Vuokrasopimuksen irtisanominen

En tähän asiaan täältä löytänyt vastausta joten aloitan uuden keskutelun :D
eli siis, olen vuokrannut yhdessä kahden ystäväni kanssa asunnon jonka voi irtisanoa aikaisintaan 12 kk:n päästä vuokrasopimuksen alkamiesta.
Nyt kuitenkin olen muuttamassa 8kk:n asumisen jälkeen pois, mutta kaverini jäävät asuntoon. Koska muutan alle vuoteen pois joudun maksamaan sakkoa vuokranantajalle, mietin kuitenki että koskeeko tuo yhden kuukauden irtisanomisaika minua.
Vuokrasopparissa ei lue muuta kuin että sopimuksen voi irtisanoa viimmeisintään 12kk:n päästä ja jos irtisanoo aikaisemmin joutuu maksamaan sopimusrikkomuksesta summan XXX e. kuukauden irtisanomis ajoista ei lue mitään :)
KIITOS jo etukäteen
91073
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kenen nimi on vuokrasopimuksessa? Jos teidän kaikkien, niin olette yhteisvastuullisia maksamaan vuokran koko sopimuskaudelta. Tai jos lähdette kaikki, voitte selvitä ylimääräisen kuukauden maksamalla (sakolla).
Käsittääkseni, jos yksi ei maksa, muut kaksi joutuvat maksamaan hänenkin puolestaan ja sitten vaikka velkomaan jälkikäteen.
Jos vuokrasopimus on vain yhden allekirjoittama, on hän maksaja ja te muut alivuokralaisia. Ja taas sama juttu, alivuokralaisen on maksettava sen mukaan, mitä sopimuksessa lukee.

Ei siis ihan simppeli juttu.

Äänestä

Osaako kukaan neuvoa???
Asun vuokralla tyttäreni kanssa. Löysimme edullisemman asunnon ja olemme sanoneet itsemme irti nykyisestä vuokra-asunnosta 27.06.2012. Veimme paperin vuokranantajalle ko päivänä. Vain vuokraemäntämme oli paikalla, jolloin ojensimme paperin hänelle. Asunnon toinen omistaja (vuokraemännnän aviomies) oli mökillä. ja on kieltänyt vuokraemäntäämme allekirjoittamasta mitään paperia ilman että hän on sen lukenut.. Emme siis saaneet allekirjoitettua vastaanottokuittausta irtisanomispaperillemme silloin emmekä ole saaneet vieläkään.
Kaksi kertaa sanoin vuokraemännälle, että tarvitsemme kuittauksen toimitetusta paperista ja molemmilla kerroilla hän vastasi ettei kuittaa ilman, että mies on sen lukenut. Paperi on kuitenkin päivätty 27.06. ja paperissa on meidän molempien vuokralaisten nimi. Ja yhdessä toimitimme sen vuokraemännälle. Onko irtisanominen siis lainvoimainen vai voiko vuokranantaja alkaa tässä vaiheessa rettelöimään ja väittämään, ettemme ole kyseistä paperia toimittaneet. Kopion irtisanomispaperista skannasin samaisena irtisanoutumispäivänä vuokraemännän miehen sähköpostiin.
Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta? Kehen minun nyt kannattaisi ottaa yhteyttä?

Äänestä
  • Olet siis toimittanut irtisanomisilmoituksen vuokraisännälle kotiin ja se lisäksi lähettänyt sen sähköpostissa. Minusta voit luottaa siihen että se on nyt annettu kesäkuun aikana. On kyllä tavallisen toope vuokraisäntä jos alkaa tuosta pullikoimaan ja häviää jutun oikeudessa jos sinne asti menette. Minusta sinun ei tarvi ottaa nyt yhteyttä mihinkään, vaan vasta sitten jos tulee ongelmia.

    Äänestä

Laita Annuli ensi kerralla irtisanominen kirjattuna kirjeenä.

Äänestä

Niin pitääkin lähettää, jos postissa ilmoittaa,kun:

Irtisanomisaika alkaa silloin kun vuokrasopimuksen purkamisilmoitus on toimitettu vastaanottajalle.

ELI: postissa lähettäminen ja postileima ei aloita irtisanomisaikaa, koska asianosainen saattaa olla esim. matkoilla.

Irtisanomisaika alkaa kun olet saanut vahvistuksen siitä, että kyseinen henkilö on saanut tiedon irtisanomisesta.

Äänestä

Tottakai postileima tai sähköpostin lähettämisen päivämäärä ovat ne päivät, jolloin irtisanoutuminen on tehty. Ei vuokranantajalta tarvitse kysyä lupaa, voiko vuokrasopimuksen irtisanoa. Poikkeuksena tietenkin nämä 12kk-pykälät.

Ei ole vuokralaisen ongelma, jos vuokranantaja on pitämässä vaikka sapattivapaata Bora Boralla. Irtisanomisaika on yksi kalenterikuukausi ja se alkaa juosta sen kuukauden viimeisestä päivästä, kun irtisanoutuminen on tehty. Allekirjoitushetkellä ei ole väliä, koska paperihan voidaan allekirjoittaa vaikka kuukauden 5. päivä, mutta postittaa vasta 25. päivä. Mikäli irtisanoutumisessa on postileima, joka on seuraavan kuukauden puolella, vuokranantajalla on täysi oikeus katsoa irtisanoutumisen alkavan vasta kyseisen kuukauden viimeisenä päivänä.

Teidän vuokranmaksuvelvollisuutenne päättyy 31.7.2012, jos olette 27.6. sen irtisanoneet.

Ja käyttäkää aina sähköpostia, mikäli mahdollista!

Äänestä
  • Tuo ei pidä paikkaansa.

    S-posti, eikä tavallinenkaan kirje riitä:

    "Vuokralaisen irtisanoessa vuokrasopimuksen on vuokranantajalle tai sille, jolle vuokranantaja on antanut tehtäväksi periä vuokran, ei kuitenkaan rahalaitokselle, annettava kirjallinen irtisanomisilmoitus. Samalla on mainittava irtisanomisen peruste, jos irtisanominen edellyttää tämän tai muun lain mukaan erityistä perustetta.

    Irtisanominen on toimitettava todistettavasti. Irtisanominen on myös asianmukaisesti toimitettu, kun irtisanomisen tiedoksiannossa on noudatettu, mitä haasteen tiedoksiannosta on voimassa."

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950481

    Äänestä

Ei irtisanoutumiseen tarvita mitä perustetta. Toki, jos asiassa on jotain normaalia poikkeavaa, vaikkapa jokin tekijä, mitä tullaan esim. käräjäoikeudessa setvimään, se kannattaa irtisanoutumisessa mainita. Tällaisia tapauksia lienee kuitenkin 1/1000, jos sitäkään. Ihan tavanomaisissa tapauksissa syytä ei tarvita. Varsinkaan suurien vuokranantajien joukossa ketään ei kiinnosta hevonvittuakaan, miksi Rauno ja Raili nyt muuttavat pois.

Myös sellaiset tahot, jotka ihan ammattimaisesti vuokraustoimintaa pyörittävät, hyväksyvät sähköposti-irtisanoutumisen. Asia kannattaa kuitenkin selvittää, miten haluavat irtisanoutumisen tehtävän. Jos vaativat postitse tehtävän irtisanoutumisen, sitten toimitaan niin. Jos eivät vaadi, ihan turha tehdä ylimmääräistä työtä. Jos irtisanoutumista varten on annettu joku sähköpostiosoite, irtisanoutuminen on saapunut heille varmaan noin minuutin kuluttua siitä, kun vuokralainen painoi "lähetä"-nappia.

Selvittäkää asiat vuokranantajanne kanssa. Sähköposti on siinä mielessä oiva tapa, koska siitä jää mustaa valkoisella, kuka sanoi ja mitä sanoi.

Ihan kaikkea ei kannata tehdä lakikirja kädessä, koska yleinen käytäntö voi olla jotain ihan muuta. Lain henki toteutuu jne...

Äänestä

Muutan piakkoin pois nykyisestä vuokra-asunnostani ja olen nyt ottanut puhelimitse yhteyttä vuokranantajaa. Hän sanoi, että voin lähettää hänelle kirjallisesti päivän jolloin muutan pois esim. postikortilla. Vuokranantajani on vanha rouva, joka ilmeisesti oikein tiedä miten irtisanominen pitäisi hoitaa.
Kannattaisiko minun vain lähettää jokin kirje hänelle, mutta siten että häneltä pyydetään allekirjoitus kun hän vastaanottaa kirjeen. Toisin sanoen kirjattukirje. Riittääkö todisteeksi, mikäli jostain syystä tulee jotain epäselvyyksiä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vuokralainen kirjoitti:

En tähän asiaan täältä löytänyt vastausta joten aloitan uuden keskutelun :D
eli siis, olen vuokrannut yhdessä kahden ystäväni kanssa asunnon jonka voi irtisanoa aikaisintaan 12 kk:n päästä vuokrasopimuksen alkamiesta.
Nyt kuitenkin olen muuttamassa 8kk:n asumisen jälkeen pois, mutta kaverini jäävät asuntoon. Koska muutan alle vuoteen pois joudun maksamaan sakkoa vuokranantajalle, mietin kuitenki että koskeeko tuo yhden kuukauden irtisanomisaika minua.
Vuokrasopparissa ei lue muuta kuin että sopimuksen voi irtisanoa viimmeisintään 12kk:n päästä ja jos irtisanoo aikaisemmin joutuu maksamaan sopimusrikkomuksesta summan XXX e. kuukauden irtisanomis ajoista ei lue mitään :)
KIITOS jo etukäteen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu