Vanhanen arvostelee kepun populismia

Lessukessu

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Osmium 76

      Mainio esimerkki, että kepuänkyrä ja keputotuuteen uskovasta on kehittynyt kunnon kansalainen.
      Vanhanen vastusti EU jäsenyyttä ja ydinvoimaa, hänen pontensa kaatoi ydinvoiman lisärakentamisen -90 luvun alussa. Vihreät ämmät halasivat Mattia oikein sydämensä, tai jonkun muun elimen pohjasta asti, muista Merikukka ja KMS rahat.

      Myöhemmin Matti Vanhanen viisastui ja ryhdistäytyi ja aikaisemmasta EU ja Ydinvoimavihamielisyys kääntyi aivan painvastaiseksi. Matti Taneli Vanhanen kannatti Suomen menemistä mitä syvimmälle EU:n ytimiin ja hänen johtamansa halitus ajoi uuden ydinvoimalan rakentamisen Suomeen.

      Matti Vanhasen kehitys rehelliseksi ja kunnioitetuksi kansanjohtajaksi olisi varmasi tapahtunutkin, kun kehitys olisi jatkunut ja hän olisi eronnut Keskustan jäsenyydestä ja ei olisi sekaantunut Konna Korhosen rikollisiin puuhiin.

      Matti Vanhanen on kannattanut alusta asti Eurobondeja, ennen kannatin niitä, mutta, nyt on monta muttaa....
      Kehityisivätpä muutkin keskustalaisaet, kepuänkyrät ja varsinkin Keputolliskot yhtä paljon, tai sitten perustaisivat sen Tolliskomaan.. sehän elättää Tolliskototuuden mukaan koko Suomen.... ja upseerit tulevat Törnävän Sotakorkeakoulusta...sen suljetulta osaatolta...

    • Oppositio räksyttää

      Joku kepulainen kaipailee täällä usein Vanhasen vakaita aikoja. Tuleeko hän kohta ylistämään Vanhasen mielipidettä tässä varsin merkittävässä joukkovelkakirja-asiassa? Kai hän myös ylistää Vanhasen mielipidettä siitä, että kriisimaiden tukeminen on mitä mainiointa liiketoimintaa Suomelle? Ainakin silloin. kun Vanhanen pääministerinä sellaisia puhui, palstakepulit olivat selittämässä tätä "yksinkertaista" asiaa "tyhmille" sossuille, että Suomen halvalla saama raha kannattaa tietenkin työntää kriisimaihin kovalla korolla. Paljonko on tuottoa tullut kepulit?
      Ei taida olla bisnesmielessä ollenkaan hieno idea lainata, vaan täytyy vain valita kahdesta vaihtoehdosta. Huonosta ja vielä huonommasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1947
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      891
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      855
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      732
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      717
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      696
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      673
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      649
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      648
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      201
      640
    Aihe