Epäusko on hyvin vaarallinen tila, sillä emme tiedä aikaa emmekä hetkeä milloin noutaja saapuu itse kullekin.
PIrun orjat varoittelevat ihmisiä tälläkin palstalla Jeesuksesta, sehän
on heidän tehtävänsäkin jonka heidän isäntänsä on pannut heitä tekemään.
Uskollisia ovat vihollisen rengit. Ahkeruudessaan ja yksimielisyydessään he ovat malliesimerkkejä meille uskoville. Meidänkin tulisi pysyä Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa, eikä ryhtyä kaiken maailman lillukanvarsista riitelemään.
1. Joh. 3:7-11
Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas.
Joka syntiä tekee, se on perk'eleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi per'keleen teot.
Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.
Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. ...
*) ... Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta,
*) ... ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.
Sillä tämä on se sanoma, jonka te olette alusta asti kuulleet, ...
*) ... että meidän tulee rakastaa toinen toistamme
___
Onko sitten ihme, (niin kuin Raamatussa sanotaan) että vain harvat pelastuvat? Mielestäni ei!
Siksi meillä kenelläkään ei ole varaa lähteä omassa voimassamme yrittämään taivastiellä. Olemme kaikki rikollisia Jumalan edessä ja tekojemme vuoksi kuoleman ansainneita.
Parannus ei siis ole elämäntapojen fixaamista kuten moni on virheellisesti käsittänyt, vaan se on KAIKESSA TURVAUTUMISTA YKSIN JEESUKSEEN KRISTUKSEEN.
Vihollinen kiusaa meitä kristittyjä monilla eri tavoilla. SE tietää hyvin mikä on itse kullakin tuo heikko paikka.
Tosia vihollinen houkuttelee tien vasemmalle puolelle, viettämään boheemia elämää lihan hoimoja tyydyttäen.
Toisia vihollinen houkuttelee tien oikealle puolelle. Enää ei riitäkään se vanhurskaus joka tulee Jumalalta uskon kautta lahjaksi, vaan pitää lähteä Jumalan työtä parantamaan (jatkojalostamaan) omalla vanhurskaudella. "Paremmaksi sinun pitää tulla, ei Jumala tuollaista ihmistä rakasta kun sinä olet."
Uskossa Kristukseen ihminen on turvassa.
5
<50
Vastaukset
- Jeesus, oikea tie
Kristityn kilvoittelu. Lestadiolaisina me kuulemme paljon sellaista opetusta jonka mukaan pitää kilvoitella "parannuksen tekijänä ja synnin poispanijana."
Raamattu ei opeta tällaisia. Raamattu opettaa että meidän kilvoituksemme on kilvoittelua USKOSSA KRISTUKSEEN.
Jumala on antanut meille armovälineet, joita kristitty saa käyttää uskon horjuessa, tai ajallisen elämän käydessä ylivoimaisen raskaaksi.
- Jumalan sana.
- Herran Pyhä Ehtoollinen
- Rippi
- Synninpäästön todistuksen sanat (henkillökohtainen)
- Rukous
- Parantamisen armolahjat ...
... Muutamia luetellakseni.
Voimana Jumalan tahdon mukaiseen kilvoitteluun on Jumalan rakkaus.
On valitettavan paljon sellaisia kilvoittelijoita, joilla helvetin pelko ja taivaan toivo ovat käyttövoimana elon tiellä. He eivät tunne vielä Jeesusta Messiaanaan ja Vapahtajanaan, vaan ovat kasvattajaorjan eli Mooseksen lain alaisessa tilassa. Hyljätyksi tulemisen pelko, siitä johtuva turvattomuus, syyllisyys ja häperä hallitsevat heitä.
Tällaisessa tilassa ihminen voi vaeltaa seurakunnan keslelläkin, vuosikymmenia, kunnes koittaa päivä jolloin hän kohtaa Jeesuksen.
Hän kokee sen ilon ja rauhan JEESUKSESSA, joka on lepytetyssä Jumalassa. Hallelujaa kiitos Jeesus! :-) - Varo sitä!
Saa*tana houkuttelee monia luokseen vl-herätysliikkeen kautta.
- Jeesus, oikea tie
Hei "Varo sitä". Saa'tna toimii myös sinussa itsessäsi, sinä et vain tiedosta sitä. Ja se juuri on vaarallista kun ei tiedosta saatanaa OMAN korvansa takana kuiskuttelemassa "hyviä" neuvojaan.
Mitä sitten vanhoillislestadiolaisiin tulee, niin olen tällä palstalla haivainnut suureksi ilokseni että heidänkin joukossaan on erittäin valovoimaisia Jeesuksen Kristuksen todistajia.
Jeesus siis etsii omiansa kaikkialta, missä hänen sanaansa Raamattua luetaan. Ja löytää kanssa omansa, missä hengellisessä joukoissa he sitten tätä maallista majaansa pitävätkin. - hallelujaa.
- 15
Taikausko on vielä vaarallisempi tila.
- sillai se menee
Ateistit ovat tosiaan taikauskoisia, he eivät oikein tiedä, kuka heille taikoi maailmankaikkeuden. Materiaa kun ei missään olosuhteissa synny tyhjästä kuten ateistit väittävät! Tiedekin sen todistaa yhtäpitävästi, siihen ei tarvita edes uskoa. KUka siis taikoi ateisteille elämän, ja mahdollisuuden elää. He ovat taikapussinsa pohjalla aika hiljaa, kun vastausta heillä ei ole. Joku sen varmana taiko, mutta kun ei tiedä kuka???
Ja olen viistoistasen kanssa samaa mieltä, taikausko on erittäin vaarallinen usko, kun se perustuu tyhjään ja sattumaan joita kumpaakaan ei ole olemassa. Koskaan ei tiedä ateistiparka päivää jolloin kadotuksen ovi narahtaa ja hänen on käytävä siitä sisälle.
Jumala kun ei valehtele, kuten heidän taikapussinsa tekee kaiken aikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341967Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29959- 69866
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?260740Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65726- 10709
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132680- 79665
- 26659
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.205652