Niinistön äänimäärä oli huikea verrattuna esimerkiksi hänen edeltäjiinsä eli Tarja Haloseen ja Martti Ahtisaareen aikanaan. Jännitystä tämän illan laskennassa ei juuri saatu kokea, sillä Niinistön johto pysyi selkeänä ennakkoäänten tulosta laskennan valmistumiseen saakka.
TOTUUS EI PALA TULESSAKAAN......
Vasureille sama venäjäksi :
HOLODNA PRVDA !
NE NIINISTÖN ÄÄNIMÄÄRÄT
10
93
Vastaukset
- valkopukuinen nainen
Oli siinä jännitystä siinä mielessä, kun vasurit voi keksiä mitä vain saadakseen mieleisensä tuloksen. Tällä kertaa taisi olla korkeammat voimat Niinistön puolella ja järkevät SUOMALAISET.
- eteenpäin vain
Hienosti sanottu. Olkaamme oikeita suomalaisia...ei venäjän punikkeja (mileipiteeni vain, olen tulisielu)
- Maraisis
Eteenpäin vain, millä tiellä? Suomalaisten kurjistamisen tiellä. Valepersidentti ei ole osoittanut vähäisintäkään mielenkiintoa ulkomaan viennin lisäämiseen, ei kansalaisten hyvinvoinnin eikä työllisyyden parantamiseen.
- Musta Nainen
Korkeammat voimat Niinistön puolella olivat EK:n lahjoittamat lahjusrahat sekä mainostoimistot. Raha ratkaisee, sen korkeampia voimia ei tarvita.
- den glider ini
Ihan aa, mitä ne luvut on?
- PISTE JA LOPPU
HISTORIAN SUURIN HENKILÖKOHTAINEN ÄÄNISAALIS SULI NIINISTÖLLE.
JA PISTE - elannonlyhty
Totuutta kirjoitat
- Kansaa riistetään
Totuus tulee esiin, kun lasketaan valepersidentti Salen todellinen kannatus: siis vajaa 60% äänesti presidentin vaalin toislla kierroksella, niistä äänesti Haavistoa noin 40%. Annetuista äänistä Sale sai noin 60%. Entäs äänestämättömät, jotka eivät edes halunneet äänestää. Salen kannatus ei siis riitä koko kansan presidentin kannatukseksi, ja hän onkin vain kokoomuksen eli Suomen republikaanien persidentti. Ja USAn republikaanien vaalitilaisuuteen kokoomuksen nuoriso-osasto on menossa.
- Huli oikeat
Harmi, että Sauli ei saanut kunnon vastusta vaaleissa. Jännitys tosiaan puuttui eikä ole lisääntynyt, vaan kansa on pysynyt rauhallisena ja tyytyväisenä hallitukseen.
- Timo tilalle
Kokoomuksen kannatus on laskenut ja perussuomalaisten noussut. Siinä se kansan tyytyväisyys. Jollei presidentti puolusta kansaa, presidentti voidaan potkaista pihalle. Salelle ei ole jatkokautta näkyvissä.
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974339Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10979
- 152976
- 6904
- 20864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12852- 26805