Oireettomuus.

Mulla ei ollut myöskään mitään alkuraskaudesta ja kaikki sujui hyvin :) Autossa tuli kerran paha olo, ikinä ennen ei ole tullut, joten laitoin sen raskauden piikkiin. Oli toisaalta aika stressaavaa, koska vasta ultrassa itselle varmistui että jotain on todellakin kasvamassa sisällä!

Oireettomuus jatkui ja tietysti olen tosi tyytyväinen siitä. Mutta samalla oli tosi epätodellinen olo, kun pystyi unohtamaan koko asian pitkäksi aikaa. Ja mieli on sellainen, että vaikka oireettomassa raskaudessa on ihan samat riskit kuin oirehtivassa, niin se ei usko että jotain on meneillään. Jännitin myös rakenneultraa tosi paljon, koska en tiennyt onko tämä pieni ihme jatkanut kasvuaan. Rakenneultran jälkeen totesin miehelleni, että nyt se sikiö ei ainakaan huomaamatta mahasta häviä.

Itse sain siis esikoiseni ja vaikka tiesin, että huoli kuuluu perheellisen elämään, sen vahvuus raskausaikana yllätti. Ensin pelkäsin keskenmenoa/tuulimunaa, sitten kohtukuolemaa ja nyt sitten kaikkea muuta. Mutta se on elämää ja jos se alkaa liikaa ajatuksia hallita, kannattaa puhua neuvolassa :)

Kaikkea hyvää sinulle!