vastaan tulevalle henkilöautolle 142 km/h. Kuljettaja oli tehnyt ohituksen, jonka jälkeen hän jatkoi matkaansa kyseisellä nopeudella. Alueella on sallittu nopeus 80 km/h. Miehen ajokortti jäi poliisin haltuun.
Promillerajat ja ylinopeus paukkuivat Satakunnassa/ 19.6.2012
Näin Satakunnassa
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672