Yle-vero sinetöitiin viimein, kun eduskunta hyväksyi veron lopullisesti myöhään keskiviikkona. Ylen toiminta rahoitetaan ensi vuoden alusta lukien uudella Yle-verolla.
Eduskunnassa hallituksen esitykseen tehtiin muutos, joka poistaa pienyrittäjiltä veron maksamisen kahdesti, yksityishenkilönä ja yrityksen liikevaihdosta.
Yksityishenkilöiden maksettavaksi tulevaan Yle-veroon ei tehty muutoksia. Veron määrä on 0,68 prosenttia tulosta, kuitenkin enintään 140 euroa. Vähimmäissumma on 50 euroa, mutta alaikäiset ja pientuloiset eivät maksa Yle-veroa.
Eduskunta muutti yhteisöiltä perittävän Yle-veron määräytymään liikevaihdon sijasta yrityksen tuloksen perusteella. Pienimmiltä yrityksiltä Yle-veroa ei peritä lainkaan.
Valtio, kunnat ja seurakunnat sekä asunto-osakeyhtiöt vapautetaan Yle-verosta. Yhteismetsiltäkään sitä ei peritä. Kuntien vapauttaminen koskee myös esimerkiksi kouluja ja sairaaloita.
Yhteisöiltä kerätään Yle-veroa eduskuntaryhmien tekemän sopimuksen mukaisesti 22 miljoonaa euroa.
Yle-veroa maksetaan ensi vuoden alusta
YLE Fem kiittää
2
<50
Vastaukset
- en tiedä
ylen budjetti ei kai kasva, mutta maksajille maksaa vähemmän.
- Ei senttiäkään ruots
Tänä vuonna on vielä mahdollisuus tarvittaessa irtisanoa TV-lupa. TV-luvan irtisanomisesta on se sivuvaikutus, että viestintäviraston hallinnoima YLE:n rahahana sulkeutuu hieman.
https://www.tv-maksu.fi/index/lomakkeet/peruutusilmoitusyksityisille.html
Eli raha pysyy omassa taskussa, eikä tue mm. RKP:n jäsenten suojatyöpaikkoja.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672