TÄHÄN ON NYT TULTU......MAKSUN AIKA

OLET VASTUUSSA

Keskustan uuden puheenjohtajan Juha Sipilän mielestä Suomessa pitää järjestää kansanäänestys, jos Suomi siirtyy eurobondiin eli euromaiden yhteiseen velkaan.
Hänen mukaansa on selvää, että suomalaiset ovat ikuisesti maksajia, jos myönteinen päätös tehdään.

Puheenjohtaja pelkää, että Suomen linjasta päätetään eduskunnassa vasta, kun mitään ei ole enää tehtävissä.

Sipilän mukaan Suomi on koko ajan valmiimpi siihen, että EU:sta tulee liittovaltio.

STT

14

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Veti porukat

      hiljaisiksi, täytyy muistaa että sossujen tavoitteena on kansan kurjistaminen ja liittovaltio kehitys sopii siihen tarkoitukseen.

    • Sipilällä,

      sana hallussa!

      • On,

        unilukkari!


    • =maa kurjistuu

      Äänestäjät vastuussa.
      Ei saisi kokoomusta eikä sossuja äänestää.
      Luulevat, kun suihkareilla ajelevat brysseliin, maan siitä hyötyvän.

      Kohta ei ole mitään tehtävissä.
      Velka kasvaa niin huimasti.
      Valtion vuoden budjettiin tulee lisävelkaa vuosittain ~15 %.
      Vuoden budjetti olkaa olla 2x velkarahaa = 100 miljardia jo ihan pian.

      Hölmö äänestää heitä, kun maanläheisempiäkin vaihtoehtoja on.
      Kun velalle tulee katto kuitenkin jossain vaiheessa kohta.

    • kansa kurjistui

      Taas nähtiin mihin vie sossujen ja kokoomuksen politiikka.
      Rikkaat saalisti taas yhä enemmän.

      • Sossut rahastaa

        Lauri Ihalaisella yli 250 000 € vuositulot.
        Ay johtajilla 200 000 € kahtapuolta
        Eläkejohtajilla 500 000 - 800 000 €
        jne

        Kaikki sossuja.
        Mitään kansantuottoa ei ole heillä.


      • Hyvät on
        Sossut rahastaa kirjoitti:

        Lauri Ihalaisella yli 250 000 € vuositulot.
        Ay johtajilla 200 000 € kahtapuolta
        Eläkejohtajilla 500 000 - 800 000 €
        jne

        Kaikki sossuja.
        Mitään kansantuottoa ei ole heillä.

        palkat ja varmaan muutkin edut!


    • teki päätöksen?

      Kummallisen myöhään sitä kepussa herätään, onhan tämä ollut
      tiedossa vuosia,
      koko EU;sta on erottava, jos nyt enää ehtii,oppositiossa on tarpeeksi
      edustajia vaatiakseen kansanäänestystä,
      mitään ei ole tehty, huijaako nyt Sipiläkin, ottaa asian esiin kun
      alkaa olla myöhäistä

      Erottava on myös laittomasta eurosta,

      http://www.anttipesonen.fi/2014/07/vaaraa-rahaa-liikkeella.html

      V. 1998 tehtyyn tulkintaan ei vaikuttanut se, että v. 1994 eduskunta liitti EU-jäsenyyspäätökseen ponnen - päätöslauselman - jonka mukaan euron mahdollisesta käyttöönotosta päätetään eduskunnassa myöhemmin erillisen lakiesityksen pohjalta.

      Tuota lakiesitystä ei tuotu koskaan eduskuntaan. Markan käytöstä luopumisesta ja euron käyttöönotosta ei ole olemassa Suomessa säädettyä lakia.

      Europäätöksen jälkeen hyväksyttiin Suomelle uusi perustuslaki. Siinä ei ole mitään mainintaa Suomessa käytettävästä rahasta.

      Suomessa on liikkeellä vain väärennettyä rahaa. Muutamien setelien väärentäjiä jahdataan ja heidät saatetaan vastaamaan rikoksestaan. Maan laillisen rahan laittomaan hävittämiseen vastuulliset istuvat samaan aikaan korkeimmissa tehtävissä.

      Tämä pitäisi vetää oikeuteen, mutta ne tuomarit,,,

      • Toki, toki

        mutta Keskusta nyt ei ole hallituksessa päättämässä asioista..


      • Ei liittovaltiota

        Kyllä siitä asiasta on ollut tietoa varsinkin Soinin sanomana, mutta kun ei haluta kuunnella tai ei ymmärretä. Sama asia on nyt menossa SO&TE-rintamalla. Ulkomainen yritys voittaa aina paikallisen kilpailutuksen. Eikä ymmärretä sitä, että verotuloja ei jää kuntiin ja KELAN korvaukset korjaa Att:do, joka vie eurot veroparatiiseihin.
        Tästäkin olen vaahdonnut jo ainakin vuodesta 2010.
        samaan aikaan on ao. firma levinnyt miltei joka kaupunkiin ja isommille paikkakunnille. KELAN rahoittajia olemme me veronmaksajat.


    • irti EU:sta

      Sipilä on oikeilla jäljillä! Kannattaa vaatia kansanäänestystä EU:sta eroamiseksi
      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/849
      Jos odottaa Stubbin tekevän ehdotusta, saa odottaa ensi vaaleihin asti. EU on jo liittovaltio ja EU-Suomi sen osavaltio.

    • maanetu?

      Eikö ne kepunkin mepit kuulu ryhmään joka haluaa liittovaltion

      ja vielä TTIP-sopimuksen,

      saako mepit päättää asiat ilman puolueen kantaa?

    • Petturi HA

      Onhan Halla-ahokin muslimin persnuolija...

      • Joutuu linnaan

        ellei!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1987
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1021
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      872
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      757
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      749
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      721
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      685
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      680
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      666
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      208
      663
    Aihe