Novelli meistä

Mistä aiheesta kirjoitan...

Jollekkin tähtien äärellä kirjoitan tänäänkin :)

Ei komediaa, kun se ois meidän tapauksessa liian arkista, Seksii...tälle palstalle. Tai romantiikkaa

Ei kiinnosta novellis

Kauniina kesäisenä päivänä olin lähdössä töihin. Kelloradioni aloitti vaimeasti soimaan... ihana kappale, niinkun päiväkin, mietin. Nousin sängyltäni ja hiippailin suihkuun. Avasin hanan, lämmin vesi aloin virtaamaan, tuntui hyvältä.
Kävelin bussipysäkille ja mietin sinua, sinua rakkaani, jonka olen tuntennut muutaman vuoden, sinua, johon rakastuin heti jo alusta lähtien.
Mietin siinä, olisiko sinunkin aamusi alkanut hyvin, samoin kun omani.
Bussissa ei ollut montakaan ihmistä, oli vielä niin varhainen aamu. Istuin itsekseni ja katselin ikkunasta maisemia.
Saavuin päättärille ja hyppäsin pois bussista. Näin sinut.. ei voi olla totta.. sinä.
kiirehdin luoksesi ja tervehdin. Vastasit iloisesti tervehdykseeni.. ai moi.
Katseemme kohtasi ja jäimme katsomaan toisiamme pitkään. Hyvä olo hiipi sisälleni... mietin näkisitkö silmistäni miten olen sinua kaivannut... loistaako se matkojen päähän. Tuntui, kun sanat olisi juuttuneet nieluuni. Sain silti iloisesti sanottua, sama matka, eikö? Vastasit myöntävästi..
Kävelimme hetken aikaa kaksin... pysähdyimme liikennevaloihin. Otit minua kädestä kiinni... ai miten se tuntuikaan hyvältä.. käännyin sinua kohti. Samalla hetkellä oli sanomatta selvää mitä tuleman pitää..kumpikin tiesimme sen.
Käperryin tiukasti sinuun... sain soperreltua, olet ihana ihminen, olen kaivannut sinua niin pitkään. Kuiskasit korvaani, niin minäkin sinua. Katseemme kohtasi jälleen,huulemme hitaasti koskettivat toisiaan.Muiden ihmisten läsnäoloa ei kumpikaan noteerannut se enempää, keskityimme vaan toisiimme. Yhä halukkaamme suutelimme toisiamme. Sanoin sinulle, lähdetään yhdessä rakas, ihan minne vaan, ollaan vaan kahden, pienen varastetun hetken.
Jatkoimme matkaamme liikennevaloista eteenpäin. Sanomattakin oli selvää, että työpäivä oli saanut uuden, ihanan käänteen. Himokkaasti toisiamme hyväillen vietimme yhteisen ihanan päivän yhdessä, rakastellen, toisiamme hyväillen, aistillisesti, lämmöllä, herkkyydellä, tunteella.
Olimme sen ansainneet.

joskus kirjoittanutkin

työnsin kyrpäni vittuusi.

Upea teksti! Hienoa!

Mites kauhu trilleri. Käviskö sellanen.

Se oli vain yksi hylly muiden joukossa. Ei mitenkään erikoinen. Täynnä kansioita, mappeja, kirjoja, purnukoita, haarukoita, veitsiä, printattuja A4:sia, kahvimukeja, käsirasvaa sekä lautasia. Sellaisia valkeita ja ilmeettömiä. Persoonattomia ja halpoja. Vain mukit puhuivat omaa kieltään ja loistivat kaiken keskeltä kuin outo ja kirjava miniatyyrijoukko heistä, jotka ne omasivatkin. Supisivat keskenään. Toiset täynnä kuivuneita kahvitahroja, toiset huolella pestyinä.

Hän laski mukinsa aina yhdelle ja samalla hyllylle, melkein yhteen ja samaan paikkaan. Muiden silmissä siinä ei liennyt mitään erikoista. Vain tyhjä paikka, johon hän jätti mukinsa tauon päätyttyä. Tuon valkean kirjavan posliinimukin, jonka kyljessä taikametsän eläimet kulkivat puiden alla. Hän laski sen hyllylle egyptiläisen viereen. Sen joka puhui hieroglyfein. Mittasi tarkkaan etäisyyden. Ei liian liki, ei liian kauas. Se oli kuin jokin vartija tai saattaja, joka yritti näyttää huomaamattomalta. Sulautua joukkoon ja vihellellä.

Egyptiläinen taisi tietää. Taisi aavistaa. Ja siirsi itsensä kerran aivan liki kuin kertoakseen. Vain maalipinta välissä, kylmän, tyhjän astian kosketus, joiden reunoja kummankin huulet olivat koskettaneet.

Voi kun kuppi osaisi puhua.
Kertoisi, miltä suloisesti hymyilevät huulet tuntuivat,
entä sen kun itse seuraavan kerran huulillani kupin reunaan varovasti koskin....