Outo ja yksin

Nainen_24

Minulla oli joskus vuosia sitten ystäviä. Nykyään he asuvat kaukana ja puhuvat eri kieltä. Emme ole siis enää samalla taajuudella. Asun miehen kanssa yhdessä, mutta meillä ei ole mitään puhuttavaa. Riitelemme suurimman osan yhteisestä ajastamme tai emme kommunikoi mitenkään. Olen perusluonteeltani iloinen ja seurallinen, ehkä hieman ujo, mutta niin outo ettei kukaan viihdy seurassani. En käy juhlimassa enkä tee muutakaan sellaista, mikä olisi ns. tyypillistä ikäisilleni nuorille aikuisille. Asun siis pohjoisessa ja hyvin pienellä paikkakunnalla. Kaipaisin niin omaa ystävää, jonka kanssa voisin hullutella, jutella ja harrastaa. Nyt kesän tullen tuntuu, että tämä jatkuva yksinäisyys ja huonommuuden tunne alkaa nakertaa elämäniloakin. Enkä tiedä miksi kirjoitan tätä tänne. Kai toivon kohtalotovereita ja keskustelua.

9

260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mene pois.

      "Outo ja yksin"

      Meni jo tässä vaiheessa pieleen.

      "Asun miehen kanssa yhdessä, "

      Sinä et ole nähnytkään yksinäisyyttä. Siispä älä puhukkaan yksinäisyydestä.

    • original man

      Hulluttele vähän ja tuu tänne etelään harrastamaan seksiä mun kanssa?

    • Yks i

      Täällä myös pohjoisessa, pienellä paikkakunnalla ja yksinäinen. Mistä päin pohjoista olet?

    • tahroja paperilla

      Kuin omasta elämästäni kirjoitettua, mutta asun Etelä-Suomessa. Enää tosin ei perusluonteeni ole iloinen ja seurallinen, jos on koskaan ollutkaan. Olen kuollut jo sisältä.

    • Ymmärrän

      Yksinäisyys on hyvin laaja käsite, eikä minusta kukaan ulkopuolinen pysty sanomaan onko toisen yksinäisyyden tunne jotenkin parempi tai enemmän todellinen kuin toisen. Minulla melko samanlainen tilanne, tosin tällä hetkellä elämme poikaystäväni kanssa kaukosuhteessa työn ja opiskelun takia. Itse olen myös melko asosiaalinen ihminen, mutta ujouden takia uusiin ihmisiin tutustuminen vie aikaa ja vanhojen ystävien kanssa ollaan jotenkin ajauduttu eri raiteille juuri sen takia, etten minäkään vietä viikonloppuja baareissa tai ole vielä siinä elämänvaiheessa, että lapset olisivat ajankohtaisia. Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat, mutta minäkään en oikein ymmärrä miksi kirjoitan tänne :D

      • Pintaliitäjälumput..

        "eikä minusta kukaan ulkopuolinen pysty sanomaan onko toisen yksinäisyyden tunne jotenkin parempi tai enemmän todellinen kuin toisen."

        Kyllä pystyy. Sellainen kenellä ei ole perhettä, ystäviä eikä seurustele, tietää vasta todella mitä todellinen yksinäisyys on, ja voi vasta sanoa olevansa todella yksin.

      • niinpä niin

        Pitäisköhän teille totaaliyksinäisille järjestää joku kilpailu, jossa saisitte kisata siitä kuka on kaikkein yksinäisin ja kellä on ollut vähiten ihmiskontakteja elämänsä aikana. Näytätte niin kovasti pitävän sellaisesta, kun kaikki asialliset aloitukset johtaa aina näihin iänikuisiin "ei sinunlaisella ole oikeutta olla yksinäinen, kun mä olen koko ikäni istunut yksin kotona!"-kommentteihin. Teidän riitapukareiden todellinen ongelma on tuo hillitön katkeruus parempiosaisia kohtaan ja suoranainen ihmisviha. Ettekö käsitä, ettei tuollaisella asenteella ole koskaan poispääsyä yksinäisyyden syövereistä? Toisaalta ymmärrän kyllä katkeruuden ja sille tielle on helppo lähteä, mutta valinta on teidän. Kyllä tänne palstalle mahtuu keskustelemaan ihan kaikenlaiset ihmiset, ilman että tarvitsee hyökätä toisten kimppuun, vaikka oma tilanne onkin erilainen.

      • Pintaliitäjälumput..
        niinpä niin kirjoitti:

        "Pitäisköhän teille totaaliyksinäisille järjestää joku kilpailu, jossa saisitte kisata siitä kuka on kaikkein yksinäisin ja kellä on ollut vähiten ihmiskontakteja elämänsä aikana."

        Ei.

        "Näytätte niin kovasti pitävän sellaisesta, kun kaikki asialliset aloitukset johtaa aina näihin iänikuisiin "ei sinunlaisella ole oikeutta olla yksinäinen, kun mä olen koko ikäni istunut yksin kotona!"-kommentteihin. "

        Suurin osa kirjoittaa näitä juttuja väärälle palstalle. Kirjoittaisi vaikka parisuhde palstalle tai paikkaan jossa neuvotaan pyyhkimään alapäätä.

        " Teidän riitapukareiden todellinen ongelma on tuo hillitön katkeruus parempiosaisia kohtaan ja suoranainen ihmisviha. "

        Ei.

        "Ettekö käsitä, ettei tuollaisella asenteella ole koskaan poispääsyä yksinäisyyden syövereistä? "

        Ei. (Ja kyllä pääsee.)

        "Kyllä tänne palstalle mahtuu keskustelemaan ihan kaikenlaiset ihmiset, ilman että tarvitsee hyökätä toisten kimppuun, vaikka oma tilanne onkin erilainen. "

        Tämä on yksinäisten palsta. Aloittaja ei tiedä mitään yksinäisyydestä.

      • janimuna
        Pintaliitäjälumput.. kirjoitti:

        kyllä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4309
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3243
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      979
    6. 141
      958
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      904
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      842
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      780
    Aihe